Helle nostaa tapaturmariskiä työssä: pidä taukoja ja järjestä palautumiseen viileä paikka
Työsuojeluviranomaisten puhelinneuvontaan tulee runsaasti yhteydenottoja työpaikoilta, joissa lämpötilat nousevat korkeaksi. Ulkona työskentelevät altistuvat suoralle auringon paahteelle, mutta kuumuudesta kärsitään myös esimerkiksi ravintola-alan töissä, jossa ruoan valmistus nostaa työskentelypaikan lämpökuormituksen vielä hellettäkin korkeammaksi.
Työsuojeluviranomaisten puhelinneuvontaan tulleissa yhteydenotoissa on kerrottu monenlaisista helteen aiheuttamista ongelmista.
”Puhelinneuvontaan soittaneet ovat kertoneet erilaisista fyysisistä oireista, kuten pahoinvoinnista ja pyörryttämisestä. Työntekijöitä on myös jouduttu laittamaan kesken työvuoron kotiin lepäämään lämpöuupumuksen takia. Lisäksi on tullut esiin, että pitkän työvuoron aikana runsaasta vedenjuomisesta huolimatta ei ole esiintynyt virtsaamistarvetta, tai että työvuoron jälkeen on tuntunut pistelyä jaloissa. Esimerkiksi tällaisia kokemuksia helteen vaikutuksista on meille kuulunut”, kertoo työsuojeluviranomaisten asiakaspalvelusta vastaava ylitarkastaja Jarkko Niemi Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.
Työssä pitää rajoittaa kuumalle altistumista
Työsuojeluviranomainen muistuttaa, että työnantajan on rajoitettava työntekijöiden altistumisaikaa kuumalle vähintään seuraavalla tavalla:
- 28–33 °C lämpötilassa yhtämittainen työskentelyjakso saa olla enintään 50 minuuttia tunnissa
- yli 33 °C lämpötilassa yhtämittainen työskentelyjakso saa olla enintään 45 minuuttia tunnissa.
Työntekijän on siis voitava joko tehdä työtä 10–15 minuuttia tuntia kohden viileämmässä työtilassa, tai vaihtoehtoisesti tauottaa työtään viileämmässä. Työpaikalle pitäisi järjestää esimerkiksi teknisesti normaaliin työlämpötilaan viilennetty tila, jossa palautuminen kuumassa työskentelystä on mahdollista.
Itsenäisten ammatinharjoittajien pitää yhteisillä työmailla noudattaa työmaan ohjeistuksia. ”Muutenkin heidän tietysti kannattaa pitää huolta terveydestään sekä oman työnsä turvallisuudesta”, Jarkko Niemi muistuttaa.
Tunnista lämpöuupumisen oireet: väsymys, päänsärky ja huonovointisuus
Elimistö yrittää vapautua liiasta lämpökuormasta hikoilemalla. Sydämen syke nousee kuumassa työskenneltäessä, sillä elimistön viilentämiseksi iholle ohjautuu verta sitä enemmän, mitä kuumempi ympäristö on ja mitä raskaampaa työtä tekee. Ulkotöissä suojaamaton iho altistuu auringon UV-säteilylle ja palovammoille. Runsas hikoilu kuumassa ärsyttää ihoa ja altistaa erilaisille ihomuutoksille ja -sairauksille.
Runsas hikoilu vaikuttaa elimistön neste- ja suolatasapainon ylläpitoon. Kuumaan tottunut työntekijä pystyy tuottamaan hikeä jopa litran tunnissa. Jos menetettyä nestettä ei korvata juomalla, elimistö kuivuu. Kuivuminen kuormittaa verenkiertoa, nostaa kehon lämpötilaa ja lisää äkillisten lämpösairauksien riskiä. Pelkän veden juominen ei riitä ylläpitämään suolatasapainoa.
Kuumuus voi heikentää tasapainoa ja lisätä siten onnettomuus- ja kaatumisriskiä. Kuumatyö altistaa työntekijän myös lämpösairauksille, kuten lämpöpyörtymiselle ja lämpöuupumiselle. Ensimmäiset merkit mahdollisesti alkavasta liiallisesta kuuma-altistuksesta ovat väsymys, päänsärky ja huonovointisuus. Näihin oireisiin pitää reagoida heti vähintään tauottamalla työtä viileässä ja varmistamalla riittävä nesteen saanti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ylitarkastaja, asiakaspalvelun vastaava Jarkko Niemi, 0295 016 318, etunimi.sukunimi@avi.fi
Työsuojelun vastuualue, Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Työsuojelu − tervettä työtä!
Työsuojeluviranomaisena huolehdimme siitä, että työ Suomessa on terveellistä, turvallista ja reilua. Valvomme työn tekemistä työpaikoilla. Annamme myös ohjausta ja neuvontaa sekä kannustamme työpaikkoja omaehtoiseen, ennaltaehkäisevään työsuojelutyöhön.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Aluehallintovirasto/Regionförvaltningsverket
Den riksomfattande expertbedömningen av räddningsväsendets tjänster år 202422.10.2025 10:50:17 EEST | Pressmeddelande
Den riksomfattande expertbedömningen sammanställer läget för räddningsväsendets tjänster utgående från de regionala expertbedömningarna, välfärdsområdenas redogörelser och Pronto-statistiken.
Valtakunnallinen asiantuntija-arvio pelastustoimen palveluista vuonna 202422.10.2025 10:50:17 EEST | Tiedote
Valtakunnallinen asiantuntija-arvio kokoaa pelastustoimen palvelujen tilan alueellisten asiantuntija-arvioiden, hyvinvointialueiden selvitysten ja Pronto-tilastojen pohjalta.
Lapin alueellinen maanpuolustuksen peruskurssi – kriisinkestävyyttä vahvistamassa22.10.2025 08:45:00 EEST | Tiedote
Lapin aluehallintoviraston ja Jääkäriprikaatin yhteistyössä järjestämä Lapin alueellinen maanpuolustuksen peruskurssi järjestetään 27.-31.10.2025. Kurssin tavoitteena on vahvistaa yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta sekä varautumista häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin.
Tarkista hiekoituskoneiden suojaritilät! Kuopiolaiselle yritykselle sakkoja kuolemaan johtaneesta työtapaturmasta21.10.2025 14:58:11 EEST | Tiedote
Pohjois-Savon käräjäoikeus on 20.10.2025 tuominnut kuopiolaisen kiinteistöpalvelualan yrityksen ja sen edustajat työturvallisuusrikoksesta, koska yhtiön hiekoituskoneista olivat puuttuneet suojaritilät, jotka estävät työntekijöiden joutumisen koneen pyörivään akseliin.
Brister i behandlingen av anmärkningar i välfärdsområdena inom Regionförvaltningsverket i Södra Finlands område21.10.2025 08:02:02 EEST | Pressmeddelande
Regionförvaltningsverket i Södra Finland har i samband med sin tillsyn upptäckt brister i behandlingen av anmärkningar i flera välfärdsområden. Bristerna har upptäckts i samband med behandlingen av klagomål som regionförvaltningsverket överfört till välfärdsområdena för att behandlas som en anmärkning.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
