Helsingin kaupunginhallitus esittää Kruunuvuorenrannan palvelukorttelin hankesuunnitelman hyväksymistä
Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle Kruunuvuorenrannan palvelukorttelin hankesuunnitelman hyväksymistä. Hankesuunnitelma koskee Kruunuvuorenrannan palvelukorttelin uudisrakennusta.
Kruunuvuorenrantaan tarvitaan uusia tiloja varhaiskasvatuksen, perusopetuksen sekä nuoriso- ja liikuntapalvelujen käyttöön. Rakennukseen toteutetaan suomen- ja ruotsinkielisen peruskoulun tilat, päiväkodin tilat, leikkipuiston tilat, nuorisotilat sekä liikuntakeskus. Hankkeen rakentamiskustannusten enimmäishinta on arvonlisäverottomana noin 69 miljoonaa euroa.
Hankesuunnitelma etenee kaupunginvaltuuston päätettäväksi.
Vartiokylän Uussillanpuistoon esitetään suojelualuetta
Kaupunginhallitus esittää Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle (ELY-keskus), että se perustaisi Uussillanpuiston niittyjen luonnonsuojelualueen. Uussillanpuiston niityt sijaitsevat Vartiokylän kaupunginosan pohjoisrajalla 1990-luvulle saakka maatalouskäytössä olleessa laaksossa.
Suojelun tarkoituksena on säilyttää arvokas perinneympäristö. Alue täyttää luonnonsuojelulain edellyttämät luonnonsuojelualueen perustamisen yleiset edellytykset. Suojelu turvaa uhanalaisten perinnebiotooppien luontotyyppejä sekä uhanalaisten ja harvinaisten kasvi- ja hyönteislajien elinympäristöjä.
Kaupunginhallitus esittää keskitettyjen vainajatilojen hankesuunnitelman hyväksymistä
Kaupunginvaltuusto päätti esittää valtuustolle keskitettyjen vainajatilojen hankesuunnitelman hyväksymistä. Malmin hautausmaalle rakennettavien keskitettyjen vainajatilojen laajuus on noin 1 139 brm² ja rakentamiskustannusten enimmäishinta on noin 10,5 miljoonaa euroa.
Tilat rakennetaan kaupungin omistukseen ja niitä käyttää kaupungin sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala. Hanke on kaupungille tarpeellinen, koska kaupungin väestö kasvaa ja väestön ikääntymisen takia vainajamäärät lisääntyvät.
Asia etenee kaupunginvaltuuston päätettäväksi.
Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle 255 uutta virkaa
Kaupunginhallitus päätti perustaa kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle 255 virkaa. Toimialalle tulee muun muassa 60 luokanopettajan, 52 erityisluokanopettajan, 37 peruskoulun erityisopettajan sekä 34 peruskoulun lehtorin virkaa.
Opettajan ja lehtorin virkoja tarvitaan lisää, koska perusopetuksen oppilasmäärä kasvaa.
Kaikki kaupunginhallituksen kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedotteet-sivulla. Päätöstiedote on luettavissa siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginhallituksen pöytäkirjat ovat luettavissa täällä.
Maisa Hopeakunnas
Viestintäasiantuntija
Helsingin kaupunginkanslia
P. 09 310 27 821
maisa.hopeakunnas@hel.fi
Avainsanat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Pormestari Vartiainen tapasi Suomessa vierailulla olevan Yhdysvaltain ulkoministerin2.6.2023 13:42:59 EEST | Tiedote
Yhdysvaltain ulkoministeri Antony J. Blinken tapasi Helsingin pormestari Juhana Vartiaisen Suomen-vierailunsa yhteydessä 2. kesäkuuta. Blinken piti puheen Helsingin kaupungintalolla tilaisuudessa, joka toteutettiin yhteistyössä Ulkopoliittisen instituutin (UPI), Yhdysvaltain Suomen-suurlähetystön ja Helsingin kaupungin kanssa.
Pormestari Vartiainen: Helsinki valmistelee ambulanssien lahjoittamista Ukrainaan2.6.2023 12:30:00 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunki valmistelee ensihoitoyksiköiden lahjoittamista Ukrainaan. Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta käsittelee esitystä ensi viikolla, minkä jälkeen kaupunginhallituksen on määrä tehdä päätös lahjoituksesta.
Asuinalueen vaihtaminen Helsingissä usein kytköksissä perhetilanteen tai tulotason muutokseen2.6.2023 08:54:42 EEST | Tiedote
Helsinkiläiset muuttavat asuinalueelta toiselle todennäköisemmin perhetilanteen tai tulotason muuttuessa. Myös oman asuinalueen muiden asukkaiden tulotaso on yhteydessä muuttopäätöksiin – muuton todennäköisyys on suurempi, kun kotitalouksien oma tulotaso poikkeaa selvästi heidän asuinalueensa tulotasosta. Helsinkiläisten muutot näyttävät suuntautuvan suurituloisemmille alueille, kun elämäntilanne on vakaampi.
Viime vuosina rakennettiin valtaosin pieniä vuokra-asuntoja1.6.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Pääkaupunkiseudulla ja Tampereella rakennettiin viime vuosina ennätysmäärin asuntoja, jotka ovat valtaosin pieniä vuokrayksiöitä ja -kaksioita. Asia ilmenee Mari Vaattovaaran ja Pekka Vuoren tänään julkaistusta Asuntorakentamisen muutokset pääkaupunkiseudulla ja Tampereella vuosina 2015-2021-tutkimuksesta.
Lukiokoulutuksen suosio kasvanut Helsingissä – nuorten koulutuspoluissa kuitenkin väestöryhmittäisiä ja alueellisia eroja30.5.2023 10:47:38 EEST | Tiedote
Valtaosa helsinkiläisnuorista siirtyy peruskoulusta suoraan toisen asteen koulutukseen. Aiempaa useampi nuori hakee ensisijaisesti lukiokoulutukseen, ammatillisessa koulutuksessa suosio kohdistuu tiettyihin tutkintoihin. Nuorten koulutuspoluissa on Helsingissä kuitenkin väestöryhmittäisiä ja asuinalueellisia eroja. Tiedot selviävät kaupunginkanslian uudesta tilastojulkaisusta Nuorten koulutus Helsingissä – polku peruskoulusta eteenpäin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme