Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Etlan toimitusjohtaja vaihtuu

Jaa
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen johtaja vaihtuu. Nykyinen toimitusjohtaja Vesa Vihriälä ja Etlan hallitus ovat yhteisesti sopineet vaihdoksesta.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitokselle on määritelty uusi strategia, jonka toimeenpano edellyttää pitkäjänteistä työtä. Toimitusjohtaja Vesa Vihriälä ja Etlan hallitus ovat yhteisesti todenneet olevan luontevaa, että strategian toimeenpanosta vastaa henkilö, joka pystyy sitoutumaan työhön vuosiksi. Tämän vuoksi Etlalle etsitään uutta toimitusjohtajaa kuluvan kevään aikana.

Vuoden alussa eläkeiän saavuttanut Vihriälä hoitaa toimitusjohtajan tehtäviä 31.3. 2019 saakka ja tarpeen vaatiessa vielä sen jälkeenkin.

Etlan hallituksen puheenjohtaja Carl Haglund kiittää Vihriälää Etlan toiminnan määrätietoisesta kehittämisestä.

-        Vihriälän aikana Etlan tutkimustoiminta on kehittynyt hyvin ja Etlan asema talouspolitiikan arvioijana ja vaihtoehtojen esittäjänä on vahvistunut. Hallitus arvostaa Vihriälän aktiivista panosta julkisessa keskustelussa, Haglund kiittää.

Vihriälä itse toteaa Etlan olleen hänelle kiehtova työpaikka, jossa on ollut mahdollisuus merkitykselliseen työhön.

-        Etlalla on hyvällä asiantuntemuksella ja tinkimättömällä integriteetillä tehtävän tutkimuksen perinne, joka on uskoakseni jopa vahvistunut viime vuosina samalla kun työn politiikkarelevanssi on lisääntynyt. On ollut etuoikeus vetää fiksujen ihmisten työtä tutkimustiedon tuottamisessa ja välittämisessä, sekä omalta pieneltä osaltaan auttaa tietoon pohjautuvan päätöksenteon vahvistumista Suomessa, hän sanoo.

Etlan strategian mukaisesti laitoksen missiona on tuottaa taloustieteen keinoin tietoa Suomen kansantalouden ja erityisesti elinkeinoelämän kannalta keskeisistä kysymyksistä ja vaikuttaa Suomessa harjoitettavaan talouspolitiikkaan. Laitoksen toiminta perustuu tieteelliselle luotettavuudelle, joka syntyy tutkijoiden asiantuntemuksesta ja tutkimustyön riippumattomuudesta.

Lisätietoja:

Hallituksen puheenjohtaja Carl Haglund / Haastattelupyynnöt viestintäjohtaja Tytti Sulanderille.

Toimitusjohtaja Vesa Vihriälä, p. 043-824 1660, vesa.vihriala@etla.fi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI

09 609 900http://www.etla.fi

ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Etla ennustaa: käänne talouteen jo loppuvuodesta - “hallituksen investointipaketista pitäisi luopua”26.3.2024 09:00:00 EET | Tiedote

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ennustaa suhdanteen kääntyvän jo loppuvuodesta, mutta lähivuosien talouskasvu jää vaatimattomaksi. Heikko alkuvuosi painaa kuluvan vuoden talouskasvun 0,3 prosenttiin. Ensi vuonna bkt:n kasvu yltää jo 1,4 prosenttiin. Investoinnit kääntyvät tänä vuonna vaatimattomaan mutta laaja-alaiseen kasvuun ja Suomen vienti alkaa palautua. Työttömyysaste nousee vielä tänä vuonna, mutta laskee ensi vuonna. Kuluttajahintainflaatio pysyy matalana.

Suomen haavoittuvuuksista luvassa uutta tietoa – laaja geopolitiikan tutkimushanke Etlaan18.3.2024 08:48:51 EET | Tiedote

Etlassa käynnistyy tänä keväänä laaja geopolitiikan tutkimushanke, jonka tavoitteena on hyödyttää päätöksentekijöitä toimintaympäristön muutoksiin ja geopolitiikkaan liittyvissä ratkaisuissa. Hankkeessa tuotetaan uutta tietoa Suomen haavoittuvuuksista, arvoketjujen muutoksista ja globaaleista muutostrendeistä. Tuloksia tutkimushankkeesta on odotettavissa vuonna 2025.

Etla: Yhä harvempi yritys joutuu sellaiseen kriisiin, että joutuu kokonaan lopettamaan11.3.2024 00:01:00 EET | Tiedote

Yhä harvempi yritys Suomessa joutuu sellaiseen kriisiin, että joutuu lopettamaan kokonaan toimintansa. Tuoreen Etla-tutkimuksen mukaan keskimäärin vain 3,5 prosenttia yli 10 henkilöä työllistävistä teollisuusyrityksistä lopettaa vuosittain toimintansa. Lopettaneiden osuus vaihtelee vuosittain, mutta trendinä lopettaneiden osuus on laskenut koko 2000-luvun. Suomalaisyritysten parempi iskunkestävyys on yhteydessä yrityksen innovatiivisuuteen, vakavaraisuuteen, hyvään koronmaksukykyyn sekä ulkomaankauppaan.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye