Heinäkuun sinilevätilanne melko rauhallinen Pohjois-Karjalassa

Valtakunnallinen leväseuranta on käynnissä Pohjois-Karjalassa. Levätilannetta seurataan jo 24. kesää yhteistyössä Suomen ympäristökeskuksen (SYKE), ELY-keskusten, Siunsoten ympäristöterveyden, kuntien ja vapaaehtoisten havaitsijoiden kanssa. Koulutetut havaitsijat tekevät silmämääräiset havainnot vakiokohteissa viikoittain kesä-syyskuussa. Koko Suomen kattavan havainnoinnin tavoite on saada yleiskuva sisävesien ja merialueen sinilevätilanteesta ja sen vaihtelusta.
Leväseurannan keskikesän tuloksia
Pohjois-Karjalan alueella on 23 valtakunnalliseen leväseurantaan kuuluvaa kohdetta. Tällä viikolla sinilevää on havaittu Pyhäselän Paksuniemellä. Yksittäisiä kansalaishavaintoja sinilevästä on tullut tällä viikolla erityisesti Pieliseltä, jossa sinileväesiintymät ovat olleet runsaita.
Heinäkuun helteistä huolimatta Pohjois-Karjalan sinilevätilanne on ollut melko rauhallinen. Sinilevien esiintymistä ovat saattaneet rajoittaa sateiden ja voimakkaiden myrskyjen vähäisyys, minkä seurauksena ravinteiden huuhtoutuminen vesistöihin, sekä kierto järven pohjasta pintaan on ollut vähäistä. Lisäksi kohtalaiset tuulet ovat voineet hillitä sinilevien pintakukintojen muodostumista.
Tämän viikon runsaisiin sinileväesiintymiin ovat voineet vaikuttaa viimeviikon jälkeen uudestaan nousseet lämpötilat, sekä tyyntynyt sää. Lisäksi tuulen mukana leviä voi kertyä jollekin alueelle.
Sinilevien kukinnat voivat olla myrkyllisiä, joten sinilevää sisältävän veden käyttöä on vältettävä. Tarkempia tietoja tämänhetkisistä sinileväesiintymistä saa järviwiki.fi -palvelusta.
Viimeviikon viileämmät säät laskivat myös pintavesien lämpötiloja. Pielisen (Nurmes) pintaveden lämpötilan oli 28.7. 18,4 °C.
Kansalaisten levähavainnot
Pohjois-Karjalan ELY-keskus ottaa vastaan tietoja levähavainnoista maakunnan alueelta. Kansalaiset voivat tallentaa tietoja järvien levätilanteesta, sekä muista järvikohtaisista havainnoista järviwiki.fi -palveluun. Järviwikin havaintolähetti-verkkosovellus mahdollistaa havaintojen tallentamisen myös älypuhelimen kautta. Ilmoitetut havainnot näkyvät valtakunnallisella levätilannekartalla ja tukevat leväseurantaa.
Pohjois-Karjalan ELY-keskus vastaanottaa myös levänäytteitä. Näytteiden toimituksesta pyydetään sopimaan erikseen numerossa 0295 026 033 klo 9–14.
Levätilanteesta tiedottaminen
Leväkatsaukset koko maan tilanteesta tehdään torstaisin kesä−elokuussa ymparisto.fi –verkkopalveluun. Pohjois-Karjalan ELY-keskus julkaisee maakuntakohtaisen leväkatsauksen muutaman kerran seurantajakson aikana osoitteessa www.ely-keskus.fi/web/ely/levatilanne.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Vesistöasiantuntija Minna Kukkonen, puh. 0295 026 114, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi, harjoittelija Salli Pääkkönen, puh. 0295 026 033, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Karjalan ELY-keskusKauppakatu 40 B, PL 69
80101 Joensuu
0295 026 000https://www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus
Pohjois-Karjalassa työttömänä 14,1 % työvoimasta23.12.2025 08:01:00 EET | Tiedote
Pohjois-Karjalassa oli marraskuun lopussa 10 179 työtöntä työnhakijaa, joista 717 oli lomautettuna. Vuoden takaiseen verrattuna työttömiä oli 411 henkilöä enemmän (4 %) ja lomautukset kasvoivat 16 henkilöllä ( 2 %).
Pohjois-Karjalan marraskuu oli lämmin ja vedenpinnankorkeudet olivat matalalla18.12.2025 10:50:18 EET | Tiedote
Vedenkorkeudet ovat pääosin vielä matalalla. Leudot lämpötilat ovat suurilta osin sulattaneet jo muodostuneet jääkerrokset vesistöissä. Kuukauden keskilämpötila maakunnassa oli noin kaksi ja puoli astetta keskimääräistä lämpimämpi.
ELY-keskus myönsi Pohjois-Karjalan yrityksille ja yhteisöille kehittämisrahoitusta heinä–marraskuussa 2025 n. 5,2 miljoonaa euroa16.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Yritysten kehittämisavustusta ja maaseudun yritysrahoitusta myönnettiin yli 3,3 miljoonaa euroa ja maatilojen investointitukea yli 800 tuhatta euroa. Maaseudun kehittämishankkeisiin myönnettiin tukea yhteensä yli miljoonaa euroa.
Vaikuta Pohjois-Karjalan LUMO-ohjelmaan1.12.2025 10:08:16 EET | Tiedote
Mitä luonto sinulle merkitsee? Entä mitä luonnon tilan parantamiseksi pitäisi tehdä? Vastaa kyselyyn! Pohjois-Karjalalle laaditaan luonnon monimuotoisuuden toimeenpanosuunnitelmaa eli LUMO-ohjelmaa. Nyt on sinun mahdollisuutesi vaikuttaa sen sisältöön.
Itä-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Ari Niiranen27.11.2025 13:38:49 EET | Tiedote
Valtioneuvosto nimitti vuoden 2026 alussa toimintansa aloittavan Itä-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Ari Niirasen. Itä-Suomen elinvoimakeskus muodostetaan Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon ELY-keskuksista. Elinvoimakeskuksiin siirtyy suurin osa nykyisten ELY-keskusten tehtävistä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

