Palvelukeskus HelsinkiPalvelukeskus Helsinki

Helsingin päiväkodit jälleen voitokkaita Luomu SM -kilpailussa – luomua nautittiin vuonna 2019 yli miljoona kiloa  

Jaa

Palvelukeskus Helsinki ja Helsingin kaupungin päiväkodit ovat voittaneet jo viidennen kerran luomun suomenmestaruuden suurten toimijoiden sarjassa. Valtakunnallisen kilpailun voittajat julkistettiin Luomupäivillä 3.11. järjestetyssä etätilaisuudessa. Palvelukeskus Helsinki vastaa ruokapalveluista noin 320 Helsingin päiväkodissa, joihin hankituista raaka-aineista luomun kilomääräinen osuus oli vuonna 2019 noin 25 %.

Yhteensä luomua tarjottiin päiväkotien ruokapalveluissa viime vuoden aikana noin 1 066 800 kiloa, mikä on lähes noin 382 000 kiloa enemmän kuin vuonna 2018. Helsingin päiväkotien luomutarjontaan sisältyvät muun muassa luomuhiutaleet, luomuohrasuurimot, maustamaton luomujogurtti, luomupiimä, luomutofu ja kahdesti kuuden viikon ruokalistalla tarjottavat luomuhedelmät sekä viimeisimpänä valikoimaan tullut rasvaton luomumaito. Kuusiaskelmaisilla luomuportailla Palvelukeskus Helsinki on tasolla neljä.

–Olemme mukana päiväkodeissa lähes 60 000 ateriahetkessä joka päivä, aina aamupalasta lounaaseen ja välipalasta iltapalaan, joten tuotteiden saatavuus, toimivuus ja vastuullisuus ovat tärkeitä huomioida hankinnoissa. Luomutarjontaamme on rakennettu pitkäjänteisesti ja kiertävien ruokalistojen ohella vietämme päiväkodeissa vuosittain myös sadonkorjuu-teemaa, jossa hyödynnämme mahdollisimman paljon luomua. On mahtavaa saada työstämme tunnustusta palkinnon muodossa ja olen iloinen, että luonnonmukaisesti tuotettuun ruokaan halutaan Helsingissä panostaa, sanoo päiväkotien ruokalistoja Palvelukeskus Helsingissä suunnitteleva Susanna Immonen.

Luomuvalikoimaa kehitetään yhdessä Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialan kanssa, joka vastaa ruokapalvelujen järjestämisestä päiväkodeissa ja kouluissa. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan mukaan niin päiväkotien henkilökunta kuin lasten vanhemmat arvostavat päiväkotien luomutarjontaa.

–Vanhemmat pitävät tärkeänä, että varhaiskasvatuksessa lapsille tarjottava ruoka on sekä herkullista että ekologisesti ja eettisesti tuotettua. Luomutarjonta tukee ympäristökasvatusta, Helsingin kaupungin ekologisia arvoja ja edistää osaltaan ilmastonmuutoksen hillintää. Olemme varhaiskasvatuksessa ylpeitä ja onnellisia siitä, että saamme tarjota helsinkiläisille lapsille luomua, kertoo varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen ruokapalveluasiantuntija Sirpa Jalovaara Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimialalta.

Helsingin varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa luomun lippu on korkealla myös jatkossa.

–On tärkeää, että lapset saavat tutustua luonnon monimuotoisuuteen jo varhaislapsuudesta alkaen ja omaksua ympäristöystävällisiä arvoja luonnollisena osana arkipäivää, sillä heistä kasvaa tulevaisuutemme päättäjiä, Jalovaara ajattelee.

Luomu SM -kilpailu on osa Portaat luomuun -ohjelman toimintaa, jossa etsitään eniten luomua käyttäviä julkisia ruokapalveluntuottajia ja yksityisiä ravintoloita. Kilpailussa vuodessa käytettyjen elintarvikkeiden kilomäärästä lasketaan luomun prosentuaalinen osuus.

Lisätietoja:

Helsingin kaupunki, kasvatuksen ja koulutuksen toimiala, varhaiskasvatus ja esiopetus
ruokapalveluasiantuntija Sirpa Jalovaara,
puh. 050-3458164, sirpa.jalovaara@hel.fi

Palvelukeskus Helsinki, ruokapalvelun tuottaja
monipalvelut, suunnittelija Susanna Immonen
puh. 040 334 6716,  susanna.immonen@hel.fi

Palvelukeskus Helsinki on Helsingin kaupungin omistama liikelaitos, joka toimii kouluissa, oppilaitoksissa, päiväkodeissa, sairaaloissa, seniorikeskuksissa sekä palvelutaloissa. Olemme mukana 100 000 ruokahetkessä päivittäin ja kokemusta meillä on ruokapalvelujen hoitamisesta yli 100 vuoden ajalta. Ruokapalvelujen lisäksi kehitämme ja tuotamme puhelin- ja hyvinvointipalveluja sekä tuemme kotona asumista monipuolisilla teknisillä ratkaisuilla ja palveluilla. Huolehdimme myös siivouspalveluista. www.hel.fi/palvelukeskus

Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen toimiala huolehtii kaupungin varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta, suomenkielisestä ammatillisesta koulutuksesta sekä vapaasta sivistystyöstä. https://www.hel.fi/kasvatuksen-ja-koulutuksen-toimiala/fi/kasvatus-koulutus

Avainsanat

Kuvat

Lataa
Helsingin päiväkotien luomutarjontaan sisältyvät muun muassa  luomuohrasuurimot sekä rasvaton luomumaito
Helsingin päiväkotien luomutarjontaan sisältyvät muun muassa luomuohrasuurimot sekä rasvaton luomumaito
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Palvelukeskus Helsinki
Palvelukeskus Helsinki
Elimäenkatu 15/Pakkalantie 30
Helsinki/Vantaa

http://www.hel.fi/palvelukeskus

 

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Palvelukeskus Helsinki

Helsingfors daghem åter segerrika i tävlingen Luomu SM – 2019 åts det mer än en miljon kilo ekologisk mat3.11.2020 12:15:00 EETTiedote

Servicecentralen Helsingfors och Helsingfors stads daghem har vunnit det finska mästerskapet i användning av ekologiska livsmedel redan för femte gången i klassen för stora aktörer. Vinnarna i den riksomfattande tävlingen offentliggjordes i ett distansevenemang som ordnades 3.11. under Luomupäivät. Servicecentralen Helsingfors svarar för måltidstjänsterna i cirka 320 daghem i Helsingfors där andelen ekologiskt av de införskaffade råvarorna var cirka 25 procent 2019.

Itämeripäivänä kalaherkkuja tarjotaan 75 000 helsinkiläiselle – fisuburgeri valtaa Palvelukeskus Helsingin koulut ja päiväkodit26.8.2020 11:11:07 EESTTiedote

Itämeripäivänä 27. elokuuta Itämeren kala valtaa Helsingin kouluravintolat, päiväkodit, seniorikeskukset, sairaalat ja henkilöstöravintolat, kun Palvelukeskus Helsinki tarjoaa kalaruokaa kaikille asiakkailleen taaperoista senioreihin – yhteensä noin 75 000 helsinkiläiselle. Päivän aikana Itämeren kalaa käytetään ruokapalveluissa jopa 4 500 kg.

Helsinkiläiskoulun ruokapalveluvastaava Mumina Hassan Ali PRO2020 -finaalissa11.12.2019 13:54:36 EETUutinen

Helsingin Solakallion erityiskoulun ruokapalveluvastaava Mumina Hassan Ali on yksi kolmesta PRO2020 -kilpailun finalisteista ammattikeittiön työntekijä -sarjassa. PRO-palkinto on hotelli-, ravintola ja catering -alan ammattilaiselle jaettava tunnustus osaamisesta ja esimerkillisestä asenteesta. Hassan Alin paikka arvostetun ruoka-alan kilpailun finaalissa on yksi osoitus siitä, että julkisissa ruokapalveluissa työskentelee alansa kunnianhimoisia huippuammattilaisia.

Helsingfors daghem tog hem det finska mästerskapet i användningen av ekologiska livsmedel3.10.2019 11:17:03 EESTTiedote

Servicecentralen Helsingfors och småbarnspedagogiken vid Helsingfors stad har vunnit det finska mästerskapet Luomu SM i användningen av ekologiska livsmedel i serien för stora offentliga matserviceproducenter. Tävlingens vinnare offentliggjordes på Ekologiska livsmedelsdagen, som ordnades 2.10 i Finlandiahuset. År 2018 var 17,89 procent av anskaffningarna av livsmedel för Helsingfors daghem ekologiska.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme