Euroopan komissio hakee esimerkkiä Suomesta matematiikan ja luonnontieteen opetuksen ja opettajankoulutuksen kehittämiseen
23.9.2011 10:57:53 EEST | Helsingin yliopisto | Tiedote
Tiedote / Kutsu median edustajille
Kiinnostuksen herättäminen matematiikan, luonnontieteiden ja teknologian opiskeluun on yksi komission asettamia ajankohtaisia koulutuksen päätavoitteita. Maailmanlaajuisesti on suuri huoli nuorten yhä vähäisemmästä kiinnostuksesta opiskella näitä oppiaineita, joten tarvitaan uusia mielekkäitä lähestymistapoja ja oppimisympäristöjä.
Suomalainen opetusjärjestelmä, opetussuunnitelman perusteet, matemaattis-luonnontieteellisten aineiden opettajankoulutus ja valtakunnallinen LUMA-toiminta sekä modernin teknologian mielekäs hyödyntäminen opetuksessa ja koulujen yritysyhteistyö ovat aiheita, joista haetaan esimerkkiä Euroopan koulutuksen kehittämiseen. Suomessa työryhmää kiinnostaa myös se, että meillä niin sanottujen alisuoriutujien määrä on hyvin alhainen verrattuna muihin maihin.
EU:n komission ja sen 21 jäsenmaan vertaisoppimistapaamisessa perehdytään Suomen esimerkkeihin opetushallinnon, yliopiston ja elinkeinoelämän asiantuntijoiden johdolla. Tilaisuuden avaa Opetushallituksen pääjohtaja Timo Lankinen. Ryhmä käy tutustumassa myös opetuksen järjestämiseen espoolaisessa Koulumestarin koulussa. Yksi tapaamisen teemoista on mobiilioppiminen.
Helsingin jälkeen 35 asiantuntijan ryhmä siirtyy Tallinnaan tutustumaan Viron koulutusjärjestelmään.
Vuonna 2012 ryhmä tekee komissiolle asiakirjan, joka sisältää suosituksia näiden aineiden opetuksen kehittämiseksi.
Ryhmän suomalaisjäsen on valtakunnallisen LUMA-keskuksen johtaja, professori Maija Aksela Helsingin yliopistosta.
Helsingin yliopistossa tilaisuus pidetään Kumpulan tiedekampuksella osoitteessa Chemicum, A. I. Virtasen aukio 1, auditorio 129. Tilaisuus alkaa maanantaina 26.9. kello 9. Tervetuloa!
Lisätietoja vierailusta ja ohjelmasta:
Johtaja, professori Maija Aksela (LUMA-keskus, http://www.helsinki.fi/luma),
puhelin 050 514 1450, maija.aksela@helsinki.fi
Ylitarkastaja Johanna Hulkko (opetus-ja kulttuuriministeriö), puhelin (09) 1607 7924, johanna.hulkko@minedu.fi
Ystävällisin terveisin
Minna Meriläinen-Tenhu, tiedottaja, puhelin (09) 191 51042
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Paikallisten kalastajien tieto täsmensi ennusteita kuhan kutualueista16.3.2026 14:17:07 EET | Tiedote
Matemaattinen mallinnus tarkentaa ympäristöpoliittista suunnittelua. Helsingin yliopiston väitöstutkimuksessa kehitettiin uusia välineitä saaristomeren vedenlaadun parannuskeinojen vertailuun ja rannikkokalojen kutualueiden seurantaan.
Puun pintakäsittely saattaa hillitä haitallisten bakteerien kasvua12.3.2026 11:00:00 EET | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan bakteerit menestyvät paremmin käsittelemättömillä kuin käsitellyillä puupinnoilla. Tällä on merkitystä kodin ja julkisten tilojen hygienian kannalta.
Automaatio tehostaa lääkkeiden potilaskohtaista jakoa ja parantaa potilasturvallisuutta11.3.2026 12:44:06 EET | Tiedote
Sairaaloiden lääkkeiden jakoprosessien automatisointi voi merkittävästi parantaa potilasturvallisuutta ja tehostaa työnkulkuja. Uudet teknologiat vaativat kuitenkin harkittua käyttöönottoa.
Sateenkaarinuorten kokemukset mielenterveyspalveluista tuovat esiin merkittäviä puutteita9.3.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Ongelmalliset kohtaamiset liittyivät erityisesti cisheteronormatiivisiin oletuksiin, ammattilaisten puutteelliseen osaamiseen sekä siihen, että nuoret joutuivat itse kouluttamaan ammattilaisia sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta.
KUTSU 18.3.: Urheilijan hyvinvointi, kaltoinkohtelu ja oikeusturva -hankkeen päätöstilaisuus4.3.2026 08:15:00 EET | Kutsu
Tutkimushankkeessa julkaistaan nyt tulokset, jotka perustuvat laajaan, yli 3 600 urheilijan kyselyyn ja erillisiin haastatteluihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme