Hautalammen kaivoshankkeen ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta täydennyspyyntö FinnCobalt Oy:lle (Outokumpu)
20.9.2022 13:07:48 EEST | Pohjois-Karjalan ELY-keskus | Tiedote

Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on tarkastanut FinnCobalt Oy:n Hautalammen kaivoshanketta koskevan ympäristövaikutusten YVA-selostuksen ja todennut sen puutteelliseksi. YVA-selostusta on täydennettävä ennen kuin YVA-yhteysviranomaisena toimiva Pohjois-Karjalan ELY-keskus voi antaa siitä perustellun päätelmän.
YVA-selostuksen täydennys on YVA-lain 24 §:n mukainen menettely, jota sovelletaan tilanteessa, jossa arviointiselostus on puutteellinen niin olennaisella tavalla, ettei yhteysviranomaisen ole mahdollista tehdä sen pohjalta perusteltua päätelmäänsä. Olennaiset puutteet on kuvattu täydennyspyynnössä.
Hautalammen kaivoshanke on ympäristövaikutusten hallinnan osalta kokonaisuudessaan hyvin haastava johtuen alueen vanhasta kaivostoiminnasta. Hankkeen kaivosalue on ns. KAJAK-kohde, josta on arvioitu aiheutuvan edelleen vakavaa haittaa ympäristölle, mistä syystä sen ympäristövastuita ja -vaikutuksia on todettu olevan tarpeen selvittää lisää (Suljettujen ja hylättyjen kaivosten kaivannaisjätealueiden jatkokartoitus (KAJAK II), Suomen ympäristökeskuksen raportteja 12/2018).
Hankkeen vaikutusalueen maa- ja kallioperässä sekä pohja- ja pintavesissä on aiemman kaivostoiminnan aiheuttamaa pilaantumista ja pilaantuminen myös jatkuu edelleen, eikä ympäristön nykytilaa tunneta tällä hetkellä riittävästi. Tämä vaikeuttaa ympäristövaikutusten arviointia ja lisää arvioinnin epävarmuuksia sekä korostaa alueen herkkyyttä lisäkuormitukselle edellyttäen siten erityisen huolellista ympäristövaikutusten arviointia uudelta toiminnalta. Erityisesti alueen vesistöissä on tällä hetkellä vaikeasti ennakoitavia prosesseja, mm. maaperästä valuvia happamia vesiä ja happamuuspiikkejä, mitä lisää haasteita vaikutusarviointiin.
YVA-selostuksessa esitetyt hankesuunnitelmat ovat vielä hyvin yleisellä tasolla, jotta hankkeen ympäristövaikutuksia voitaisiin arvioida riittävästi. YVA-selostus sisältää myös mahdollisia hankkeeseen keskeisesti liittyviä toimia: vesien purkureitin perkaaminen/ruoppaaminen, Sysmäjärven ohittavan purkuputken rakentaminen, veden ottaminen Suu-Särjestä ja lisäveden johtaminen Sysmäjärveen, joita koskevia suunnitelmia ei ole esitetty, eikä niitä koskevia ympäristövaikutuksia ole arvioitu selostuksessa lainkaan.
Pohjavesivaikutuksiin liittyy merkittäviä epävarmuuksia, jotka kytkeytyvät vanhan kaivostoiminnan hankkeen vaikutusalueella aiheuttamaan pilaantumiseen. Ilman tarkempia nykytilatutkimuksia pohjavesivaikutusten arviointi on todella epävarmaa, sillä esimerkiksi vanhojen kaivannaisjätteiden, erityisesti rikastushiekkojen, uudelleenhapettuminen pohjaveden pinnan laskun seurauksena voisi teoriassa johtaa voimakkaaseen haitta-aineiden vapautumiseen ja millä voisi olla suuria negatiivisia vaikutuksia pohjaveden laatuun laajalla alueella.
Alueen vesistöt ovat aiemmasta toiminnasta voimakkaasti kuormittuneita. Niiden heikentynyt tila on nähtävissä sekä veden ladussa että sedimentissä ja osa on ekologiselta ja kemialliselta tilaltaan hyvää heikommassa tilassa. ELY-keskus katsoo, että vesimuodostumien tarkastelun tulee olla nyt esitettyä tarkempi, jotta voidaan arvioida, millaisia vaikutuksia suunnitelluilla toimilla on vesistöihin ja miten se tulee vaikuttamaan niiden tilaan. Selvityksessä on tehty laajalti sanallista pohdintaa ja arviointia eri toimintavaihtoehdoista, mutta sen perusteella ei voi arvioida mahdollisia tilamuutoksia vesistöissä. Arviointia ei voida pitää riittävänä päätelmien tekemiseksi hankkeen eri vaihtoehtojen vesistövaikutuksista.
Merkittävät vaikutukset tarpeen arvioida ja kuvata riittävällä tavalla
YVA-menettelyssä hankkeen vaikutukset arvioidaan suunnittelun yhteydessä ennen päätöksentekoa, jolloin voidaan vaikuttaa tuleviin ratkaisuihin. YVA-selostuksen täydentäminen on hankkeesta vastaavan etu sillä YVA-selostuksen riittävyydellä ja laadulla on yhteyksiä hankkeen toteutuskelpoisuuteen. Täydentäminen palvelee myös laajasti ihmisten tiedonsaantia ja mahdollisuutta ymmärtää hankkeen vaikutuksia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ympäristövastuuyksikön päällikkö Ari Heiskanen, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi, p. 0295 026 177 ja
ympäristöasiantuntija Mari Heikkinen, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi, p. 0295 026 176,
Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Toiminta on päättynyt 31.12.2025.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Pohjois-Karjalassa työttömänä 14,1 % työvoimasta23.12.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Pohjois-Karjalassa oli marraskuun lopussa 10 179 työtöntä työnhakijaa, joista 717 oli lomautettuna. Vuoden takaiseen verrattuna työttömiä oli 411 henkilöä enemmän (4 %) ja lomautukset kasvoivat 16 henkilöllä ( 2 %).
Pohjois-Karjalan marraskuu oli lämmin ja vedenpinnankorkeudet olivat matalalla18.12.2025 10:50:18 EET | Tiedote
Vedenkorkeudet ovat pääosin vielä matalalla. Leudot lämpötilat ovat suurilta osin sulattaneet jo muodostuneet jääkerrokset vesistöissä. Kuukauden keskilämpötila maakunnassa oli noin kaksi ja puoli astetta keskimääräistä lämpimämpi.
ELY-keskus myönsi Pohjois-Karjalan yrityksille ja yhteisöille kehittämisrahoitusta heinä–marraskuussa 2025 n. 5,2 miljoonaa euroa16.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Yritysten kehittämisavustusta ja maaseudun yritysrahoitusta myönnettiin yli 3,3 miljoonaa euroa ja maatilojen investointitukea yli 800 tuhatta euroa. Maaseudun kehittämishankkeisiin myönnettiin tukea yhteensä yli miljoonaa euroa.
Vaikuta Pohjois-Karjalan LUMO-ohjelmaan1.12.2025 10:08:16 EET | Tiedote
Mitä luonto sinulle merkitsee? Entä mitä luonnon tilan parantamiseksi pitäisi tehdä? Vastaa kyselyyn! Pohjois-Karjalalle laaditaan luonnon monimuotoisuuden toimeenpanosuunnitelmaa eli LUMO-ohjelmaa. Nyt on sinun mahdollisuutesi vaikuttaa sen sisältöön.
Itä-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Ari Niiranen27.11.2025 13:38:49 EET | Tiedote
Valtioneuvosto nimitti vuoden 2026 alussa toimintansa aloittavan Itä-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Ari Niirasen. Itä-Suomen elinvoimakeskus muodostetaan Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon ELY-keskuksista. Elinvoimakeskuksiin siirtyy suurin osa nykyisten ELY-keskusten tehtävistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
