Haitallisten vieraslajien torjunnan rahoituksen avustushaun toisen hakukierroksen päätökset on tehty – 27 hanketta sai rahoitusta

Toisella hakukierroksella loppuvuodesta 2021 hakemuksia saapui hankehausta vastaavaan Kainuun ELY-keskukseen yhteensä 37 kappaletta ja haettu avustussumma oli noin 1,21 miljoonaa euroa. Rahaa oli tällä hakukierroksella jaossa 580 000 euroa, joten monta hyvää hanketta jäi tälläkin kertaa rahoittamatta.
Kainuun ELY-keskuksella on valtakunnallinen ELY-keskusten vieraslajitehtävien koordinaatiovastuu, joten avustuspäätökset on tehty Kainuussa. Avustushakemukset ja hankkeet on valittu ja käsitelty tiiviissä yhteistyössä kaikkien alueellisten ELY-keskusten kanssa. Tällä varmistettiin kunkin hankkeen kohdalla paras mahdollinen paikallistuntemus avustuspäätöksiä tehtäessä.
Avustuksia hakivat kunnat, kaupungit, yhdistykset ja yhteisöt. Avustusta myönnettiin varsinaisiin torjuntatoimenpiteisiin sekä hankkeisiin, joilla seurataan ja varmistetaan torjunnan tuloksia. Avustusta myönnettiin myös vieraslajineuvontaan ja torjuntatoimenpidekokeiluihin. Avustusta voitiin myöntää lähtökohtaisesti enintään puolet hankkeen kustannuksista. Toisen puolen rahoituksesta hakija kattaa omalla rahoituksella, johon voi sisältyä myös talkootyötä.
Rahoitetuissa hankkeissa torjutaan haitalliseksi säädettyjä vieraslajeja eli kasvi- tai eläinlajia, joka sisältyy joko kansalliseen tai EU:n vieraslajiluetteloon. Lisäksi hankkeiden on toteutettava haitalliseksi säädettyjen vieraslajien hallintasuunnitelmaa. Rahoitetuissa hankkeissa painotettiin varsinaisia torjuntatöitä, jotka kohdistuivat luonnonsuojelualueille, virkistysalueille tai niiden lähialueille sekä rantaluontoon ja saaristoon. Valtaosassa rahoitetuissa hankkeissa osallistetaan myös nuoria vieraslajien torjuntaan.
Vieraslajien torjunta hyödyttää koko paikkakuntaa edistäen alkuperäisten lajien palautumista käsitellyille alueille. Alkuperäiskasveja kasvavat elinympäristöt edistävät luonnon monimuotoisuutta, virkistävät asukkaita ja tekevät alueesta houkuttavan.
Hakukierroksella rahoitetut hankkeet maakunnittain
Uusimaa
4 hanketta, joissa torjuttavia lajeja ovat kurtturuusu, jättipalsami, komealupiini, espanjansiruetana, jättiputket ja jättitattaret luonnonsuojelualueilla, virkistysalueilla ja niiden läheisyydessä, rantaluonnossa ja saaristossa. Mukana hankkeissa on myös uusia torjuntatoimenpidekokeiluja sekä neuvontaa, ja hankkeissa osallistetaan nuoria torjuntatöihin. Hankkeet ovat 1-vuotisia ja niiden toteuttajina ovat Karkkilan kaupunki, Kirkkonummen kunta, Routioseura sekä Talman kyläyhdistys.
Varsinais-Suomi ja Satakunta
4 hanketta, joissa torjuttavia lajeja ovat jättipalsami, komealupiini, kurtturuusu, jättiputket, jättitattaret, minkki, supikoira ja kiehkuravesirutto. Hankkeiden kohteet ovat luonnonsuojelualueilla, virkistysalueilla ja niiden läheisyydessä, rantaluonnossa ja saaristossa. Hankkeet ovat 2-3 -vuotisia ja niiden toteuttajina ovat Porin ja Paimion kaupungit, Aurajokisäätö, Paimionjoki-yhdistys sekä Ahmasveden hoitoyhdistys. Näissäkin hankkeissa pyritään osallistamaan nuoria vieraslajien torjuntatöihin, ja mukana on myös kansalaisten neuvontahankkeita.
Häme ja Pirkanmaa
6 hanketta, joissa torjuttavia lajeja ovat komealupiini, jättipalsami, lännenpalsami, jättiputket, espanjansiruetana, jättitattaret ja kurtturuusu. Hankkeet kohdistuvat luonnonsuojelualueille, virkistysalueille sekä niiden lähialueille ja rantaluontokohteisiin. Hankkeet ovat 1-3 -vuotisia ja niiden toteuttajina ovat Tampereen kaupunki, Sastamalan kaupunki, Hollolan kunta, Padasjoen kunta, LC Lahti/Ankkurit sekä Punkalaitumen 4H-yhdistys. Näissäkin hankkeissa pyritään osallistamaan nuoria vieraslajien torjuntatöihin, ja mukana on myös neuvontahankkeita.
Etelä-Savo
1 hanke, jota vetää Savonlinnan Seudun Kolomonen yhteistyössä ympäristöhuolen pidon yritysryppään (157 jäsentä) kanssa. Torjuttavina lajeina ovat jättipalsami, jättiputket, jättitattaret, kurtturuusu ja komealupiini. Talkoopainotteisessa ”Jättiläiset kuriin” -hankkeessa torjutaan vieraslajeja ja lisätään tietämystä niiden torjunnasta.
Etelä-Pohjanmaa
3 hanketta, joissa torjuttavia lajeja ovat kurtturuusu, jättipalsami, jättiputket, komealupiini sekä täplärapu. Hankkeet ovat 1-3-vuotisia ja niiden toteuttajina ovat Pietarsaaren kaupunki, Ähtärin ZooResort Oy sekä Etelä-Pohjanmaan kalatalouskeskus. Hankekohteet ovat luonnoltaan arvokkaita perinnemaisema- ja rantakohteita ja niissä osallistetaan nuoria torjuntatöihin. Rapuhankkeessa pyritään estämään täpläravun leviämistä Kyrönjoen pääuomaan.
Keski-Suomi
1 hanke, jossa torjuttavia lajeja ovat jättipalsami, jättiputket, kurtturuusu ja komealupiini lähivirkistysalueilla ja niiden läheisyydessä sekä rantaluonnossa. Hanke on 3-vuotinen ja sen toteuttajana on Joutsan kunta. Mukana hankkeessa on myös torjuntatoimenpidekokeiluja.
Kaakkois-Suomi
3 hanketta, joissa torjuttavia lajeja ovat jättipalsami, jättiputket, kurtturuusu, jättitattaret, keltamajavankaali ja komealupiini luonnonsuojelualueilla ja niiden läheisyydessä sekä rantaluonnossa. Hankkeet ovat 2-3-vuotisia ja niiden toteuttajina ovat Kotkan ja Kouvolan kaupungit sekä Pohjois-Kymen Luonto. Mukana hankkeissa on myös torjuntatoimenpidekokeiluja.
Pohjois-Savo
2 hanketta, jossa torjutaan jättipalsamia, kurtturuusua ja komealupiinia luonnonsuojelualueilla ja niiden läheisyydessä sekä rantaluonnossa. Hankkeet ovat 3-vuotisia ja niiden toteuttajina ovat Tuusniemen kunta ja Pohjois-Savon luonnonsuojelupiiri.
Pohjois-Karjala ja Kainuu
Maakunnista ei ole tänä vuonna rahoitettavia hankkeita.
Pohjois-Pohjanmaa
1 hanke, jossa torjuttavia lajeja ovat jättipalsami, kurtturuusu, komealupiini sekä pienpedoista minkki. Hanke on 1-vuotinen ja ne kohdistuvat rantaluontoon, luonnonsuojelualueille ja virkistysalueille sekä niiden läheisyyteen. Hankkeissa on myös torjuntatoimenpidekokeiluja ja sen toteuttaa Oulun kaupunki.
Lappi
2 hanketta, joissa torjutaan jättipalsamia, jättiputkia, kurtturuusua ja komealupiinia luonnonsuojelualueilla ja niiden läheisyydessä sekä rantaluonnossa. Hankkeet ovat 1-3-vuotisia ja niiden toteuttajina ovat Keminmaan kunta ja Pidä Lappi siistinä- yhdistys.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kainuun ELY-keskus
Reima Leinonen, vieraslajikoordinaattori
p. 0295 023 799, reima.leinonen@ely-keskus.fi
Jari Pesonen, yksikön päällikkö
p. 0295 023 861, jari.k.pesonen@ely-keskus.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Joulunajan ilmaismatkat paikallisliikenteissä (Etelä-Savo, Pohjois-Savo)19.12.2025 09:38:33 EET | Tiedote
Matkustaminen Iisalmen, Pieksämäen ja Varkauden paikallisliikenteissä on kaikille ilmaista 22.-23.12.2025.
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Suomen Erityisjäte Oy:n suunnitteleman Marinkorven jätteenkäsittelylaitoksen laajennuksen YVA-ohjelmasta, Pori19.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Suomen Erityisjäte Oy on toimittanut 10.10.2025 Varsinais-Suomen ELY-keskukselle ympäristövaikutusten arviointiohjelman, joka koskee Marinkorven jätteenkäsittelylaitoksen laajentamista.
Tillstånds- och tillsynsverket som tillhör de största ämbetsverken i Finland inleder sin verksamhet den 1 januari 202618.12.2025 14:05:23 EET | Pressmeddelande
Det nya sektorsövergripande Tillstånds- och tillsynsverket inleder sin verksamhet i början av 2026. Valviras, regionförvaltningsverkens och NTM-centralernas verksamhet upphör. I fortsättningen sköter Tillstånds- och tillsynsverket de tillstånds-, styrnings- och tillsynsuppgifter som hittills har skötts vid regionförvaltningsverken, NTM-centralernas ansvarsområden för miljö och naturresurser och Valvira.
Suomen suurimpiin virastoihin kuuluva uusi Lupa- ja valvontavirasto aloittaa 1.1.202618.12.2025 14:02:38 EET | Tiedote
Uusi monialainen Lupa- ja valvontavirasto aloittaa toimintansa vuoden 2026 alussa. Valviran, aluehallintovirastojen ja ELY-keskusten toiminta päättyy. Lupa- ja valvontavirasto hoitaa jatkossa niitä lupa-, ohjaus- ja valvontatehtäviä, joita on tähän asti hoidettu aluehallintovirastoissa, ELY-keskusten ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueilla ja Valvirassa.
Projektansökan som gäller utvecklingsprogrammet för växtunderlags- och ströproduktion är nu öppen18.12.2025 10:00:44 EET | Pressmeddelande
NTM-centralen i Södra Österbotten (fr.o.m. 1.1.2026 Livskraftscentralen i Södra Österbotten) har öppnat en ny finansieringsansökan för tiden 15.12.2025 – 15.2.2026. För ansökan har reserverats cirka 800 000 euro. Finansieringen beviljas av jord- och skogsbruksministeriet.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
