ENNAKKOTIEDOTE: Rehellinen kirja yritysjohtajan sairastumisesta antaa alkoholismille kasvot – Johanna Pohjolan ja Juha Rantasen Sokea piste (Gummerus) ilmestyy 3.5.
7.4.2026 11:33:03 EEST | Gummerus | Tiedote
Vuorineuvos Juha Rantanen toimi lähes 30 vuoden ajan suuryritysten johtotehtävissä. Potkut Outokummun toimitusjohtajan paikalta johtivat alkoholiongelman kärjistymiseen, jonka päätteeksi läheiset toimittivat Rantasen päihdehoitoon. Hoitolaitoksessa hän tapasi täysin toisenlaisista taustoista tulevia ihmisiä, joiden kanssa entisellä yritysjohtajalla ei ollut mitään yhteistä – paitsi päihderiippuvuus. Se avasi hänen silmänsä. Johanna Pohjolan ja Juha Rantasen Sokea piste – Kuinka alkoholismi muutti yritysjohtajan elämän (Gummerus) ilmestyy 3.5.

Elämäkerrallisessa teoksessa Juha Rantanen kertoo uransa käännekohdista, alkoholiriippuvuudesta ja siitä raitistumisesta. Rehellinen ja taitavasti kirjoitettu kirja osoittaa, että alkoholismi voi osua keneen tahansa. Alkoholismi ei koske vain syrjäytyneitä, vaan myös korkeasti koulutettuja ja esihenkilöasemassa työskenteleviä ihmisiä.
"Alkoholiriippuvuus ei aina ilmene niin, että vedetään pullo Koskenkorvaa ja tapellaan kapakassa. Kaltaisiani valkokaulusalkoholisteja on Suomessa paljon. On paljon miehiä ja naisia, jotka alkoholisoituvat tissuttelemalla ja juovat lopulta pakonomaisesti ilman suurempaa draamaa", Rantanen sanoo kirjassa.
Aiheeseen liittyy kuitenkin yhä suuri stigma eli häpeäleima, jota hän haluaa tarinallaan purkaa. Nykyisin Rantanen työskentelee päihdehoidon parissa tavoitteenaan muuttaa sitä saavutettavammaksi ja vaikuttavammaksi.
"Suomalaisessa päihde- ja riippuvuustyössä ei näytä olevan sen enempää tavoitteita kuin mittaustakaan, arvioinnista puhumattakaan. Kokonaiskuvan sijaan puhutaan yksittäisistä tempuista, kuten alkoholin kotiinkuljetuksesta. Kaipaan keskustelua esimerkiksi siitä, millä keinoin voisimme vähentää alkoholista johtuvia kuolemia. Haastan myös yrityksiä ottamaan vastuuta henkilöstönsä päihdeongelmista."
Tietokirjailija Johanna Pohjola on työskennellyt toimittajana mm. Ylellä ja Helsingin Sanomissa ja toimii nykyisin viestintäpäällikkönä Riippuvuudet ry:ssä. Hänen teoksensa Isä pullossa – Matka alkoholistin mieleen ja maailmaan (2020) sai Lauri Jäntin tunnustuspalkinnon. Vapaaksi miellyttämisestä – Toipumiskirja hyväksynnän hakijoille ilmestyi vuonna 2024.
Vuorineuvos Juha Rantanen työskenteli mm. Outokummun ja Ahlströmin toimitusjohtajana. Hallitustyötä hän on tehnyt mm. Stora Enson hallituksen varapuheenjohtajana ja Gasumin hallituksen puheenjohtajana. Kymmenen raittiin vuoden aikana riippuvuuden hoidosta on tullut hänelle sydämen asia. Rantanen on yksi päihdekuntoutuslaitos Kantamon perustajista ja omistajista ja toimii sen hallituksen puheenjohtajana.
Johanna Pohjola ja Juha Rantanen: Sokea piste – Kuinka alkoholismi muutti yritysjohtajan elämän (Gummerus)
238 sivua
Ilmestyy painettuna, e- ja äänikirjana 3.5., lukija: Raiko Häyrinen
Lisätietoja sekä haastattelu-, arvostelukappale- ja kuvapyynnöt:
Pauliina Pietilä, tuottaja, p. 040 779 2942, pauliina.pietila@gummerus.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pauliina PietiläTuottajaGummerus
Puh:040 7792942pauliina.pietila@gummerus.fiKuvat
Gummerus
Gummerus on vuonna 1872 perustettu yleiskustantamo. Toteutamme edelleen Kaarle Jaakko Gummeruksen alkuperäistä visiota julkaista kirjallisuutta ”huviksi ja hyödyksi”. Omaperäiset ja uskaliaat kustannuspäätökset ovat aina olleet Gummeruksen toiminnan ydin. Suhtaudumme kirjallisuuteen rakastavasti ja intohimoisesti, ja meitä ohjaavat yhteiset arvot: rohkea mieli, avara katse ja vapaa sana.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Gummerus
Gummerus perustaa digitaalisiin kirjoihin keskittyvän kustantamon – Juju Kustannus julkaisee viihdyttäviä tarinoita ääni- ja sähkökirjoina23.3.2026 14:00:00 EET | Tiedote
Gummerus perustaa uuden vain digitaalisia kirjoja julkaisevan kustantamon. Juju Kustannus keskittyy genrekirjallisuuteen sekä kirjasarjoihin ja julkaisee sekä suomennettuja että kotimaisia teoksia ääni- ja sähkökirjoina.
Ukrainalaiskirjailijan maansa historiaa avaava romaani toimii johdantona nyt käytävälle sodalle18.3.2026 15:48:34 EET | Tiedote
Kiovassa asuvan Sofija Andruhovytšin suurromaani Amadoka (Gummerus) kertoo Ukrainan historiasta sadan vuoden ajalta aina Stalinin vainoista Krimin valtaukseen. Alkukielellä vuotta ennen Venäjän hyökkäyssodan alkua ilmestyneen menestysromaanin käännösoikeudet on myyty jo 16 maahan. Suomeksi yli 1000-sivuinen teos ilmestyy kolmessa osassa. Nyt julkaistavan Amadoka II: Uljana -niteen ovat suomentaneet Riku Toivola ja Eelis Kulojärvi.
ENNAKKOTIEDOTE: Upottavan hieno romaani vie 1980-luvulle ja Turun ulkosaaristoon17.3.2026 13:32:22 EET | Tiedote
Kaukana kaupungista, varuskuntasaarella ulkosaaristossa kaikki tapahtuu tuulen ja veden armoilla. Wilhelmiina Palosen toinen romaani Suolavedet (Gummerus) kuvaa rakkauden vaikeutta sekä saaristolaiselämän ankaruutta ja iloja aikana, jolloin Itämerta ei vielä tunnettu maailman saastuneimpana merenä. Romaani ilmestyy ja on arvosteluvapaa 10.4.2026.
ENNAKKOTIEDOTE: Näyttelijä-kirjailija Markku Haussilan ilmat pihalle lyövä romaani poikiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta ilmestyy 13.4.202616.3.2026 08:25:00 EET | Tiedote
Markku Haussilan toinen romaani Miehet joita luulin rakastaneeni (Gummerus) kysyy: onko oikein, että lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset vanhenevat? Romaani kuvaa, kuinka aikuiseen mieheen rakastunut poika joutuu seksuaalirikoksen uhriksi. Teos ilmestyy ja on arvosteluvapaa 13.4.2026.
ENNAKKOTIEDOTE: Anneli Kanto kertoo päiväkirjassaan kirjoittamisesta, vanhenemisesta, perhesuhteista, ystävyyksistä ja rakkaudesta13.3.2026 10:42:04 EET | Tiedote
Kirjailija Anneli Kanto kirjoittaa päiväkirjaa vuoden kierron verran kesästä 2024 kesään 2025. Sivuilla vuorottelevat arjen ilot ja surut, kirjailijantyön valot ja varjot. Kuinka paljon työvuosia seitsemänkymppisellä vielä on? Millaisia sukupolvikokemuksia suurten ikäluokkien ihmiset jakavat? Mitä ajatuksia maailmantilanne herättää? Uskaltaako varttuneella iällä rakastua? Entä jos sydän särkyy? Elämänlangalla (Gummerus) ilmestyy ja on arvosteluvapaa 23.4.2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme





