HSL siirtää uusien lähijunien hankintaa
30.11.2021 10:59:48 EET | HSL Helsingin seudun liikenne | Tiedote
HSL siirtää uuden lähijunakaluston hankinnan aloittamista. HSL:n hallituksen oli tarkoitus päättää hankinnan käynnistymisestä tänä syksynä.
Koronapandemia on lisännyt etätöitä, mikä on vähentänyt lähijunien käyttöä. Pitkän tähtäimen arviota tulevista matkustajamääristä on vielä toistaiseksi vaikea tehdä. HSL ei sen vuoksi pysty tällä hetkellä arvioimaan riittävän luotettavasti, kuinka paljon ja millä aikataululla junia kannattaa hankkia.
”Pystymme arvioimaan junien tarpeen ja hankinta-aikataulun riittävän tarkasti siinä vaiheessa, kun pandemian aiheuttamat muutokset matkustamiseen tasaantuvat”, osastonjohtaja Tero Anttila HSL:stä sanoo.
Jos junaliikenteen matkustajamäärät kasvavat odotettua nopeammin, HSL voi varautua tiettyyn pisteeseen asti myös ilman uuden kaluston hankintaa.
”Sm5-junien alkusarjan peruskorjaukset alkavat näillä näkymin 2020-luvun puolivälissä. Juniin on mahdollista rakentaa lisäpaikkoja korjausten yhteydessä”, Anttila kertoo. ”Muita keinoja vastata matkustajamäärien kasvuun ovat esimerkiksi junien käytön tehostaminen sekä liikenteen sujuvoittaminen. Selvitämme toimenpiteitä yhdessä Pääkaupunkiseudun Junakalusto Oy:n kanssa.”
Varikkoratkaisun valmistelu jatkuu
Jotta HSL voi käynnistää junakaluston hankinnan, tulee olla selvillä se, missä uusien junien ensimmäinen kunnossapitovarikko sijaitsee ja koska se rakennetaan.
HSL, Helsingin seudun kunnat ja Väylävirasto kirjasivat MAL2019-sopimukseen, että ne ratkaisevat yhteistyössä uusien lähijunaliikenteen varikkojen toteuttamisen aikataulun sekä niiden sijainnin.
Päätöksiä ei ole vielä tehty, mutta HSL jatkaa varikkoratkaisun valmistelua yhteistyössä Pääkaupunkiseudun Junakalusto Oy:n kanssa. Pääkaupunkiseudun Junakalusto Oy on valittu varikkojen toteuttajaksi ja se johtaa varikkoratkaisun valmistelua.
HSL myös edistää varikkoasiaa kuntien ja Väyläviraston suuntaan.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Osastonjohtaja Tero Anttila, HSL, puh. 050 555 2932
Sopimuspäällikkö Tuomo Lankinen, HSL, puh. 040 662 1099
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
HSL Helsingin seudun liikenne vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta ja tilaamisesta sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Kuntayhtymässä on 390 työntekijää ja liikevaihto noin 700 milj. euroa vuodessa. HSL:n järjestämässä liikenteessä tehdään vuosittain yli 370 miljoonaa matkaa, mikä on 66 % kaikista Suomen joukkoliikennematkoista. Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne
HSL suunnittelee strategiaa tukevaa organisaatiouudistusta9.3.2026 11:21:30 EET | Tiedote
HSL suunnittelee organisaatiouudistusta osana vuoden 2026–2029 strategian toimeenpanoa. HSL:n hallitus päätti yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta kokouksessaan 9.3.2026. Maaliskuussa alkavien neuvottelujen taustalla ovat sekä tuotannolliset että taloudelliset syyt ja toiminnan uudelleenjärjestely.
HSL:n hallituksen päätöksiä 9.3.20269.3.2026 11:19:45 EET | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui 9. maaliskuuta 2026. Käsiteltävänä oli yhteistoimintamenettelyn käynnistäminen HSL:ssä sekä sisäisen tarkastuksen raportti 2025 ja tarkastussuunnitelma vuodelle 2026.
Ratikka 9T kulkee Länsisatamaan 7.4. alkaen – Jätkäsaaren reiteissä muutoksia viiden viikon ajan25.2.2026 09:24:39 EET | Tiedote
Ratikkareitit Jätkäsaareen ja Länsisatamaan muuttuvat pääsiäisen jälkeen tiistaista 7. huhtikuuta viiden viikon ajaksi. Ratikat siirtyvät kulkemaan Ruoholahden kautta ja Crusellinsillan yli. Syynä on Jätkäsaaren siltaremontti, jossa uusitaan vanha silta. Remontissa uusitaan sillalla olevat raitiotien kiskot ja ratatekniikkaa, minkä aikana ratikat eivät voi kulkea sillan yli.
HSL:n hallituksen päätöksiä 3.2.20263.2.2026 11:10:06 EET | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui 3. helmikuuta 2026 ja käsitteli joukkoliikenteen suunnitteluohjeeseen tehtäviä päivityksiä sekä päätti maksu- ja tilityspalvelujen toimittajan hankinnasta.
HSL:n hallituksen päätöksiä 21.1.202621.1.2026 12:23:07 EET | Tiedote
HSL:n hallitus kokoontui 21. tammikuuta 2026 ja hyväksyi HSL:n liikennöintisuunnitelman vuosille 2026-2027. Suunnitelmassa on kuvattu vuoden aikana tapahtuvat keskeisimmät liikennemuutokset tulevan kesäliikennekauden alusta alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

