HSL parantaa Siuntion joukkoliikenneyhteyksiä työmatkoilla syksyllä 2023
23.8.2022 10:53:53 EEST | HSL Helsingin seudun liikenne | Tiedote

Muutoksen taustalla on se, että Siuntion kunnan omat sopimukset bussiliikenteestä päättyvät elokuussa 2023. Linjat siirtyvät HSL:n vastuulle, sillä lain mukaan HSL vastaa jäsenkunnissaan joukkoliikenteen järjestämisestä. Siuntio liittyi HSL:n jäseneksi vuonna 2018.
Tähän mennessä Siuntion bussit ovat ajaneet lakisääteisiä koululais- ja palvelukuljetuksia, joita on voinut käyttää HSL:n lipulla. Nyt käynnistyvässä tarjouskilpailussa HSL hakee Siuntion linjoille uutta liikennöitsijää. Samalla Siuntioon tulee aiempaa uudempia ja vähäpäästöisempiä busseja.
Datan perusteella Siuntiossa on joukkoliikenteen kasvupotentiaalia. Esimerkiksi junaliikenteen käyttäjämäärät ovat kasvaneet vuonna 2022 HSL-alueen asemista toiseksi eniten. Tänä vuonna Siuntiossa on ollut jopa 82 prosenttia enemmän matkustajia kuin vastaavaan aikaan vuonna 2021. Vain Lentoaseman aseman luvut ovat korkeampia, mitä selittää mm. ulkomaanmatkojen kasvanut määrä.
Yhteyshenkilöt
Aleksi Manninen
suunnitteluyksikön päällikkö
p. 040 554 3534
Lauri Räty
yksikön päällikkö, Läntinen markkina-alue
p. 040 336 2080
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 400 työntekijää, ja liikevaihto on noin 700 miljoonaa euroa vuodessa. Vuonna 2021 HSL:n järjestämässä liikenteessä tehtiin 238 miljoonaa, mikä on yli 60 % Suomessa tehdyistä joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
HSL:n hallituksen päätöksiä 10.6.202610.6.2026 14:47:34 EEST | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui keskiviikkona 10. kesäkuuta. Hallitus hyväksyi Länsi-Helsingin linjastosuunnitelman ja hyväksyi uuden sopimusmallin työsuhde-etukumppaneiden kautta tehtävään yritysmyyntiin.
Länsi-Helsingin joukkoliikenne uudistuu vaiheittain 2030-luvun alussa10.6.2026 14:07:55 EEST | Tiedote
Länsi‑Helsingin joukkoliikenteen uudistamiseen tähtäävä suunnitelma sai HSL:n hallituksen hyväksynnän. Suunnitelman rakentuu uuden raitiolinjan 14 ympärille, joka muodostaa jatkossa runkoyhteyden Helsingin keskustan ja Länsi‑Helsingin asuinalueiden välillä. Bussilinjastoa muovataan tukemaan ja täydentämään raitioliikennettä. Suunnitelma otetaan käyttöön vaiheittain, tämänhetkisen arvion mukaan vuosina 2029–2031.
HSL:n hallituksen päätöksiä 26.5.202627.5.2026 16:29:43 EEST | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui tiistaina 26. toukokuuta. Ratkaistavana oli muun muassa kaksi bussiliikenteen kilpailutusta elokuussa 2027 käynnistyvästä liikennöinnistä. Lisäksi hallitus lähetti HSL:n omistajakuntiin lausuntopyynnön toiminta- ja taloussuunnitelmaluonnoksesta 2027-2029. Pöydälle jäivät Länsi-Helsingin linjastosuunnitelma, lausunto raitiovaunujen hankesuunnitelmasta sekä HSL:n selvitys raitiovaunujen tilaajavärityksestä.
HSL:n asukaspaneeli antoi suosituksensa liikenteen ilmastopäästöjen oikeudenmukaiseen vähentämiseen13.5.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Seudun asukkaista koottu paneeli arvioi keinoja Helsingin seudun henkilöliikenteen päästöjen vähentämiseksi. Paneeli suosittelee päättäjiä edistämään sekä joukkoliikennettä, kävelyä ja pyöräilyä tukevia että henkilöautoiluun vaikuttavia toimia.
HSL:n yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet11.5.2026 14:02:34 EEST | Tiedote
HSL:n henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut ovat päättyneet. Neuvottelujen taustalla olivat sekä tuotannolliset että taloudelliset syyt ja toiminnan uudelleenjärjestely.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

