Helsingin tapaamisilla on hyvä kaiku, ja Trump ja Putin tietävät sen

Helsinki oli kylmän sodan aikana tärkeä kaupunki idän ja lännen välissä – Wienin ohella. Helsinki ja Wien olivat keskeisiä vakoilun keskuksia ja siten tunnettuja niin idässä kuin lännessäkin. Helsingissä sijaintinsa vuoksi oli tosin helpompaa seurata Neuvostoliiton radioliikennettä. Erityisesti Neuvostoliiton (idän) tuntemusta tuki Suomen historia autonomisena osana Venäjän keisarikuntaa. Kylmän sodan aikana Suomen puolueettomuutta korostettiin ja Suomi toimikin aktiivisesti molempiin suuntiin erityisesti talouden saralla. Jälkikäteen arvioiden ja uusimman tutkimuksen valossa voidaan hyvin todeta, että Suomi osasi pelata erittäin hyvin kylmää sotaa.

Helsingin ja Suomen rooli kylmän sodan liennytyksessä tuli koko maailman tietoisuuteen elokuussa 1975 kun presidentti Urho Kekkosen johdolla Suomi isännöi Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin (ETYK) päätöskokousta. Finlandia-talolle kokoontuivat käytännössä kaikkien maiden johtajat niin idästä kuin lännestäkin.

Päätösasiakirjan allekirjoitus oli merkittävä hetki. Päätösasiakirjaan päätyneen, ihmisoikeuksiin liittyneen lauselman katsotaan aloittaneen kylmän sodan vähittäisen murentumisen: Neuvostoliitto halusi sementoida Euroopan jaon ja kirjata talouteen liittyviä asioita päätöslauselmaan, minkä seurauksena ”länsi” sai haluamansa ihmisoikeudet kirjatuksi päätösasikirjaan. Itä-blokissa alkoi syntyä Helsinki-ryhmiksi nimettyjä ihmisoikeusryhmiä ja lisääntynyt kulttuurivaihto ja toisinajattelijoiden liikehdintä itäisessä Euroopassa myötävaikuttivat lopulta Neuvostoliiton lakkaamiseen valtiona.

Kylmä sota loppui, yhteistyön tarve ei

Suomi korosti asemaansa puolueettomana maana, mutta teki Neuvostoliiton kanssa kuitenkin sellaista yhteistyötä, joka aiheutti lännessä kriittistä puhetta ”suomettumisesta”. ETYK-kokousten – joita järjestettiin useita ennen päätöskokousta Helsingissä – idea oli alunperin lähtöisin idästä, ja länsi lämpeni asiaan varsin hitaasti. Juuri Helsingin päätösasiakirjan vuoksi ETYK:iin alettiin kuitenkin myös lännessä suhtautua myönteisesti. Sittemmin myös ”suomettuminen” on nähty taitona toimia suurvallan naapurina.

Osittain tai juuri ETYK-kokouksesta johtuen, Suomi isännöi tapaamisia myöhemminkin. Vuonna 1990 kaupungissa isännöitiin George W. Bushin ja Mihail Gorbatshovin keskusteluita liittyen Irakin hyökkäykseen Kuwaitiin. Viimeisin virallinen keskustelu ns. idän ja lännen välillä käytiin Helsingissä vuonna 1997 kun Boris Jeltsin ja Bill Clinton keskustelivat Helsingissä NATO:n laajentumisesta Baltiaan ja entisen Itä-Euroopan maihin. Epävirallisia, ei-julkisia, tapaamisia kaupungissa on isännöity sen jälkeenkin. Kaikissa tapaamisissa päästiin hyviin lopputuloksiin vaikkei kaikissa asioista yksimielisyyttä saavutettukaan. Helsingin tapaamisilla on ollut hyvä kaiku.

Suomi ja Helsinki ovat kokeneita isäntiä idän ja lännen välisissä tapaamisissa, mutta osaltaan asiaan vaikuttaa myös hyvä sijainti. Venäjän kannalta Helsinki on lähellä ja tuttu. Yhdysvalloista saavuttaessa Helsingissä oli hyvä poiketa kuulemassa viimeiset tiedot ja tasaamassa aikaeroa. Helsingillä on vahva perinne tiedon välittämisessä – kiitos kylmän sodan ajan. EU-maana Suomi ei enää korosta puolueettomuuttaan, mutta vahva asiantuntemus erityisesti Venäjään liittyen ja hyvä sijainti pitävät Suomen käyttökelpoisena tapaamispaikkana.