Keskuskauppakamari

Genelec voitti Vuoden brändi 2023 -palkinnon

Jaa
Keskuskauppakamarin Vuoden brändi -kilpailussa voiton vei Genelec. Brändi valmistaa Iisalmessa laadukkaita kaiutinjärjestelmiä. Valintaa perusteltiin muun muassa sillä, että brändin ainutlaatuisuuden ja uudistumisen voimana ovat tutkimus, innovaatio ja IPR sekä henkilöstön sitoutuneisuus. Genelec on kasvanut kansainvälisesti hyvin tunnetuksi brändiksi.
Genelec Oy:n toimitusjohtaja Siamäk Naghian ja markkinointiviestintäpäällikkö Mari Primetta. Kuva: Johanna Kaukovaara.
Genelec Oy:n toimitusjohtaja Siamäk Naghian ja markkinointiviestintäpäällikkö Mari Primetta. Kuva: Johanna Kaukovaara.

Keskuskauppakamarin Vuoden brändi -palkinnon saiGenelec Oy, joka on vuonna 1978 perustettu kaiutinjärjestelmiä valmistava perheyritys. Genelec palkittiin Keskuskauppakamarin Suuri brändipäivä -tilaisuudessa tiistaina 18.4.2023.  
 
”Genelec kehittää ja valmistaa tuotteitaan Suomessa. Brändi rakentuu yrityksen ydinarvojen pohjalle ja perustuu osaamiseen samoin kuin ihmisten kukoistamiseen. Brändin ainutlaatuisuuden ja uudistamisen voimana ovat tutkimus, innovaatio ja IPR sekä henkilöstön sitoutuneisuus”, kehuu Vuoden brändi -raadin puheenjohtaja Marja-LeenaMansala. 

Brändityön ja aineettomien oikeuksien ammattilaisista koostuva asiantuntijaraati valitsi voittajan lukuisten korkeatasoisten brändien joukosta. Kriteereihin kuuluivat muun muassa brändin tarina, asiakaskokemus, miten brändi näkyy liiketoiminnassa, miten henkilöstö on sitoutunut brändiin, uusiutuminen, digitaalisuus, innovatiivisuus, viestintä ja brändin suojaaminen.   

”Genelec on pysynyt uskollisena lähtökohdilleen eikä ole lähtenyt rönsyilemään. Lisäksi kestävä kehitys on yhtä tärkeää kuin äänen laatu tai kannattavuus. Genelec on tinkimättömällä toiminnallaan kasvanut kansainvälisesti hyvin tunnetuksi brändiksi”, sanoo Mansala.  

Genelec otti tunnustuksen vastaan ilolla  

”Olemme erittäin otettuja saamastamme Vuoden brändi -palkinnosta. Tämä tunnustus kuuluu koko Genelec Oy:n henkilöstölle, kumppaneillemme ja asiakkaillemme, joiden kanssa olemme yhdessä luoneet tarinaamme. Olemme ylpeitä siitä, että olemme saavuttaneet ainutlaatuisen brändin position kansainvälisesti omalla alallamme pysymällä uskollisena asiakkaillemme, arvoillemme ja missiollemme, jotka ovat ohjanneet meitä alusta lähtien”, kiittelee Genelec Oy:n toimitusjohtaja SiamäkNaghian.  
 
Naghianin mukaan Genelec haluaa olla esimerkkinä myös muille siitä, että pitkäjänteisellä työllä laadusta tinkimättä voi saavuttaa suuriakin unelmia. 
 
“Brändimme perustuu olennaisesti asiakkaille tuomiimme innovatiivisiin ratkaisuihin, jotka ovat tehneet meistä jo 45 vuoden ajan innovaatio- ja laatujohtajan alallamme. Huipputeknologian ja taiteen risteyskohdassa toimiminen sekä kestävä kehitys ovat myös olennainen osa brändi-identiteettiämme. Haluamme olla inspiroiva esimerkki siitä, että pieneltäkin paikkakunnalta voi nousta alansa markkinajohtajaksi ja kansainväliseksi johtavaksi brändiksi pitkäjänteisellä työllä ja laatu edellä. Tämä palkinto kannustaa meitä jatkamaan tinkimätöntä työtämme ja toivomme, että se innostaa myös muita uskomaan omaan tekemiseensä ja unelmiensa saavuttamiseen”, sanoo Naghian. 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:

Varatuomari Marja-Leena Mansala
Vuoden brändi -raadin puheenjohtaja
040 736 2035

Kuvat

Genelec Oy:n toimitusjohtaja Siamäk Naghian ja markkinointiviestintäpäällikkö Mari Primetta. Kuva: Johanna Kaukovaara.
Genelec Oy:n toimitusjohtaja Siamäk Naghian ja markkinointiviestintäpäällikkö Mari Primetta. Kuva: Johanna Kaukovaara.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Keskuskauppakamari
PL 1000
00101 Helsinki

http://kauppakamari.fi/

Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari

Piia Karjalainen Keskuskauppakamarin johtavaksi liikenne- ja elinkeinopoliittiseksi asiantuntijaksi2.6.2023 10:58:54 EEST | Tiedote

Keskuskauppakamarin johtavaksi liikenne- ja elinkeinopoliittiseksi asiantuntijaksi on nimitetty kauppatieteiden maisteri Piia Karjalainen. Karjalainen siirtyy tehtävään Wärtsilästä, jossa hän on vastannut yhteiskuntasuhteista, kansainvälisen meriliikenteen lainsäädäntöön liittyvästä edunvalvonnasta sekä strategisista kumppanuuksista. Karjalaisella on aiempaa työkokemusta myös Brysselistä ja liikenne- ja viestintäministeriöstä.

Kauppakamarin vientijohtajakysely: Geopoliittinen turbulenssi vaikuttaa kannattavuuteen edelleen merkittävästi - Kiinan merkitys kauppakumppanina vähenemässä1.6.2023 06:43:00 EEST | Tiedote

Kauppakamarien vientijohtajille suuntaaman kyselyn mukaan turbulenssi geopolitiikassa vaikuttaa yritysten kannattavuuteen edelleen merkittävällä tavalla. Jopa 93 prosenttia vastanneista arvioi geopoliittisen epävarmuuden ja siitä aiheutuvien häiriöiden syövän yrityksen kannattavuutta jollain tapaa. Vaikeasti ennakoitavan Kiinan merkitys yritysten kauppakumppanina on kyselyn mukaan vähenemässä. Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Lenita Toivakka painottaa, että geopolitiikan ymmärtäminen kuuluu nyt jokaisen yritysjohtajan työpöydälle.

Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Taantumajakson katkeaminen laiha lohtu – talouden perustekijät eivät puolla vauhdikasta kasvua31.5.2023 09:39:09 EEST | Tiedote

Tilastokeskuksen tuoreiden tietojen mukaan alkuvuoden bruttokansantuote on kehittynyt tuntuvasti luultua heikommin, mutta nyt taantumajakso näyttää hetkellisesti katkenneen. Keskuskauppakamarin pääekonomistin mukaan kyseessä ei kuitenkaan ole lähtölaukaus isommalle kasvujaksolle, sillä taloudessa puhaltavat edelleen voimakkaat vastatuulitekijät. Vaikeuksia on luvassa, sillä kuluttajien säästöt alkavat huveta, euroalueen teollisuus takkuaa ja rakennusinvestointien näkymät ovat vaisuja.

Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Työllisyys sahaa edestakaisin – pitkäaikaistyöttömyys ongelma, josta puhutaan liian vähän24.5.2023 09:32:40 EEST | Tiedote

Työllisenä oli huhtikuussa 17 000 ihmistä enemmän kuin vuosi sitten. Keskuskauppakamarin pääekonomistin mukaan muutokset työllisyysasteessa ovat olleet viime kuukausina vähäisiä, eikä dramaattisista käänteistä voida puhua. Työllisyys on edelleen historiallisen vahvalla tasolla, mutta pitkäaikaistyöttömyyden aleneminen on käytännössä pysähtynyt. Pääekonomistin mukaan ongelmasta ei juuri puhuta, vaikka siihen liittyy ilmeinen riski pysyvään syrjäytymiseen työmarkkinoilta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme