Historiallinen romaani nuijasodasta on teemoiltaan pelottavan ajankohtainen – Paula Havaste pohtii Lieka-teoksessaan sodan julmuutta, sotilaan moraalia ja siviilien kärsimyksiä

Risto lähetetään enon kasvattipojaksi Turkuun, jossa hän pääsee katedraalikouluun kuunteluoppilaaksi. Kun isä saa hankittua hevosen, Risto kouluttautuu huoviksi. Jo ensimmäinen veronkanto muuttaa elämänsuunnan. Toipuessaan onnettomuudesta munkkiveljien luona hän saa uuden nimen: Kristof. Nuijasota kiskaisee Kristofin taisteluihin, ja lopulta hän on todistamassa sodan julminta hetkeä. Kaipaako sota kunnian miestä?
”En osannut kuvitella, kuinka ajankohtainen nuijasotaan sijoittuva teosparini olisi. Romaanit näyttävät kaksi puolta repivästä sodasta: sotilaan ja siviilin. En päästä Lieka-kirjan päähenkilöä helpolla. Huovi Kristof joutuu pohtimaan tarkkaan, mikä on sotilaan moraali ja mikä siviilien asema sodan jaloissa”, Paula Havaste kertoo.
FT, kirjailija Paula Havasteen tavaramerkiksi on muodostunut huolella tehty taustatyö entisaikojen ihmisten elämästä. Hän kirjoittaa suosittuja historiallisia romaaneja sekä tietokirjoja ja työskentelee Heurekassa.
Paula Havaste: Lieka
388 sivua
Ilmestyy myös äänikirjana 19.6., lukija Jussi Lehtonen
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt:
Eeva Herrainsilta, viestintäpäällikkö, p. 040 514 6360, eeva.herrainsilta@gummerus.fi
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Gummerus
Gummerus on vuonna 1872 perustettu yleiskustantamo. Toteutamme edelleen Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä visiota julkaista kirjallisuutta ”huviksi ja hyödyksi”. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gummerus
ENNAKKOTIEDOTE: Suomalaisen Nilla Kjellsdotterin Murhia Pohjanmaalla -kirjoja myyty jo yli 390 000 kappaletta – Uutuus Ei sinun lapsesi (Gummerus) käsittelee äitiyttä9.5.2025 08:06:00 EEST | Tiedote
Pohjanmaalla asuvan bestsellerkirjailijan Nilla Kjellsdotterin Murhia pohjanmaalla -dekkareita on myyty yhteensä jo yli 390 000 kappaletta. Vaasan poliisissa työskentelevästä etsivä Mija Wadösta kertovia jännityskirjoja julkaistaan nykyään paitsi suomeksi ja ruotsiksi, myös norjaksi, tanskaksi ja viroksi. Sarjan neljäs osa, Ruotsissa alkuvuodesta julkaistu Inte ditt barn ilmestyy suomeksi 28.5. nimellä Ei sinun lapsesi (Gummerus).
Pinnanalaiset jännitteet purkautuvat norjalaisissa rippijuhlissa – Marie Aubertin Enhän minä ole sellainen (Gummerus) on nautinnollisen kipeä perhedraama6.5.2025 09:22:25 EEST | Tiedote
Norjalaiskirjailija Marie Aubertin mustaa huumoria tihkuva, taidokkaan vähäeleinen teos Enhän minä ole sellainen (Gummerus) mukailee tarinaa rumasta ankanpoikasesta: miltä muiden muuttuneet katseet todella tuntuvat?
Gummerus julkaisee suomeksi Percival Everettin Pulitzer-palkitun romanin James6.5.2025 09:20:41 EEST | Tiedote
Yhdysvaltalaiskirjailija Percival Everettin James on vaikuttava uudelleentulkinta Mark Twainin romaanista Huckleberry Finnin seikkailut. James kertoo klassikkoteoksen tarinan perheensä yhteen saattamisen puolesta taistelevan orja-Jimin näkökulmasta ja näyttää rotusorron absurdiuden. Teos ilmestyy suomeksi syksyllä 2026, ja sen suomentaa palkittu kääntäjä Antero Tiittula.
ENNAKKOTIEDOTE: Rahasta puhuminen on parisuhteen hoitamista – Julia Thurénin ja Merja Mähkän Rikas, rakas, köyhä, varas – Rahanjako parisuhteessa ilmestyy 21.5.30.4.2025 11:00:31 EEST | Tiedote
Kuka maksaa ravintolalaskut tai lasten kurahaalarit, kun toinen tienaa enemmän kuin toinen? Kannattaako kaikki jakaa 50-50 -periaatteella? Miten luokkatausta näkyy parisuhteen raha-asioissa? Mikä on rahaminä tai fuck you –rahasto? Entä mitä tarkoittavat avio-oikeus ja ositus ja miten varautua eroon taloudellisesti? Julia Thurénin ja Merja Mähkän Rikas, rakas, köyhä, varas – Rahanjako parisuhteessa (Gummerus) kertoo kaiken tarpeellisen rakkaudesta ja rahasta.
Toivoa ja tärkeitä puheenvuoroja – Tutustu Gummeruksen syksyn 2025 uutuuskirjoihin29.4.2025 09:39:43 EEST | Tiedote
Yksi tämän vuoden odotetuimpia kirjoja on Suomen entisen pääministerin Sanna Marinin muistelmateos Toivo on tekoja, joka ilmestyy 4.11. Muistelmissaan Marin kertoo tiestään politiikan huipulle sekä avaa näkemyksiään johtajuudesta ja muutoksen aikaansaamisesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme