Helsingin kaupunginvaltuusto keskusteli koulujen eriytymisestä

Kyselytunnilla valtuusto käsitteli Nuutti Hyttisen (ps.) kysymystä koulujen eriytymisestä, Mirita Saxbergin (kok.) kysymystä maahanmuuttajataustaisten lasten suomenkielen opiskelusta, Veronika Honkasalon (vas.) kysymystä lähikouluperiaatteen vahvistamisesta sekä Shawn Huffin (vihr.) kysymystä segregaation torjunnasta. Kysymyksiin oli vastaamassa koko pormestarikunta.
Kyselytunti tulkattiin myös viittomakielelle.
Kaupunginvaltuuston keskustelu on katsottavissa kokonaisuudessaan 2.3. alkaen osoitteessa www.helsinkikanava.fi.
Kaupungin konserniohjetta päivitettiin
Kaupunginvaltuusto hyväksyi päivitetyn konserniohjeen, jossa on huomioitu muun muassa uuden kuntalain konserniohjauksen ja konserniohjeiden vähimmäissisällöt.
Konserniohjeella luodaan puitteet kaupunkikonserniin kuuluvien tytäryhteisöjen sekä soveltuvin osin myös osakkuusyhteisöjen ja kuntayhtymien omistajaohjaukselle kaupungin asettamien tavoitteiden tulokselliseksi toteuttamiseksi. Edellinen konserniohje oli vuodelta 2008.
Kaikki kaupunginvaltuuston kokouksen päätökset ovat luettavissa päätöstiedote-sivulla. Päätöstiedote on luettavissa siihen saakka, kun pöytäkirja ilmestyy. Kaupunginvaltuuston pöytäkirjat ovat luettavissa täältä.
Maisa Hopeakunnas
Viestintäasiantuntija
Helsingin kaupunginkanslia
P. 040 509 64 10
maisa.hopeakunnas@hel.fi
Avainsanat
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Kaupunginvaltuusto hyväksyi tarkistetun Helsingin rakennusjärjestyksen24.5.2023 21:12:07 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi 24. toukokuuta kokouksessaan Helsingin rakennusjärjestyksen päivityksen. Merkittävimmät muutokset edelliseen, vuonna 2010 voimaan tulleeseen rakennusjärjestykseen koskevat toimenpidelupavapautuksia, luonnonarvojen huomioon ottamista, kiertotaloutta ja rakennusten purkamista.
Onnistumisia ja kestävyyden haasteita – Helsingin kestävän kehityksen uusi arvio on julkaistu23.5.2023 12:15:43 EEST | Tiedote
Helsingin kaupungin kolmas kestävän kehityksen arvio Agendasta teoiksi – YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden toteutuminen Helsingissä 2023 on julkaistu. Kestävyyden toteutumista kaupungissa arvioidaan neljän pääteeman kautta; tarkastelussa on ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden lisäksi nyt myös kulttuurinen kestävyys.
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli Helenin ja Vantaan Energian ajankohtaiskatsaukset22.5.2023 19:23:22 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli kokouksessaan 22. toukokuuta Helen Oy:n ja Vantaan Energia Oy:n suulliset ajankohtaiskatsaukset. Konsernijaosto merkitsi katsaukset tiedoksi. Helsingin kaupunki omistaa Helenin kokonaan, Vantaan Energiasta omistusosuus on 40 prosenttia.
Kaupunginhallitus hyväksyi Helsingin ydinkeskustan maankäytön kehityskuvan seuraavalle 10 vuodelle22.5.2023 18:17:55 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi 22. toukokuuta kokouksessaan Elämyksellinen ydinkeskusta, ydinkeskustan maankäytön kehityskuvan 2032, joka toimii Helsingin ydinkeskustan maankäytön, yleisten alueiden ja liikennejärjestelyiden tarkemman suunnittelun pohjana.
MEDIAKUTSU: Ilmastoteot teemana kaikille avoimessa Sustainable Cities -keskustelufoorumissa 26. toukokuuta22.5.2023 15:22:03 EEST | Kutsu
Kolmas Sustainable Cities Discussion Forum järjestetään kaupungintalon tapahtumatorilla perjantaina 26. toukokuuta kello 9–10.30. Kestäviin kaupunkeihin ja YK:n Agenda 2030 -toimintaohjelmaan keskittyvän tapahtuman teemana on SDG13-tavoite eli ilmastoteot. Tilaisuus on englanninkielinen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme