Aalto EE

Financial Times: Aalto EE edelleen ainoa suomalainen toimialansa globaalissa kärjessä

Jaa
Alan kiristyvässä kansainvälisessä kilpailussa Aalto University Executive Education (Aalto EE) on jälleen arvioitu maailman 50. parhaimman joukkoon. Arvostettu Financial Times nosti Aalto EE:n sijalle 38. Viime vuoteen parannusta on yksi sija.

Kilpailu sadan parhaan joukossa on johtamisen ja kehittämisen alalla kovaa ja sijoitukseen vaikuttavat monet tekijät, kuten ohjelmien vaikuttavuus sekä yksilö että yritys- ja yhteisötasolla, monipuoliset menetelmät ja valmentajien profiili.

Financial Times arvioi sekä avoimet että yritysasiakkaiden tarpeisiin räätälöidyt ohjelmat. Aalto EE:n kansainvälinen sijoitus räätälöityjen ohjelmien vertailussa keväällä 2019 oli 34. (vuonna 2018 44.) ja avoimissa ohjelmissa 56 (vuonna 42.).

- Aivan viime vuosien aikana tiimillemme on ollut palkitsevinta saada olla tukemassa monien alansa johtavien organisaatioiden digitalisoitumista ja varautumista liiketoimintamallien mittavaan muutokseen. Tästä paras palaute on saada lukea menestystarinoita median taloussivuilta, sanoo Aalto EE:n toimitusjohtaja, Professor of Practice Pekka Mattila.

Aalto EE seuraa vaikuttavuuttaan pitkäjänteisesti ja jatkuvasti. Ulkoisten tunnustusten rinnalla ratkaisevaa on asiakkaiden kokemus ja todennettu vaikutus.

- Todennettu vaikuttavuus on tärkeää, jotta tällä tasolla voi toimia kestävästi. Alamme on paljolti mainepeliä. On tärkeää malttaa tarkastella suoritusta yli vuosien sekä yksilö- että organisaatiotasolla, Pekka Mattila lisää.

Digitaalisuuteen ja kestävään kehitykseen liittyvät ohjelmat globaalisti nousussa

Aalto EE:n sijoitus nousi jälleen erityisesti räätälöityjen ohjelmien asiakkaiden antamien vastausten perusteella. Asiakkaat arvostivat Aalto EE:n ohjelmien suunnittelua ja toteutusta, opetusmenetelmiä sekä kokivat saavansa valmennuksista niin uudenlaista osaamista kuin vastinetta rahoilleen. Vahva asiakasosaaminen ja joustavuus näkyvät selkeästi myös suorassa palautteessa.

Digitaalinen murros ja vastuullisuus ovat vahvasti asiakkaiden agendalla. Stora Enson kanssa käynnistettiin toinen Accelerator-ohjelma, jonka keskiössä olivat liiketoimintaa mullistavat ideat kiertotalouden alueella.

Katri Kennedy, IF Vahinkovakuutusyhtiöstä osallistui Aalto EE.n ja Stanfordin kanssa yhteistyössä tehtyyn ”Certificate in Digital Business Strategy and Innovation Agility” -ohjelmaan. Hän kertoi pitäneensä erityisesti ajatuksesta, että innovaatiotyössä uusia etsitään aktiivisesti myös oman viiteryhmän ulkopuolelta, risteyskohdista. Kennedy tutkiikin parhaillaan keinoja idean tehokkaaseen hyödyntämiseen omassa organisaatiossaan.

Oman organisaation ja toimialan ulkopuolelle katsoivat myös VR Transpoint, Metsä Group ja SSAB, jotka yhdistivät voimansa Aalto EE:n kanssa vahvistaakseen näkemystään tulevaisuuden logistiikkajohtamisesta.

ABB:n ja Aalto EE:n pitkällä yhteistyöllä globaali vaikuttavuus

Aalto EE on johtamisvalmennuksillaan ollut jo vuosien ajan ABB:n kumppanina kehittämässä tulevaisuuden johtajia globaalin liiketoiminnan tehtäviin. Valmennukset on räätälöity ABB:n liiketoiminnan tarpeisiin, ja esimerkiksi tämän vuoden ohjelman teemana on ”Asiakaskokemus digitalisoituvassa liiketoiminnassa”.

Keskeinen osa valmennusta ovat löytöretkiprojektit, joissa osallistujat ratkovat liiketoiminnoista saatuja haasteita. Tämä ”action learning” on tehokas tapa oppia, ja samalla se varmistaa, että opitut asiat saadaan vietyä käytäntöön ja valmennus tukee suoraan liiketoiminnan kehittämistä. Löytöretkiprojektien tuloksena on mm. syntynyt asiakaskokemus-simulaatio, joka on globaalissa käytössä ABB:llä.

-  Valmennuksilla on iso merkitys ABB:n liiketoiminnan kehittämiselle ja osallistujien näkökulmien laajentumiselle. ABB haluaa tarjota työntekijöilleen hyvät mahdollisuudet kehittymiseen ja uralla etenemiseen. Jo pelkästään Suomessa työskentelee merkittävä määrä globaaleissa tehtävissä toimivia ihmisiä, joille valmennukset tarjoavat viimeisintä tietoa maailmalta. ABB:n johto on vahvasti sitoutunut johtamisen kehittämiseen, ja johdon edustajat ovat koulutuksissa mukana tuomassa ABB:n strategista ja liiketoiminnan näkökulmaa eri teemoihin. Saumaton ja pitkäjänteinen yhteistyö Aalto EE:n kanssa mahdollistaa valmennusten räätälöinnin asiakaslähtöisesti, laadukkaan sisällön ja ammattitaitoisen toteutuksen, kertoo ABB:n HR-kehitysjohtaja Ismo Laukkanen.

Financial Times -vertailu lyhyesti

FT Executive Education -selvityksessä arvioidaan erikseen ns. avoimet johdon valmennukset ja organisaatioille erikseen räätälöidyt ohjelmat. Kokonaissijoitus perustuu näiden kahden kategorian yhteistulokseen. Arviointi perustuu sekä asiakkaiden antamaan palautteeseen että instituutioiden itsensä tuottamaan tilastoaineistoon. Financial Times julkaisee selvityksessään vain 50 parhaan liikkeenjohdon kehittäjän arviot. Kaikkiaan maailmassa on vähintään 4 000 kansainvälisiä johdon valmennuksia ja MBA-tutkintoja tarjoavaa toimijaa.

Tänäkin vuonna kolmen kärjessä olivat espanjalainen Iese Business School, sveitsiläinen IMD sekä ranskalainen HEC Paris. Aalto EE:n strateginen kumppani ESADE on sijalla 13. Stanford Graduate School of Business, jonka kanssa Aalto EE tekee yhteistyössä ”Certificate in Digital Business Strategy and Innovation Agility” -ohjelmaa, sijoittui neljänneksi. Aalto University Executive Education osallistui vertailuun Aalto University -nimellä. Aalto EE oli mukana selvityksessä 19. kerran.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pekka Mattila
toimitusjohtaja, Professor of Practice,
Aalto University Executive Education Oy
Puh.: 040 738 7221
pekka.mattila@aaltoee.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aalto EE
Aalto EE
Runeberginkatu 14-16
00100 HELSINKI

010 8373700https://www.aaltoee.fi/

Aalto University Executive Education and Professional Development

Aalto University Executive Education and Professional Development (Aalto EE) tarjoaa vaikuttavia liikkeenjohdon ja asiantuntijoiden valmennus-, koulutus- ja kehittämispalveluita. Aalto EE yhdistää laaja-alaisesti käytännön osaamisen sekä Aalto-yliopiston uusimman tutkimustiedon. Toimimme elämänlaajuisen oppimisen alustana liikkeenjohdolle ja asiantuntijoille heidän uransa eri vaiheissa, sekä organisaatioiden strategisena kumppanina mahdollistaen uudistumisen nopeasti muuttuvassa liiketoimintaympäristössä. Koulutusohjelmamme antavat konkreettisia ratkaisuja, älyllistä pääomaa ja ammatillista etumatkaa niin yksilöille kuin organisaatioille.

Aalto EE:llä on kaksi tukikohtaa: päätoimistomme ja -koulutustilamme sijaitsevat Helsingissä, Aasian alueen toimintoja koordinoidaan puolestaan Singaporesta käsin. Suomen ja Singaporen lisäksi tarjoamme ohjelmia kansainvälisesti. Osana Aalto-yliopistoa Aalto EE:llä on kolme arvostetuinta yliopistomaailman laatuakkreditointia: AACSB, AMBA ja EQUIS. Kuulumme näin ollen maailman instituutioista koostuvaan yhden prosentin parhaimmistoon.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aalto EE

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye