Hallitus löysi vastuunsa vaikeassa tilanteessa, töitä riittää jatkossakin: ”Sote-uudistus pitää viedä maaliin, julkisia palveluita tarvitaan kipeästi koronan torjuntaan”
28.4.2021 12:57:58 EEST | Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL | Tiedote
Suomen hallitus kantoi lopulta sille kuuluvan vastuun, kun se pääsi sopuun lähivuosien rahankäytöstä. Seuraavaksi päättäjien pitää jatkaa sitkeää työtä, jotta sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistus saadaan vihdoin valmiiksi, Julkisten ja hyvinvointialojen liito JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine muistuttaa.
– Päävastuu palveluista pitää säilyttää julkisella sektorilla. Muut toimijat voivat tarvittaessa täydentää palveluita. Uudistus pitää saada vihdoin maaliin, koska Suomen väestö vanhenee vauhdilla ja palvelujen tarve vain kasvaa tulevaisuudessa.
JHL:n puheenjohtaja muistuttaa, että julkiset palvelut ja kansalaisten tunnollisuus koronatoimissa ovat pitäneet Suomen koronatilanteen hyvänä esimerkiksi Ruotsiin verrattuna. Palvelut pysyvät kunnossa vain, jos niihin annetaan riittävästi rahaa.
Niemi-Laine muistuttaa, että suomalaiset pitävät julkisia palveluita suuressa arvossa. Niistä ollaan myös valmiita maksamaan. JHL:n tuore barometri paljastaa, että yli neljä viidestä suomalaisesta (83 %) on sitä mieltä, että palvelut on kustannettava veroilla.
– Päättäjien kannattaa muistaa, että ihmiset ovat ennemmin valmiita korottamaan veroja kuin leikkaamaan palveluista, Niemi-Laine summaa barometrin tuloksia.
Lisätiedot:
JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine 040 702 4772
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi Niemi-LaineJHL:n puheenjohtaja
Puh:040 702 4772paivi.niemi-laine@jhl.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHLSörnäisten rantatie 23
00500 HELSINKI
010 77031http://www.jhl.fi
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n noin 200 000 jäsentä huolehtivat suomalaisten hyvinvoinnista, peruspalveluista ja turvallisuudesta monenlaisissa tehtävissä. Heidän alojaan ovat hoito, hoiva, kasvatus, sivistys, ruokahuolto, tekniikka ja infrastruktuuri, liikenne, puhtaus ja kunnossapito, hallinto, vapaa-aika, kulttuuri, turva ja pelastus. JHL:n jäsenet työskentelevät kunnissa, valtiolla, yrityksissä, järjestöissä ja seurakunnissa. Kunta-alalla JHL on suurin henkilöstöjärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
JHL on huolestunut Suomen kokonaisturvallisuudesta – Etelä-Karjalan pelastuslaitos lomauttaa kaikki työntekijänsä11.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Ammattiliitto JHL vaatii Orpo-Purran hallitukselta lisää rahaa Suomen kokonaisturvallisuuteen. Rahapula vaarantaa tärkeän toiminnan: esimerkiksi Etelä-Karjalan pelastuslaitos on ilmoittanut lomauttavansa kaikki työntekijänsä.
JHL: Kielitaito on maahanmuuttajien suurin haaste sotealoilla9.3.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Ammattiliitto JHL:n sote-henkilöstölle tekemän kyselyn mukaan maahanmuuttajataustaisten työntekijöiden onnistunut työllistyminen sote-aloille edellyttää riittävää suomen tai ruotsin kielen taitoa, kulttuurista sopeutumista sekä suunnitelmallista perehdyttämistä. Lisäksi tarvitaan rakenteellista tukea ja muutosta työyhteisöjen asenteissa.
Här är den privata socialservicebranschens nya kollektivavtal - Även resten av JHL:s strejker ställs in6.3.2026 13:43:23 EET | Pressmeddelande
Den privata socialservicebranschen har fått ett nytt kollektivavtal. JHL och arbetsgivarens representant Hali rf uppnådde i början av veckan ett förhandlingsresultat, i och med vilket JHL anslöt sig till det tidigare slutna avtalet.
Tässä on uusi yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimus – loputkin JHL:n lakot peruuntuvat6.3.2026 13:43:23 EET | Tiedote
Yksityinen sosiaalipalveluala on saanut uuden työehtosopimuksen. Ammattiliitto JHL ja työnantajia edustava Hali ry saavuttivat alkuviikosta neuvottelutuloksen, jonka myötä JHL liittyi aiemmin saavutettuun sopimukseen.
This is the new collective agreement for the private social services sector – JHL’s remaining strikes are cancelled6.3.2026 13:43:23 EET | Press release
The private social services sector has a new collective agreement. Trade Union JHL and the employer association HALI reached at the beginning of this week a negotiation result whereby JHL joins the agreement that had been concluded earlier.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
