Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi osallistuvan budjetoinnin toteutuksen 2023–2024

Jaa
Kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 2.5. omalta osaltaan myös Kontulan ala-asteen ja päiväkodin hankesuunnitelman, joka etenee valtuustoon.

Kaupunginhallitus päätti hyväksyä Helsingin osallistuvan budjetoinnin toteuttamisperiaatteet 2023–2024. Kolmannen kerran toteutettavan osallistuvan budjetoinnin OmaStadin valmistelu ja kehittäminen käynnistyivät keväällä 2022. Osallistuvan budjetoinnin kehittämiskohteet valikoituivat saadun palautteen ja tiedon perustella sekä kehittämisen alussa tehdyn analyysin tuloksena.

Merkittävimmät uudistukset toteutusperiaatteissa liittyvät määrärahojen alueelliseen jakautumiseen, äänestyskäytäntöön sekä äänestystuloksen reaaliaikaiseen näkyvyyteen. Lisäksi joitakin täsmennyksiä on tehty hankkeiden valmistumisen toteamiseen, määrärahojen siirtomahdollisuuteen ja ylläpitokustannusten huomioimiseen.

Tarkempi kuvaus uusista toteutuksen periaatteista on kuvattu liitteessä.

Kontulan ala-asteen ja päiväkodin hankesuunnitelma etenee valtuustoon

Kaupunginhallitus päätti esittää valtuustolle Kontulan ala-asteen ja päiväkodin perusparannuksen ja laajennuksen hankesuunnitelman hyväksymistä. Hankkeen laajuus on noin 8 731 brm² ja rakennuskustannusten enimmäishinta on noin 38 miljoonaa euroa (arvonlisäveroton hinta elokuun 2022 kustannustasossa).

Hankesuunnitelma koskee vuonna 1970 valmistuneen Kontulan ala-asteen perusparannusta ja laajennusta. Hankkeessa ajanmukaistetaan ala-asteikäisten oppilaiden toimintaympäristöä, uusitaan talotekniset järjestelmät, parannetaan energiatehokkuutta, turvallisuutta ja henkilökunnan toimintaympäristöä sekä rakennusfysikaalisia olosuhteita. Laajennusosalle keskitetään eri toimipaikoissa olevaa päiväkotitoimintaa turvallisiin ja terveellisiin tiloihin.

Hankkeessa samalle tontille sijoittuvat varhaiskasvatus, esiopetus ja alakoulu, mikä vahvistaa yhtenäistä opinpolkua kaupunkistrategian mukaisesti. Suunnittelussa huomioidaan lisäksi kuntalaiskäyttöä koulun tiloihin sekä erityisesti taito- ja taideopetukseen.

Hankesuunnitelma etenee kaupunginvaltuustoon.

Lausunto Maurinkatu 1:n sekä Liisankatu 1:n suojeluesityksestä ja Museoviraston lausunnosta

Kaupunginhallitus antoi lausunnon Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle Maurinkatu 1:n ja Liisankatu 1:n suojeluesityksestä ja Museoviraston lausunnosta.

Kaupunginhallitus toteaa, että rakennusten suojelu rakennusperintölain nojalla on perusteltua. Suojelu on vireillä olevan asemakaavamuutoksen tavoitteiden mukaista eikä haittaa kaavoitusta. Museoviraston esitys suojelun kohdentamiseksi ja tavoitteiksi on alkuperäisten kasarmirakennusten osalta perusteltu ja kattava.

Kaikki kaupunginhallituksen kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedotteet-sivulla. Päätöstiedote on luettavissa siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginhallituksen pöytäkirjat ovat luettavissa täällä

Maisa Hopeakunnas
Viestintäasiantuntija
Helsingin kaupunginkanslia
P. 09 310 27 821
maisa.hopeakunnas@hel.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

PL 1,00099 Helsingin kaupunki

09 310 1641https://www.hel.fi

Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia

Framgångar och rekommendationer – Helsingfors nya utvärdering av hållbar utveckling har publicerats7.5.2025 13:58:52 EEST | Pressmeddelande

Helsingfors stads utvärdering av hållbar utveckling, Från agenda till handling – Genomförandet av FN:s globala mål för hållbar utveckling i Helsingfors 2025, har publicerats tillsammans med de fem största städernas utvärderingar. Genomförandet av hållbarhet i Helsingfors under den gångna fullmäktigeperioden 2021–2025 utvärderas genom fyra huvudteman: ekologisk, social, ekonomisk och kulturell hållbarhet.

Onnistumisia ja suosituksia – Helsingin kestävän kehityksen uusi arvio on julkaistu7.5.2025 13:58:52 EEST | Tiedote

Helsingin kaupungin kestävän kehityksen arvio Agendasta teoiksi – YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toteutuminen Helsingissä 2025 on julkaistu yhdessä viiden suurimman kaupungin arvioiden kanssa. Kestävyyden toteutumista Helsingissä kuluneen valtuustokauden 2021–2025 aikana arvioidaan neljän pääteeman kautta; tarkastelussa ovat ekologinen, sosiaalinen, taloudellinen ja kulttuurinen kestävyys.

Successes and recommendations – Helsinki’s new Voluntary Local Review has been published7.5.2025 13:58:52 EEST | Press release

The City of Helsinki’s latest Voluntary Local Review, entitled From Agenda to Action – Implementation of the UN Sustainable Development Goals in Helsinki 2025, has been published along with the reviews of the five largest cities in Finland. The Review examines the realisation of sustainability in Helsinki during the 2021–2025 council period of office through four main themes: ecological, social, economic and cultural sustainability.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye