Helsingin yliopisto

Helsingin yliopisto maailman sadan parhaan joukossa Taiwan-yliopistovertailussa

Jaa

Helsingin yliopisto paransi sijoitustaan National Taiwan University -yliopistovertailussa. Se ylsi sijalle 79 ja on siten mittauksen paras suomalainen ja kolmanneksi paras pohjoismainen yliopisto.

Helsingin yliopisto paransi sijoitustaan viime vuodesta kahdella sijalla. Pohjoismaisista yliopistoista korkeampaan sijoitukseen ylsivät vain Kööpenhaminan yliopisto (21.) ja Karoliininen instituutti (44.).

Ruotsalaiset ja tanskalaiset yliopistot menestyvät selvästi paremmin kuin suomalaiset ja norjalaiset. Norjalaisten menestys muissakin yliopistovertailuissa on yllättävän heikko, varsinkin kun otetaan huomioon maan taloudelliset resurssit.

Maailman 800 parhaimman yliopiston listan kärjessä on Harvardin yliopisto. Eurooppalaisista yliopistoista parhaiten pärjäsi viidenneksi yltänyt Oxfordin yliopisto. Suomalaisyliopistoista Turun yliopisto on sijalla 335 ja Aalto-yliopisto sijalla 342. Yliopistojen sijoitukset eivät muutu äkillisesti: Helsingin yliopisto on menestynyt 2010-luvulla parhaiten vuonna 2012, jolloin sen sijoitus oli 56:s.

Päätieteenaloittain Helsingin yliopisto menestyy parhaiten maataloustieteissä, elämäntieteissä ja lääketieteissä. Luonnontieteissä sen sijoitus nousi selvästi. Taiwan-vertailu ei kuitenkaan mittaa kaikkia aloja: humanistiset tutkimusalat eivät ole siinä mukana. Eri tieteenalojen saamia sijoituksia on myös varottava vertailemasta suoraan keskenään, sillä eri aloilla on eri määrä yliopistoja ja siten yliopistojen välinen kilpailutilanne on erilainen.

Taiwan-vertailu perustuu julkaisu- ja viittaustietoihin, joiden avulla mitataan yliopiston julkaisujen määrää, laatua ja vaikuttavuutta.

Lisätietoja:

asiantuntija Markku Javanainen, puh.0294144364 tai 050 435 5622 markku.javanainen@helsinki.fi

National Taiwan University -yliopistovertailu

Helsingin yliopiston alakohtaiset sijoitukset

Helsingin yliopiston sijoittuminen muissa merkittävissä kansainvälisissä yliopistovertailuissa

Mitä yli­opis­to­ver­tai­lu tar­koit­taa?

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Helsingin yliopisto
Helsingin yliopisto
PL 3
00014 Helsingin yliopisto

02941 911 (vaihde)http://www.helsinki.fi/yliopisto

Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki STT Infossa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme