Hakasalmen huvilan uusi näyttely Ismo Höltön valokuvista on kiehtova aikahyppy 60-luvun helsinkiläisten arkeen

Töölössä varttunut Ismo Hölttö (s. 1940) valmistui kultasepäksi Taideteollisesta oppilaitoksesta 1960. Työnsä ohella Hölttö harrasti valokuvausta. Itseoppinut kuvaaja kehitti taitojaan Kameraseurassa, johon hän liittyi 1961. Hölttö sai 1960-luvulla lukuisia valokuvapalkintoja sekä kotimaassa että ulkomailla. Valtion taiteilija-apurahan turvin hän perusti oman studion 1970, lopetti kultasepän työt ja toimi kaupallisena kuvaajana. Hänelle myönnettiin valtion puolikas taiteilijaeläke 2002. Hölttö on julkaissut useita valokuvateoksia, osan Mikko Savolaisen kanssa.
Höltön tuotteliain kausi osui 1960-luvulle, jolloin Suomea leimasivat monet murrokset ja maa kehittyi moderniksi teollisuusvaltioksi. Sosiaaliturvan kehitys ja ensimmäiset peruskoulukokeilut veivät Suomea kohti hyvinvointivaltiota. Helsinki kasvoi maaltamuuton myötä, ja 1960-luvun jälkipuolella ylitettiin puolen miljoonan asukkaan raja. Uusia asuinalueita kaavoitettiin lähiöihin. Keskustasta purettiin vanhoja rakennuksia, betoni ja asfaltti valtasivat alaa.
Suomessa seurattiin maailmanmenoa tarkasti. Vietnamin ja Biafran taistelut, ydinaseet, kylmä sota ja avaruuslennot tulivat osaksi arkea, kun televisio yleistyi kodeissa. Populaarikulttuuri, markkinointi ja kulutusyhteiskunnan synty muovasivat elämäntapaa. Nuoriso radikalisoitui ja pukeutumistyyli muuttui, kun Helsinkiinkin rantautui lontoolainen katumuoti lyhyine hameineen.
Ajan muutokset näkyvät myös Ismo Höltön valokuvissa
Hakasalmen huvilan näyttelyyn on valittu valokuvaajan 1960-luvun tuotannosta 155 mustavalkokuvaa, jotka tarjoavat nuoren taiteilijan näkemyksen kotikaupungistaan, sen ihmisistä ja koko aikakaudesta. Nykykatsoja kohtaa kuvissa silmästä silmään suuren joukon lähimenneisyyden helsinkiläisiä, joiden taustalla häämöttää jo osittain kadonneita maisemia. Kuvat herättävät nostalgiaa, muistoja ja uteliaisuuden tietää, keitä kuvien ihmiset ovat ja millaista heidän elämänsä oli.
”Näyttelyn valokuvat ovat Ismo Höltön näkemys 1960-luvun Helsingistä. Kuvissa on suuri joukko ihmisiä, taustalla osittain kadonnut kaupunki ja sen elämä, muutosten ja myllerrysten vuosikymmenen arjen tasolla. Monille tuon ajan eläneille näyttely on varmasti nostalginen matka menneeseen ja nuoremmalle yleisölle kiehtova aikahyppy 60-lukulaiseen arkeen ja muotiin", toteaa museonjohtaja Reetta Heiskanen.
Ismo Hölttö – Kohtaamisia 1960-luvun Helsingissä
16.10.2020–28.8.2021
Helsingin kaupunginmuseo
Hakasalmen huvila
Mannerheimintie 13 b
Avoinna ti klo 11–19, ke–su klo 11–17
Pääsymaksu 12€/10€, alle 18-vuotiaille ja Museokortilla vapaa pääsy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Helsingin kaupunginmuseo, kuvakokoelmat, intendentti Tuomas Myren, tuomas.myren@hel.fi, 040 574 8920
Helsingin kaupunginmuseo, viestintäsuunnittelija Katja Pyykkö, katja.pyykko@hel.fi, 040 572 2905
Kuvat





Linkit
Tietoja julkaisijasta
Hakasalmen huvila – museo jo vuodesta 1911
Hakasalmen huvila sijaitsee Finlandia-talon ja Musiikkitalon välissä lähellä Töölönlahtea. Elegantissa rakennuksessa voi tavoittaa muiston empireajan huvila-arkkitehtuurista. Huvilan tunnetuin asukas oli Aurora Karamzin (1808–1902). Nykyisin Hakasalmen huvila on osa Helsingin kaupunginmuseota ja siellä järjestetään vaihtuvia näyttelyitä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala
Esplanadestradens sommarprogram med hundratals artister drar igång den 16 maj i hjärtat av Helsingfors9.5.2025 07:51:00 EEST | Pressmeddelande
Esplanadestradens sommar kickstartar den 16 maj och fortsätter sommaren ut till den 30 augusti med gratisprogram fem dagar i veckan i hjärtat av Helsingfors. De sammanlagt 300 artisterna garanterar att det finns något fint att njuta av för alla. Eller vad sägs om exempelvis Johanna Försti, Pelle Miljoona, Jimi Tenor, Maria Ylipää och Marzi Nyman, Arne Alligator och Robert Jägerhorn?
Espan lavan kausi käynnistyy 16.5. – kesän aikana 300 esitystä9.5.2025 07:50:00 EEST | Tiedote
Espan lavan tapahtumatarjonta on tänäkin vuonna hyvin runsasta, sillä 16.5.–30.8. välisellä kesäkaudella nähdään kaikkiaan noin 300 esitystä. Kesän kuluessa lavalle nousevat muun muassa Pelle Miljoona Band, Jimi Tenor Band, Aarne Alligaattori ja Kissa. Kaikki Espan lavan tapahtumat ovat maksuttomia ja ikärajattomia.
Havis Amanda saa suojan toukokuun mahdollisia juhlahetkiä varten8.5.2025 07:58:04 EEST | Tiedote
Havis Amandalle suunniteltu suoja-aita otetaan ensimmäistä kertaa käyttöön toukokuussa 2025. Helsingin kaupunki testaa tilapäistä suojaa varautuakseen mahdollisiin kansanjuhliin Euroviisujen finaalin ja jääkiekon MM-kisojen aikana.
Säsongen för friluftsbaden i Helsingfors inleds igen på mors dag5.5.2025 07:00:00 EEST | Pressmeddelande
Friluftsbaden är lika med sommar i Helsingfors; för många är Simstadions öppning ett tecken på att sommaren är här på riktigt. Simstadion öppnar även i år traditionellt på mors dag söndag 8.5.2025 och håller öppet till 21.9. Gumtäkts friluftsbad öppnar måndag 26.5.2025 och är öppen till 22.8. Sommarsäsongen för bägge friluftsbaden är i år aningen längre än tidigare.
Helsingin maauimalakausi alkaa jälleen äitienpäivänä5.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Maauimalat ovat oleellinen osa Helsingin kesää ja monille Uimastadionin aukeaminen on merkki kesän alkamisesta. Uimastadika avautuu tänäkin vuonna perinteisesti äitienpäivänä, eli sunnuntaina 11.5. kello 9.00. Uimastadion on tänä kesänä auki 21.9.2025 asti. Kumpulan maauimala puolestaan avautuu maanantaina 26.5. kello 9.00, ja Kumpulan osalta kausi päättyy 22.8.2025. Molempien maauimaloiden kesäkausi on tänä vuonna hieman aiempaa pitempi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme