Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Helsingin kantakaupungin asemakaavat päivitetään ajan tasalle

Jaa

Helsingin kaupunki aloittaa kantakaupungin vanhojen asemakaavojen ajantasaistamisen. Tavoitteena on päivittää asemakaavat vastaamaan nykyistä rakennettua tilannetta, mahdollistaa kantakaupungin kehittäminen uuden yleiskaavan mukaisesti sekä saada nykyistä selkeämmät ja tasapuolisemmat lähtökohdat yksittäisten rakennushankkeiden ohjaamiseen.

Helsingin kantakaupunkia. Kuva: Mika Lappalainen / Helsingin kaupungin aineistopankki
Helsingin kantakaupunkia. Kuva: Mika Lappalainen / Helsingin kaupungin aineistopankki

Kaavojen ajantasaistaminen koskee ennen 2000-lukua voimaan tulleita asemakaavoja alueella, joka ulottuu Kaivopuistosta Taka-Töölöön ja Vallilaan. Kaavatyön ulkopuolelle on rajattu muun muassa ydinkeskusta, Katajanokka, Hakaniemi ja Teollisuuskadun ympäristö.

Kantakaupungissa on paljon asemakaavoja, jotka eivät vastaa nykyistä tilannetta tai jotka ovat vanhentuneet tavoitteiltaan. Kaavoja on aina 1800-luvulta nykypäivään.

– Muutama vuosikymmen sitten kantakaupungin asemakaavoihin merkittiin tarkoituksellisesti vähemmän rakennusoikeutta kuin olemassa olevassa rakennuksessa. Tämä oli keino, jolla vanhoja rakennuksia suojeltiin purkamiselta. Nyt suojeluun on parempiakin tapoja, johtava arkkitehti Kerttu Kurki-Issakainen Helsingin kaupungilta sanoo.

– Kaavojen paikkansapitämättömät tiedot ovat mutkistaneet prosessia esimerkiksi silloin, kun kiinteistössä on haluttu tehdä pieniä muutostöitä.

Kun suojelutavoitteet, rakentamisen määrä, rakennusten kaavaan merkityt käyttötarkoitukset ja muut kaavan määräykset saadaan vastaamaan todellisuutta ja nykypäivän tavoitteita, niin lähtökohdat kiinteistönomistajien tasapuoliselle kohtelulle esimerkiksi rakennushankkeiden yhteydessä paranevat huomattavasti. Se myös sujuvoittaa ja selkeyttää tulevien kaavamuutosten laatimista ja rakennuslupien myöntämistä.

Kaavojen ajantasaistaminen ei yksinään mahdollista uudisrakennushankkeita, vaan niihin vaaditaan erillinen kaavamuutos. Ajantasaistaminen ei myöskään koske vireillä olevia hankkeita.

Kantakaupungin monipuolisuutta turvataan kaavoilla

Yleiskaavan tavoitteena on vahvistaa kantakaupungin asemaa vetovoimaisena, monipuolisten toimintojen keskittymänä. Ajantasaistettavilla asemakaavoilla varmistetaan, että kantakaupungissa säilyy monipuolisesti erilaisia toimintoja – asumista, työpaikkoja ja palveluita. Esimerkiksi rakennusten maantasokerrokset osoitetaan ensisijaisesti liike- ja toimitilakäyttöön.

Kantakaupungissa on kaupunkikuvallisesti ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaita aluekokonaisuuksia, rakennuksia, puistoja ja aukioita, joita ei ole vielä suojeltu asemakaavalla. Kaavatyössä kartoitetaan suojeluarvoja ja suojelumerkintöjä päivitetään. Kaavoituksen yhteydessä tutkitaan myös kestävyyttä parantavien toimenpiteiden mahdollisuuksia.

Lähtökohtia Keskustavision keskusteluista

Asemakaavojen ajantasaistamista on pohjustettu viime vuonna aloitetulla Keskustavisio-työllä. Siinä hahmoteltiin yhdessä kaupunkilaisten, eri sidosryhmien ja asiantuntijoiden kanssa kantakaupungin vahvuuksia ja kehittämistavoitteita eri näkökulmista. Keskustavisio valmistuu keväällä, ja sen tuloksia hyödynnetään sekä kaavojen ajantasaistamisessa että alueen muissa kaavahankkeissa.

Kaavojen ajantasaistaminen esillä Kantakaupunkimessuilla Oodissa 17.–19. tammikuuta

Kantakaupungin asemakaavojen ajantasaistamisesta voi keskustella suunnittelijoiden kanssa Kantakaupunkimessuilla 17.–19. tammikuuta keskustakirjasto Oodissa. Työtä esitellään lauantaina 19. tammikuuta kello 11–13, minkä jälkeen suunnittelijat ovat paikalla kello 15 asti. Kantakaupunkimessuilla esitellään myös muita ajankohtaisia kantakaupungin suunnitteluhankkeita. Messujen ohjelmaan voi tutustua osoitteessa www.hel.fi/keskusta.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan voi tutustua 14. tammikuuta–4. helmikuuta kaupunkiympäristön asiakaspalvelussa, Sörnäistenkatu 1, sekä verkkosivuilla osoitteessa www.hel.fi/suunnitelmat.

Asemakaavojen päivittäminen aloitetaan laatimalla kaavoituksen periaatteet, jotka viedään kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyyn näillä näkymin tämän vuoden lopulla. Sen jälkeen laaditaan alueittaisia kaavaluonnoksia, joista työstetään palautteen pohjalta kaavaehdotukset päätöksentekoon vuosina 2021–2024. Lopullisesti kaavoista päättää kaupunginvaltuusto.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kerttu Kurki-Issakainen
johtava arkkitehti
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 310 37349
kerttu.kurki-issakainen@hel.fi

Crista Toivola
arkkitehti
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 310 37334
crista.toivola@hel.fi

Hanna Pikkarainen
tiimipäällikkö
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala
p. 09 310 37027
hanna.pikkarainen@hel.fi

Kuvat

Helsingin kantakaupunkia. Kuva: Mika Lappalainen / Helsingin kaupungin aineistopankki
Helsingin kantakaupunkia. Kuva: Mika Lappalainen / Helsingin kaupungin aineistopankki
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

PL 2244, 00099 Helsingin kaupunki

09 310 1691http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnitteluun, rakentamiseen, ylläpitoon ja valvontaan liittyvistä palveluista. Toimiala aloitti 1.6.2017, jolloin Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, rakennusvirasto, rakennusvalvontavirasto, kiinteistövirasto, ympäristökeskus, asuntotuotantotoimisto ja Helsingin tukkutori yhdistivät toimintansa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme