EU:n ajama amerikkalaistyylinen ryhmäkanne ei sovi Suomeen
13.4.2018 14:17:03 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote

Euroopan komissio ei ota Kuluttajat vahvempaan asemaan -hankkeessa huomioon pohjoismaista kuluttaja-asiamiesinstituutiota, joka hoitaa lakisääteisesti ja virkavastuulla kuluttajansuojaa. Suomessa kuluttaja-asiamies voi ajaa ryhmäkannetta tuomioistuimessa tai viedä ryhmävalituksen kuluttajariitalautakuntaan.
“Komissio esittää, että paketti välttää amerikkalaisen ryhmäkanteen ongelmat, vaikka tosiasiassa direktiiviehdotus rakentuu pitkälti surullisenkuuluisalle amerikkalaiselle järjestelmälle”, Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Leena Linnainmaa toteaa.
Euroopan komissio luopuu direktiiviehdotuksen myötä omasta suosituksestaan vuodelta 2013, jossa kuluttajansuojaa ja ryhmämekanismeja kehitettiin mutta vältettiin amerikkalaiset ongelmat. Suomessa on Linnainmaan mukaan jatkossakin saatava säätää, että ryhmäkanteissa kantajana toimii kuluttaja-asiamies eivätkä yksityiset tahot.
Komission suositus vuodelta 2013 rakentuu niin sanotulle opt-in-periaatteelle, jossa ryhmäkannetta ajetaan siihen ilmoittautuneiden kuluttajien puolesta. Nyt komissio rakentaa ehdotuksensa amerikkalaistyyliselle opt-out-periaatteelle, jossa kanne nostetaan kaikkien vastaavassa tilanteessa olevien puolesta, jopa näiden siitä tietämättä.
Amerikkalaistyylisen ryhmäkanteen ongelmiin kuuluvat Linnainmaan mukaan rahastustyyliset rangaistusluontoiset vahingonkorvaukset, joita Euroopan komissio on tähän asti halunnut välttää.
“Uudessa paketissa otetaan amerikkalainen linja ehdottamalla kuluttajaviranomaisille oikeus määrätä suuria seuraamusmaksuja, jopa neljä prosenttia yrityksen liikevaihdosta. Eurooppalainen järjestelmä on tähän asti perustunut todellisen vahingon korvaamiseen, mutta nyt sen päälle ehdotetaan seuraamusmaksuja”, Linnainmaa sanoo.
Rangaistusluonteisuus vahingonkorvauksissa on Linnainmaan mukaan eurooppalaiselle oikeusjärjestelmälle vieras elementti. Lisäksi ongelmana on vallan keskittyminen. Kuluttajaviranomaisten tehtävänä on ohjeistaa, valvoa ja ajaa kuluttajien etua, tarvittaessa myös tuomioistuimissa. Suomalaiseen viranomaisten toimivallanjakoon ei sovi, että ohjeistava ja valvova viranomainen määräisi itse myös suuria seuraamusmaksuja.
“Suomessa on tasapainoinen ryhmäkannesääntely ja hyväksi havaittu kuluttaja-asiamiesinstituutio. Suomen on tehtävä työtä sen eteen, ettei EU tuo järjestelmäämme amerikkaistyylistä rahastukseen ja painostukseen perustuvaa oikeudenkäyntiteollisuutta”, Linnainmaa toteaa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Leena LinnainmaaVaratoimitusjohtaja
Puh:050 356 1183leena.linnainmaa@chamber.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kauppakamarien vientikysely: Kaksi kolmesta vientiyrityksestä uskoo vientinsä kasvavan – “Yritysten kansainvälistyminen ratkaisee Suomen kasvun ja menestymisen”16.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Päänvaivaa aiheuttavat kuitenkin kohonneet kustannukset sekä presidentti Trumpin hallintoon liittyvät epävarmuudet, selviää kauppakamarien vientikyselystä.
Keskuskauppakamari: Vuoden kauppakamariksi Turun kauppakamari11.9.2026 10:21:36 EEST | Tiedote
Vuoden kauppakamari ja Vuoden kauppakamarilainen palkittiin 9.–10. syyskuuta järjestetyillä kauppakamaripäivillä Oulussa.
Kauppakamarikysely: Suomalaisnuorten osaamistason lasku voi romahduttaa yritysten kasvuhaaveet – ”Pisa-syöksy ei ole vain koulun ongelma”8.9.2026 11:10:28 EEST | Tiedote
Yli 80 prosenttia kauppakamarien kyselyyn vastanneista yrityksistä näkee jo nyt kilpailukykyään haastavan eniten nuorten osaamistaso ja valmiudet. Kyselyyn vastasi lähes 900 yritystä.
Kauppakamarikysely: Työelämän joustot yritysten tärkein toive tulevalle hallitukselle4.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Jotta kasvu olisi mahdollista, yritykset toivovat seuraavan hallituksen lisäävän työmarkkinoiden joustavuutta, vauhdittavan investointeja ja uudistuksia sekä keventävän sääntelyä ja sujuvoittavan lupaprosesseja. Tiedot selviävät kauppakamarien kyselystä, johon vastasi 885 yritystä ympäri Suomen.
Keskuskauppakamari: Budjettiriihen päätökset vauhdittavat alkanutta talouskasvua – Yhteisöveron alentaminen lisää investointeja1.9.2026 21:01:32 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin mukaan hallituksen budjettiriihessä tekemät päätökset vauhdittavat käynnistynyttä talouskasvua lisäämällä yritysten toimintaympäristön kannustavuutta ja luottamusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme