Hämeessä kiinteistöalalle valmistui 11 uutta laillistettua välittäjää
13.6.2019 13:48:07 EEST | Hämeen kauppakamari | Tiedote

Välittäjäkokeiden osallistujamäärät ovat pysyneet edelleen korkeina. Vuonna 2016 voimaan tullut laki edellyttää vähintään puolelta välitysliikkeen välittäjistä kokeen osoittamaa ammatillista pätevyyttä.
Hämeen kauppakamarin alueelta LKV-kokeen suorittaneet:
Bohm Marika, Forssa
Feodorov Hanna, Hämeenlinna
Hiltunen Pihla, Lahti
Jääskeläinen Marja, Lahti
Kolu Katja, Lahti
Laurila Hannele, Vääksy
Lehtinen Sari, Forssa
Melto Hanna, Lahti
Mäenpää Toni, Lahti
Nyman Sanni, Turenki
Toropainen Joni, Lahti
LKV- ja LVV-kokeet järjestettiin 4.5.2019. Kokeisiin osallistui yhteensä 593 kokelasta. Heistä yhteensä 257 suoritti kokeen hyväksytysti. LKV-koe sujui hieman keskimääräistä paremmin, koska pitkän aikavälin keskiarvo läpipäässeissä on 38 prosenttia ja tällä kertaa hyväksyttyjä oli 43,5 prosenttia.
"Se, että alle puolet osallistujista läpäisee kokeen osoittaa kuitenkin edelleen, että koe on vaikea ja edellyttää osallistujilta huolellista perehtymistä kiinteistöalan lainsäädäntöön ja käytäntöihin", sanoo Keskuskauppakamarin lakimies Jaana Tikkunen.
OP Koti Etelä-Häme Oy LKV:n kiinteistönvälittäjä Hanna Feodorov oli tyytyväinen läpäistyään kokeen. ”Koe oli mielestäni selkeä ja tehtävät kuvasivat hyvin sitä työtä ja niitä kysymyksiä, mitä kiinteistönvälittäjä arjessaan kohtaa. Olen iloinen, että sain vielä oikein hyvät pisteet”, kertoo Feodorov. ”Minulla oli kokeesta kokemusta yli kymmenen vuoden takaa ja silloin jäin yhden pisteen päähän. Reilun vuoden työskentely kiinteistönvälitysliikkeessä, vuosien kokemus kiinteistöalalta ja parin päivän preppauskurssi auttoivat kyllä hyvin valmistautumaan kokeeseen. Heti kokeen jälkeen tuli sellainen olo, että nyt meni läpi”, Feodorov jatkaa.
”Asunto tai kiinteistö on usein yksityishenkilön suurin yksittäinen omaisuuserä, joten on tärkeää, että välitystoimeksiantoja hoitavilta henkilöiltä löytyisi riittävästi asiantuntemusta ja ymmärrystä välitystä koskevista säädöksistä. On positiivista, että alalla suhtaudutaan myönteisesti kouluttamiseen ja ammattitaidon ylläpitämiseen”, Tikkunen toteaa.
Seuraavat kokeet järjestetään 23.11.2019 Helsingissä, Tampereella ja Oulussa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
OP Koti Etelä-Häme Oy LKV:n kiinteistönvälittäjä Hanna Feodorov, p. 040 185 3420
Keskuskauppakamarin lakimies Jaana Tikkunen, p. 09 4242 6205
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen, p. 040 739 9303
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen kauppakamari
Hämeen yrityksissä näkyy nyt useita kasvun merkkejä27.10.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Hämeen yritysten lähitulevaisuuden suhdannenäkymät ovat hienoisesti vahvistuneet ja varovaisen myönteiset, selviää Hämeen kauppakamarin ja EK:n yhteistyössä lokakuussa tekemästä Suhdannebarometrikyselystä. ”Positiivista on, että parempi suunta näkyy nyt odotusten lisäksi myös yritysten toiminnassa. Tuotanto ja myynti ovat kasvaneet ja henkilöstöäkin on hieman lisätty. Tästä on hyvä jatkaa, vaikka kysynnän vahvistumista tarvitaan edelleen”, sanoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Hämeen kauppakamari: Äänestä suosikkisi Hämeen Vuoden Kasvuteoksi 202622.10.2026 10:11:20 EEST | Tiedote
Hämeen Vuoden Kasvuteko 2026 -palkinnon yleisöäänestys on käynnistynyt. Hämeen kauppakamari kutsuu yleisön valitsemaan vuoden merkittävimmän alueellisen kasvuteon yhdeksän ehdokkaan joukosta. Äänestys jatkuu 12. marraskuuta saakka. ”Vuoden aikana valiokuntien jäsenten valitsemat kasvutekoehdokkaat kertovat Hämeen yritysten ja yhteisöjen kasvusta, uudistumisesta ja menestyksestä. Ehdokkaissa näkyvät muun muassa kansainväliset kaupat, mittavat investoinnit, yritysosto, työhyvinvointi, koulutus sekä yritysmyönteisen toimintaympäristön kehittäminen”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Hämeen yritysten luottamus tulevaan vahvistuu, tilauskannat kääntyneet nousuun1.10.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Hämeen yritysten talousnäkymät ovat syksyllä aiempaa valoisammat, selviää Hämeen kauppakamarin tuoreesta talouskyselystä. ”Liikevaihto, tilauskannat ja kannattavuus ovat vahvistuneet keväästä, ja yritysten tunnelma on selvästi normalisoitunut. Samalla osaavan työvoiman saatavuus on noussut jälleen yhä useamman yrityksen huolenaiheeksi”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Yritysten rekrytointitarpeet kasvavat Hämeessä – suurin pula ammattiosaajista24.9.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
Hämäläisyritysten rekrytointitarpeet kasvavat seuraavien 2–3 vuoden aikana, selviää Hämeen kauppakamarin Osaajakyselystä. ”Vaikka aiempaa useampi hämäläisyritys arvioi osaavan työvoiman saatavuuden tällä hetkellä hyväksi, kohdistuvat yritysten suurimmat osaajahaasteet ammatillisen koulutuksen saaneisiin työntekijöihin”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
HHJ-tutkinnon suorittaneet vahvistavat yritysten kasvun edellytyksiä10.9.2026 13:46:59 EEST | Tiedote
Hallitustyöskentelyn osaamista mittaava Hyväksytty hallituksen jäsen HHJ-tutkinto järjestettiin elokuussa. Tällä kertaa Hämeen kauppakamarin HHJ-kurssin käyneistä 32 henkilöä suoritti tutkinnon hyväksytysti. Kauppakamari onnittelee tutkinnon suorittaneita. ”Hallitusten osaaminen on yritysten kasvun ja uudistumisen kannalta ratkaisevaa. HHJ-tutkinnon suorittaneet vahvistavat päätöksentekoa, strategista ajattelua ja kykyä rakentaa kestävää kasvua yrityksissä”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Anne Vanhala.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme