Evon alueelliseen työryhmään kaksi uutta jäsentä
5.2.2021 14:52:11 EET | Helsingin yliopisto | Tiedote
– Olen rekisteröinyt julkisuudessa käydyn keskustelun erityisesti paikallisten maanomistajien huolesta tulla kuulluksi ja integroiduksi prosessiin. Asia nousi keskusteluun myös työryhmän ensimmäisessä kokouksessa, koska maanomistajien näkemykset ovat työryhmälle oleellisen tärkeitä. Vaikka tulemme erilaisissa kuulemisissa kartoittamaan ja ottamaan huomioon kaikkien paikallisten toimijoiden huolet, toiveet ja näkökannat, olemme päättäneet laajentaa alueellista työryhmää kahdelle uudella jäsenellä. Työryhmässä aloittavat MTK Lammi-Tuulos ry:n puheenjohtaja Veli-Antti Silpola Lammilta ja Asta Sarkki Metsänhoitoyhdistys Kanta-Häme ry:n ja Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme ry:n yhteinen edustaja, kertoo työryhmän puheenjohtaja Professori Atte Korhola Helsingin yliopistosta.
Alueellisen työryhmän toimeksianto on ajalle 25.1.2021 - 30.6.2021 ja työryhmä kokoontui järjestäytymiskokoukseen 29.1.2021. Alueellisen ryhmän työ ja sen ehdotukset toimivat aineistona tiedekansallispuistoa koskevan hallituksen esityksen valmistelussa ympäristöministeriössä. Työryhmän työskentelyn tavoitteena on, että Evon tiedekansallispuisto saisi lainvoiman ja perustettaisiin vielä vuoden 2021 aikana.
Lue myös aikaisempi tiedote: Evon tiedekansallispuiston alueellinen työryhmä aloittaa toimintansa (22.1.2021)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Professori Atte Korhola, Helsingin yliopisto, puh. 0504154528
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Tiedottaja Eeva Karmitsa, Helsingin yliopiston viestintä, puh. 0294158461
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Paikallisten kalastajien tieto täsmensi ennusteita kuhan kutualueista16.3.2026 14:17:07 EET | Tiedote
Matemaattinen mallinnus tarkentaa ympäristöpoliittista suunnittelua. Helsingin yliopiston väitöstutkimuksessa kehitettiin uusia välineitä saaristomeren vedenlaadun parannuskeinojen vertailuun ja rannikkokalojen kutualueiden seurantaan.
Puun pintakäsittely saattaa hillitä haitallisten bakteerien kasvua12.3.2026 11:00:00 EET | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan bakteerit menestyvät paremmin käsittelemättömillä kuin käsitellyillä puupinnoilla. Tällä on merkitystä kodin ja julkisten tilojen hygienian kannalta.
Automaatio tehostaa lääkkeiden potilaskohtaista jakoa ja parantaa potilasturvallisuutta11.3.2026 12:44:06 EET | Tiedote
Sairaaloiden lääkkeiden jakoprosessien automatisointi voi merkittävästi parantaa potilasturvallisuutta ja tehostaa työnkulkuja. Uudet teknologiat vaativat kuitenkin harkittua käyttöönottoa.
Sateenkaarinuorten kokemukset mielenterveyspalveluista tuovat esiin merkittäviä puutteita9.3.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Ongelmalliset kohtaamiset liittyivät erityisesti cisheteronormatiivisiin oletuksiin, ammattilaisten puutteelliseen osaamiseen sekä siihen, että nuoret joutuivat itse kouluttamaan ammattilaisia sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta.
KUTSU 18.3.: Urheilijan hyvinvointi, kaltoinkohtelu ja oikeusturva -hankkeen päätöstilaisuus4.3.2026 08:15:00 EET | Kutsu
Tutkimushankkeessa julkaistaan nyt tulokset, jotka perustuvat laajaan, yli 3 600 urheilijan kyselyyn ja erillisiin haastatteluihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme