Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Etla: Kaikki kasvuyritykset eivät ole skaalautuvia yrityksiä

Jaa
Kaikki kasvuyritykset eivät ole skaalautuvia yrityksiä, vaikka usein niin väitetään. Digitaalinen liiketoiminta sekä vienti- ja kasvuhakuisuus ovat tärkeimpiä yrityksen skaalautuvuuden ennustajia, todetaan tänään julkaistussa Etla-tutkimuksessa. Myös innovaatiotoiminnalla havaittiin positiivinen yhteys skaalautuvuuteen eli yrityksen liikevaihdon kasvuun ilman, että kulut kasvavat samassa suhteessa. Tutkimuksen mukaan skaalautuvaa liiketoimintaa esiintyy Suomessa eniten ICT-alalla, prosessiteollisuudessa ja kaupan alalla.
Tutkimuksen ovat laatineet (vas.) Petri Rouvinen (VTT), Jyrki Ali-Yrkkö (Etla), Ari Hyytinen (Hanken) ja Mika Pajarinen (Etla).
Tutkimuksen ovat laatineet (vas.) Petri Rouvinen (VTT), Jyrki Ali-Yrkkö (Etla), Ari Hyytinen (Hanken) ja Mika Pajarinen (Etla).

Skaalautuva liiketoiminta luo yritykselle hyvät kasvumahdollisuudet ja perustan korkealle tuottavuudelle. Kun skaalautumista tavoitellaan, jää termi usein suomentamatta, mitä silloin konkreettisesti tarkoitetaan. Yrityselämässä skaalautumisella tarkoitetaan toimimista suuremmalla tehokkuudella siten, ettei tarvitse lisätä resursseja tai kasvattaa kuluja. Skaalautuva yritys pystyy esimerkiksi kasvattamaan myyntiään ilman että sen täytyy samassa suhteessa kasvattaa kulujaan. Näin yhtiön kannattavuus paranee liiketoiminnan skaalautuessa. Kaikilla kasvavilla yrityksillä näin ei suinkaan ole. Kaikkien kasvuyritysten liiketoimintamalli ei ole skaalautuva.

Tuoreessa Etla-tutkimuksessa Millaista on skaalautuva liiketoiminta? (Etla Muistio 109) on katsottu menneisyydessä tapahtuneen kasvun sijaan eteenpäin ja tarkasteltu nyt yritysten skaalautuvuusmahdollisuuksia. Yrityksen liiketoiminta on määritelty skaalautuvaksi, jos liikevaihdolla olisi potentiaalia kasvaa merkittävästi ilman, että yrityksen kulut kasvavat samassa suhteessa.

Tutkimuksen mukaan skaalautumisen tärkeitä ennustajia ovat yrityksen digitaalinen liiketoiminta, kansainvälistyminen ja kasvuhakuisuus. Esimerkiksi digitaalisesti suuntautunut pk-yritys (digitaalisen liiketoiminnan osuus yli puolet) on jopa 15 prosenttiyksikköä todennäköisemmin skaalautuva. Viennin vaikutus skaalautumisen todennäköisyyteen on 18 prosenttiyksikköä, ja innovaatiotoiminta kasvattaa todennäköisyyttä 7 prosenttiyksikköä.

‒ Tutkimuksemme mukaan yrityksen liiketoiminta on vähintäänkin kolme kertaa todennäköisemmin skaalautuva, jos yritys on vahvasti suuntautunut digitalisaatioon, vientiin, kasvuun ja innovatiiviseen toimintaan. Kuitenkaan digitaalisuus ei ole välttämätön edellytys, jos liiketoimintaan liittyy muita skaalautumista edesauttavia tekijöitä, toteaa Etlan tutkimusjohtaja Jyrki Ali-Yrkkö.

Skaalautuvaa liiketoimintaa esiintyy yleisesti ICT-alalla, rahoitus- ja vakuutuspalveluissa sekä kaupan alalla. Teollisuudessa skaalautuvuus on yleisintä prosessiteollisuudessa, kuten kemianteollisuudessa ja koneteollisuudessa. Aloittavien yritysten keskuudessa skaalautuvuuspotentiaali oli suurta myös sähkön tuotannossa sekä muussa energia-, vesi- ja ympäristöhuoltoon liittyvässä toiminnassa. Tämä voi selittyä sillä, että tuotannon kasvaessa alun suuria tuotantopanoksia ei tarvitse enää lisätä samassa määrin.

Uusi tapa tarkastella skaalautuvuutta: ennakoiden

Yritysten skaalautuvuutta on tarkasteltu myös aiemmissa tutkimuksissa, mutta niissä skaalautuvuuden keskeisenä kriteerinä on ollut yrityksen menneisyydessä tapahtunut kasvu. Etlan tutkimuksessa kehitetty skaalautuvuuden malli perustuu skaalautumisen mahdollisuuksiin eikä aiempaan toteutumaan.

‒ Mikäli skaalautuvat yritykset määritellään toteutuneen kasvun kautta, tulee sanoista skaalautuvuus ja kasvuyritys täydellisiä synonyymejä. Tällöin skaalautuvuudessa ei olisi kyse erillisestä ilmiöstä vaan kasvuyritykselle olisi vain keksitty uusi nimi. Etlan malli katsoo eteenpäin ja kertoo skaalautumispotentiaalista. Aina potentiaali ei tietenkään tarkoita sitä, että liiketoiminta myös onnistuttaisiin skaalaamaan, Ali-Yrkkö huomauttaa.

Tutkimuksen on rahoittanut työ- ja elinkeinoministeriö.

Nähdäksesi tämän sisällön lähteestä www.etla.fi, anna hyväksyntä sivun yläosasta.

Ali-Yrkkö, Jyrki - Hyytinen, Ari (Hanken) - Pajarinen, Mika - Rouvinen, Petri (VTT): Millaista on skaalautuva liiketoiminta? (Etla Muistio 109)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tutkimuksen ovat laatineet (vas.) Petri Rouvinen (VTT), Jyrki Ali-Yrkkö (Etla), Ari Hyytinen (Hanken) ja Mika Pajarinen (Etla).
Tutkimuksen ovat laatineet (vas.) Petri Rouvinen (VTT), Jyrki Ali-Yrkkö (Etla), Ari Hyytinen (Hanken) ja Mika Pajarinen (Etla).
Lataa
Kuvio 1. Skaalautumispotentiaalia omaavien yritysten yleisyys eri toimialoilla, %
Kuvio 1. Skaalautumispotentiaalia omaavien yritysten yleisyys eri toimialoilla, %
Lataa
Tutkimusjohtaja Jyrki Ali-Yrkkö
Tutkimusjohtaja Jyrki Ali-Yrkkö
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI

09 609 900http://www.etla.fi

ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Etla ennustaa: käänne talouteen jo loppuvuodesta - “hallituksen investointipaketista pitäisi luopua”26.3.2024 09:00:00 EET | Tiedote

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ennustaa suhdanteen kääntyvän jo loppuvuodesta, mutta lähivuosien talouskasvu jää vaatimattomaksi. Heikko alkuvuosi painaa kuluvan vuoden talouskasvun 0,3 prosenttiin. Ensi vuonna bkt:n kasvu yltää jo 1,4 prosenttiin. Investoinnit kääntyvät tänä vuonna vaatimattomaan mutta laaja-alaiseen kasvuun ja Suomen vienti alkaa palautua. Työttömyysaste nousee vielä tänä vuonna, mutta laskee ensi vuonna. Kuluttajahintainflaatio pysyy matalana.

Suomen haavoittuvuuksista luvassa uutta tietoa – laaja geopolitiikan tutkimushanke Etlaan18.3.2024 08:48:51 EET | Tiedote

Etlassa käynnistyy tänä keväänä laaja geopolitiikan tutkimushanke, jonka tavoitteena on hyödyttää päätöksentekijöitä toimintaympäristön muutoksiin ja geopolitiikkaan liittyvissä ratkaisuissa. Hankkeessa tuotetaan uutta tietoa Suomen haavoittuvuuksista, arvoketjujen muutoksista ja globaaleista muutostrendeistä. Tuloksia tutkimushankkeesta on odotettavissa vuonna 2025.

Etla: Yhä harvempi yritys joutuu sellaiseen kriisiin, että joutuu kokonaan lopettamaan11.3.2024 00:01:00 EET | Tiedote

Yhä harvempi yritys Suomessa joutuu sellaiseen kriisiin, että joutuu lopettamaan kokonaan toimintansa. Tuoreen Etla-tutkimuksen mukaan keskimäärin vain 3,5 prosenttia yli 10 henkilöä työllistävistä teollisuusyrityksistä lopettaa vuosittain toimintansa. Lopettaneiden osuus vaihtelee vuosittain, mutta trendinä lopettaneiden osuus on laskenut koko 2000-luvun. Suomalaisyritysten parempi iskunkestävyys on yhteydessä yrityksen innovatiivisuuteen, vakavaraisuuteen, hyvään koronmaksukykyyn sekä ulkomaankauppaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye