Mastercard

Eurooppa lähimaksamisen kärjessä – lähes puolet Mastercardilla tai Maestrolla tehdyistä maksuista on lähimaksuja

Jaa

Lisääntyvä lähimaksujen käyttö on osoitus eurooppalaisten kuluttajien halusta omaksua uutta teknologiaa

Lähimaksuteknologia jatkaa voittokulkuaan maksamisessa: se on laajimmin käytetty sähköisen maksamisen muoto Euroopassa kautta aikojen. Mastercardilla tai Maestrolla myymälöissä tehdyissä maksutapahtumissa lähes puolessa käytetään lähimaksamista.

Liikennejärjestelmät eri puolilla Eurooppaa ovat yksi tärkeimmistä lähimaksujen kasvua lisäävistä tekijöistä, sillä lähimaksaminen nopeuttaa maksamista entistä turvallisemmin. Lähimaksua liikenteessä käyttävien asiakkaiden määrä kasvaa tasaisesti teknologian aseman vahvistuessa jokapäiväisessä elämässä. Mastercard tukee tätä vakiinnuttamalla lähimaksamisen standardiksi Euroopassa, sillä lähimaksaminen on mahdollista kaikilla maksupäätteillä Euroopassa vuoteen 2020 mennessä.

Mastercardin tekemän uuden selvityksen mukaan lähimaksamisen käyttäminen Euroopassa on kasvanut 97 prosenttia vuoden 2018 alusta elokuun loppuun mennessä. Selvitys kattaa Mastercardin ja Maestron maksutapahtumat. Yli viidessätoista maassa Euroopassa – muun muassa Alankomaissa, Kreikassa, Kroatiassa, Puolassa, Tanskassa, Unkarissa ja Venäjällä – myymälässä tapahtuvista maksutapahtumista nyt jo yli puolessa käytetään lähimaksamista. Suomessa käytetään lähimaksamista 30 prosentissa maksutapahtumia (tilanne elokuun 2018 lopussa).

Eri maat pystyvät hyödyntämään paikallisen teknologiainfrastruktuurin kehittymistä maksuteknologian jatkuvan kehittymisen ja Euroopan-laajuisen data-analytiikan ansiosta. Näin kukin maa voi toimia aiempaa integroidummin ja tehokkaammin.

Selvityksen mukaan kuluttajakäyttäytyminen Euroopassa on muuttumassa voimakkaasti lähimaksamista suosivaksi. Joissakin maissa, kuten tietä näyttävässä Puolassa, Mastercardilla tai Maestrolla tehdyistä maksuista 80 prosenttia tapahtuu lähimaksamista käyttäen. Monissa Euroopan maissa siirrytään kohti käteisetöntä yhteiskuntaa, mistä osoituksena on lähimaksuteknologian nopea omaksuminen ja käteisen vieroksunta.

Mastercardin selvityksen tulokset osoittavat Euroopan olevan selvästi lähimaksamisen kärjessä, kun kuluttajat haluavat käyttää nopeaa, helppoa ja luotettavaa maksutapaa. Kuluttajat odottavat maksuteknologialta käyttömukavuuden lisäksi turvallisuutta ja suojaa. Lähimaksamisen lisääntymiseen on vaikuttanut maksutavan tuleminen kuluttajille tutuksi: entistä useammat kuluttajat pitävät nyt lähimaksamista on yhtä turvallisena tai turvallisempana kuin perinteisiä maksutapoja. Suomessa lähimaksutapahtumien lukumäärä on selvityksen mukaan kasvanut 98 prosenttia tämän vuoden tammi-elokuun välisenä aikana verrattuna koko vuoteen 2017.

”Eurooppa on lähimaksamisen kärjessä maailmassa. Kuluttajat ovat alkaneet suosia lähimaksamista riippumatta kunkin maan taloudellisesta tilanteesta tai kehitysasteesta. Euroopan eri markkinoilla lähimaksaminen otetaan nopeasti käyttöön, kun kuluttajien luottamus teknologiaan kasvaa”, sanoo Mastercardin Euroopan johtaja Javier Perez.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Viestintätoimisto Cocomms
Vesa Valonen, puh. 040 705 4262, vesa.valonen(at)cocomms.com

Tietoja julkaisijasta

Mastercard
Mastercard (NYSE: MA), www.mastercard.com, on teknologiayhtiö globaaleilla maksuteollisuusmarkkinoilla. Meidän maksujenkäsittelyverkostomme on maailman nopein. Yhdistämme kuluttajia, rahoituslaitoksia, kauppiaita, hallituksia ja yrityksiä yli 210 maassa ja alueella. Mastercardin tuotteet ja ratkaisut tekevät arjesta ‒ ostoksista, matkustamisesta, yrityksen pyörittämisestä ja taloushallinnosta ‒ kaikille yhä helpompaa, turvallisempaa ja tehokkaampaa. Seuraa meitä Twitterissä @MastercardNews, liity keskusteluumme Beyond the Transaction -blogissa ja tilaa uutiskirjeemme Engagement Bureau.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Mastercard

Mastercard ja P27 Nordic Payments Platform rakentavat maailman ensimmäisen reaaliaikaisen maksujärjestelmän25.6.2019 15:15:00 EESTTiedote

Nopea ja valtioiden rajat ylittävä useamman valuutan asiakastili maksunvälitykseen Pohjoismaihin Helsinki 25.6.2019 – P27 Nordic Payments Platform (jonka omistavat Danske Bank, Handelsbanken, Nordea, OP Ryhmä, SEB ja Swedbank) ja Mastercard julkistavat tänään kumppanuuden tarjotakseen reaaliaikaisia maksuja ja erämaksuja Pohjoismaissa ja näin rakentavat edistyneimmän, innovatiivisimman ja tehokkaimman maksujärjestelmän maailmassa. Yhteistyö luo tehokkaan maksualustan koko Pohjoismaiden alueella eri valuutoille ja yhdistää Pohjoismaiden asukkaat. Rohkea ja kunnianhimoinen avaus muuttaa rahan liikkumista kuluttajien, yritysten, yhteiskunnan ja koko maksualan kesken. Suuri investointiohjelma on maailman ensimmäinen reaaliaikainen erämaksujen usean valuutan alusta. Se korvaa olemassa olevaa maksuinfrastruktuuria ja näin alentaa välittömien ja turvallisten maksujen kustannuksia ja lisää kilpailukykyä. Jäsenet voivat lähettää ja vastaanottaa rahaa viiveettä alueella aiempaa matalammin kustan

Mastercard lisää tukeaan naisten jalkapallolle21.5.2019 12:31:59 EESTTiedote

Helsinki, 21.5.2019 – Mastercard on yksi maailman aktiivisimmista suurten urheilutapahtumien sponsoroijista ja lisää nyt tukeaan naisten jalkapallolle. Se haluaa näin tukea sukupuolten välistä tasa-arvoa urheilussa sekä markkinoinnissa. Mastercard on jo kauan puhunut monimuotoisuuden, osallisuuden ja kumppanuuden tärkeyden puolesta edistääkseen urheilun hyvää hallintoa, rehellisyyttä ja lahjomattomuutta. Mastercard on ollut merkittävä naisten jalkapallon sponsori jo 25 vuotta. Lajin muuttuessa entistä ammattimaisemmaksi ja kilpailun koventuessa Mastercard uskoo, että nyt on otollinen hetki sijoittaa seuroihin ja pelaajiin. Se on suorin tapa lisätä paljon kaivattuja resursseja naisurheiluun. Mastercard tukee näin naispelaajia ja heidän seurojaan, auttaa seuroja kasvamaan ja lisää lajin vetovoimaa entistä laajemman kannattajajoukon piirissä. Naisten jalkapallo on nykyisin suositun joukkuelaji nuorten naisten keskuudessa ja sen suosion uskotaan kasvavan, kun seurat menestyvät ja maailman

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme