EU:n lakiehdotus uhkaa sulkea suomalaiset kiinteistöt ulos vihreän rahoituksen markkinoilta

Jaa

Lausuntokierroksella oleva EU:n kestävän rahoituksen taksonomiaan liittyvä lakiehdotus uhkaa suomalaisten kiinteistönomistajien kykyä vastata ilmastonmuutoksen torjunnan haasteisiin.

Lakiehdotuksessa kiinteistökannan kestävyys suhteessa ilmastonmuutoksen torjuntaan on määritelty energiatodistuksen avulla siten, että vain A-luokkaan kuuluvat kiinteistöt voivat jatkossa saada vihreää rahoitusta.

Ongelmaksi muodostuu se, että energiatodistusten luokat ovat osa kansallista lainsäädäntöä. Suomessa A-energialuokan vaatimustaso on nostettu niin korkealle, että Motivan mukaan rakennuksista vain yksi prosentti edustaa A-luokkaa. Sen sijaan esimerkiksi Hollannissa A-luokan osuus rakennuskannasta on jopa 16 prosenttia.

”Vihreitä sijoitus- tai rahoituskohteita Euroopasta etsivä sijoittaa siis pääomansa todennäköisemmin Hollannin kuin Suomen kiinteistömarkkinoille siitä syystä, että Suomesta ei ole kestäviä rahoituskohteita saatavilla. Tämä on erittäin huolestuttavaa alan ja itse asiassa koko Suomen näkökulmasta, sillä nyt työ rakennuskannan energiatehokkuuden parantamiseksi ja päästöjen vähentämiseksi uhkaa osaltaan valua hukkaan”, toteaa RAKLIn kiinteistösijoittamisen johtaja Miika Kotaniemi.

RAKLI on 17.12.2020 jättämässään lausunnossa nostanut esiin tämän epäkohdan, ja ollut yhteydessä myös viranomaisiin ongelmaan liittyen. Lausunnossaan RAKLI kritisoi myös komissiota hyvän lainsäädäntätavan vastaisesta toiminnasta: Lausunnot lakiin liittyen tulee jättää 18.12.2020 mennessä, ja komission on tarkoitus hyväksyä laki vuoden loppuun mennessä. Komissiolla on siis alle kaksi viikkoa aikaa joulun pyhien yli käsitellä lausunnot, joita tätä kirjoitettaessa on jätetty jo yli 35 000.

RAKLIn lausunnon voit kokonaisuudessaan lukea täältä.

Mitä on kestävän rahoituksen taksonomia?

  • EU:n kestävän rahoituksen taksonomia on absoluuttinen kriteeristö, jonka perusteella määritellään, millainen liiketoiminta on kestävää
  • Kestävyys on määritelty siten, että kriteerit täyttävällä liiketoiminnalla on merkittävä positiivinen vaikutus johonkin kuudesta kestävyyden tavoitteista. Samalla liiketoiminnalla ei kuitenkaan saa olla haitallisia vaikutuksia muiden kestävyyden tavoitteiden suhteen. Esimerkkinä: ilmastonmuutoksen torjuntaan tähtäävä toiminta ei siis saa johtaa biodiversiteetin heikkenemiseen.
  • Näistä lähtökohdista kriteeristö on nyt määritelty tavoitteille ”ilmastonmuutoksen torjunta” ja ”ilmastonmuutokseen sopeutuminen”. Nämä kattavat toimialat, jotka vastaavat noin 94 % hiilidioksidipäästöistä EU:n alueella.
  • Muut tavoitteet:
    • Veden kestävä tuottaminen ja vesi- ja meriresurssien kestävä hyödyntäminen
    • Kiertotalouden edistäminen
    • Saastumisen ehkäisy ja hallinta
    • Biodiversiteetin ja ekosysteemien suojelu ja ennallistaminen
  • Muun muassa sijoitustuotteet, rahoitusmarkkinoiden toimijat, tietyt vakuutusyhtiöt ja osa pörssiyhtiöistä joutuvat vuoden 2022 alusta raportoimaan taksonomian kautta määritellyn kestävän liiketoiminnan osuuden liikevaihdostaan.

Lisätietoja:

Miika Kotaniemi
Johtaja, kiinteistösijoittaminen
0407020015
miika.kotaniemi@rakli.fi

Mikko Somersalmi
Tekninen johtaja
0407207645
mikko.somersalmi@rakli.fi

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

RAKLI ry
Annankatu 24
00100 Helsinki

http://www.rakli.fi/

RAKLI - Tilaa elämälle RAKLI kokoaa yhteen kiinteistöalan ja rakennuttamisen vastuulliset ammattilaiset. Jäsenemme ovat asuntojen, toimitilojen ja infrastruktuurin omistajia, rakennuttajia ja käyttäjiä tai näiden ammattimaisia edustajia. Yhdessä varmistamme, että Suomessa on tilaa hyvälle elämälle.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta RAKLI ry

Helsinki Research Forum: Pääkaupunkiseudun toimistotilojen vajaakäyttö kasvussa – osassa alueilla vuokramarkkina piristyi18.1.2022 13:10:38 EET | Tiedote

Pääkaupunkiseudun toimistotilojen vajaakäyttö kasvoi vuoden 2021 viimeisellä vuosineljänneksellä. Tyhjää toimistotilaa oli vuoden lopussa lähes puoli miljoonaa neliömetriä. Eniten tilojen vajaakäyttö kasvoi Otaniemessä ja Sörnäisissä. Toimistotilojen vuokramarkkina piristyi erityisesti Hakaniemessä, Kalasatamassa, Leppävaarassa ja Pasilassa.

Helppoa, joustavaa ja vaivatonta – vuokra-asumiseen suhtaudutaan myönteisesti5.1.2022 01:00:00 EET | Tiedote

Vuokra-asuminen nähdään helppona, joustavana ja vaivattomana asumisen muotona. Yleinen mielikuva vuokra-asumisesta on yli kahdella kolmasosalla positiivinen tai erittäin positiivinen. Vuokranantajaa valittaessa tärkeitä kriteereitä ovat luotettavuus, turvallisuus, asuntojen hintataso sekä vuokraamisen helppous. Vastaajat valitsisivat ammattimaisen vuokranantajan mieluummin kuin yksityisen vuokranantajan. Tulokset käyvät ilmi RAKLIn syksyllä 2021 teettämästä tutkimuksesta, jolla kartoitettiin mielikuvia vuokra-asumisesta ja vuokranantajista.

RAKLIn pääkaupunkiseudun kiinteistö- ja rakennusmarkkinoiden suhdannetiedote 2/2021: Vuonna 2022 rakentamisen veturina toimitila- ja korjausrakentaminen20.12.2021 04:00:00 EET | Tiedote

Pääkaupunkiseudun rakennusmarkkinoilla on ollut kova vauhti vuonna 2021, joka jatkuu ensi vuoteen. Tänä vuonna rakentamisessa veturina oli asuntorakentaminen, ensi vuonna toimitila- ja korjausrakentaminen. Kuluneen vuoden aikana haasteena ollut rakennuskustannusten nousu näyttää hidastumisen merkkejä. Kiinteistökauppavolyymit ovat kasvussa ja toimistovuokramarkkinoilla aktiviteetti on kääntymässä nousuun.

RAKLI: Mihin unohtui toimivan asuntomarkkinan mekanismit – asuntopoliittinen ohjelma ei vastaa asumisen haasteisiin17.12.2021 11:50:04 EET | Tiedote

Hallitusohjelmaan perustuva kahdeksanvuotinen Asuntopoliittinen kehittämisohjelma vuosiksi 2021–2028 annettiin valtioneuvoston selontekona eduskunnalle 16.12. RAKLIn mukaan ohjelman tavoitteet ovat kannatettavia, mutta välineet riittämättömiä vastaamaan tuleviin asuntotuotannon ja asumisen haasteisiin. Pitkään valtioneuvoston pöydällä olleen ohjelman yksi pääperiaatteista on edistää asuntopoliittisia tavoitteita monipuolisin keinoin, mutta vapaarahoitteisen asuntotuotannon tuottamia mahdollisuuksia ohjelma ei valitettavasti tunnista.

Väestön ikärakenne, etätyöt ja hyvinvointialueet – tilojen käyttötarpeet rajussa murroksessa17.12.2021 08:49:45 EET | Tiedote

Tilojen käyttötarpeisiin on tulevien vuosien aikana odotettavissa muutoksia. Suurimmat tekijät liittyvät esimerkiksi väestörakenteen muutokseen, sosiaali- ja terveyspalveluiden siirtymiseen kunnilta hyvinvointialueiden vastuulle sekä erilaisiin tilahankintamalleihin, jotka mahdollistavat uudenlaisia tapoja omistaa ja vuokrata tiloja. Kiinteistönomistajia ja rakennuttajia edustava RAKLI aloittaa tammikuussa 2022 kehitysklinikan, jossa sekä kunnat että muut julkiset ja yksityiset kiinteistönomistajat käyvät yhdessä läpi tilanhankinnan valintoja ja strategiaa vastaamaan omistajien tulevaisuuden tarpeisiin.

Elisan virtuaalinen työympäristö palkittiin Vuoden työympäristötekona8.12.2021 15:31:19 EET | Tiedote

Vuoden työympäristöteko 2021 -kilpailun voitto meni Elisan kokonaisvaltaisesta työympäristöjohtamisesta, jossa fyysisellä ja digitaalisella työympäristöillä tuetaan virtuaalista työntekijäympäristöä. Kilpailussa palkittiin A-Insinöörit yrityskulttuurista ja johtamisesta, Spacent uudesta työvälineestä ja teknologiasta sekä Helsingin kaupunkiympäristön toimiala fyysisen työympäristön kehittämisestä. Kunniamaininnan sai HOK-Elanto ja Newsec kokonaisvaltaisesta kriisijohtamisesta koronapandemian keskellä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme