Hallitus ajaa työaikalakiin muutoksia, jotka uhkaavat jopa työntekijöiden terveyttä
20.11.2018 15:20:07 EET | Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL | Tiedote
Hallitus ajaa työaikalakiin muutosta, joka helpottaisi selvästi jaksotyön ja yötyön teettämistä. Työterveyslaitoksen mukaan jaksotyö lisää riskiä sairastua vakavasti. Yötyö voi aiheuttaa erityistä sairastumisen vaaraa ja on jopa ennenaikaisen kuoleman riskitekijä.
Työaikalain muutokset toisivat jaksotyön huomattavasti nykyistä laajempaan käyttöön sosiaali- ja terveydenhoitoalalla. Samoin kävisi päiväkodeissa, jotka ovat auki pitkään, esimerkiksi aamukuudesta yhteentoista illalla. Jaksotyössä vuorokautista tai viikoittaista työaikaa ei säädellä. Työaikoja säädetään tasoittumisjaksolla, joka voi olla useita viikkoja pitkä.
Jaksotyötä tai yötyötä tekevien on hyvin vaikea yhdistää työtä ja perhe-elämää.
– Ongelma korostuu naisvaltaisilla aloilla. Naisia työskentelee huomattavasti enemmän aloilla, joihin esitetyt muutokset kohdistuvat. Ongelmista huolimatta hallitus ei ole arvioinut lain vaikutuksia lapsiin. Lain lapsivaikutukset pitää arvioida. Siihen velvoittaa YK:n lasten oikeuksien sopimus, johon Suomi on sitoutunut, JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine sanoo.
Kaiken huipuksi työaikalain muutokset uhkaavat tuntuvasti vähentää ylityökorvauksia monilla aloilla. Työnantajat voisivat entistä vapaammin käyttää esimerkiksi liukuvaa työaikaa, työaikapankkeja ja joustotyötä ja välttyä ylityö- ja lisätyökorvausten maksamiselta.
– Lakiesitys heikentäisi palkkaa nykyisestä, jos ylitöitä voidaan kiertää. Hallitus on jälleen kerran pienipalkkaisten työntekijöiden kukkarolla. Lisätyö- ja ylityökorvaukset ovat tärkeä osa palkkaa esimerkiksi sote-aloilla, Niemi-Laine muistuttaa.
Työaikalakiin ehdotettu muutos kohtelee tylysti osa-aikaisia työntekijöitä.
– Lisätyösuostumus voidaan ottaa jo työsopimusta tehtäessä, kun kyse on osa-aikaisuudesta, josta on sovittu kiinteällä tunti- tai prosenttimäärällä. Ylityösuostumus tulisi pyytää kutakin kertaa varten erikseen osa-aikaisilta, jotka tekevät vaihtelevaa työaikaa eli niin kutsutuilta nollatuntisopimustyöntekijöiltä. Ei ole perusteltua jakaa osa-aikaisia kahteen eriarvoiseen ryhmään. Osa heistä ei koskaan tietäisi, voiko sovittua vapaapäivää pitää vai keksiikö työnantaja vapaapäiväksi töitä, JHL:n neuvottelupäällikkö Kristian Karrasch kommentoi lakiluonnosta.
Lisätiedot:
JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine 040 702 4772
JHL:n neuvottelupäällikkö Kristian Karrasch 040 728 9046
Avainsanat
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHLSörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI
010 77031http://www.jhl.fi
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n yli 200 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
JHL: Suomi ei tarvitse hankintalakikatastrofia taloutta rokottavien sotien rinnalle27.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Ammattiliitto JHL muistuttaa, että kiistelty Orpo-Purran hankintalakiesitys on parhaillaan eduskunnan perustuslakivaliokunnan käsittelyssä. Päävaliokunta on talousvaliokunta. Suomen talous mataa ja ennusteet talouskasvulle alenevat koko ajan.
JHL: Matalapalkkaisten ja naisvaltaisten alojen tilanne vaatii kipeimmin kohentamista25.3.2026 10:40:15 EET | Tiedote
Teollisuusliitto nostaa tämän päivän uutisoinnissa esiin sen, että työntekijöiden asemaa pitää vahvistaa, ostovoimaa nostaa ja hallituksen työelämälinjaa korjata. Ammattiliitto JHL:n näkökulmasta on tärkeää tarkastella erityisesti matalapalkkaisten ja naisvaltaisten alojen asemaa. Juuri näillä aloilla nykyisen työmarkkinamallin vaikutukset näkyvät kaikkein konkreettisimmin.
Valtion yt-leka iskee jälleen: potkuneuvottelut virastossa, joka aloitti toimintansa vuodenvaihteessa19.3.2026 13:16:34 EET | Tiedote
Valtio aloitti maaliskuussa yt-neuvottelut, jotka uhkaavat lähes 300 hengen työpaikkaa. Neuvottelut koskevat Elinvoimakeskuksia sekä Työllisyys, kehittämis- ja hallintokeskusta (KEHA-keskus).
JHL on huolestunut Suomen kokonaisturvallisuudesta – Etelä-Karjalan pelastuslaitos lomauttaa kaikki työntekijänsä11.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Ammattiliitto JHL vaatii Orpo-Purran hallitukselta lisää rahaa Suomen kokonaisturvallisuuteen. Rahapula vaarantaa tärkeän toiminnan: esimerkiksi Etelä-Karjalan pelastuslaitos on ilmoittanut lomauttavansa kaikki työntekijänsä.
JHL: Kielitaito on maahanmuuttajien suurin haaste sotealoilla9.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Ammattiliitto JHL:n sote-henkilöstölle tekemän kyselyn mukaan maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden onnistunut työllistyminen sote-aloille edellyttää riittävää suomen tai ruotsin kielen taitoa, kulttuurista sopeutumista sekä suunnitelmallista perehdyttämistä. Lisäksi tarvitaan rakenteellista tukea ja muutosta työyhteisöjen asenteissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
