HUS kannustaa puhumaan ruotsia
4.11.2019 10:45:00 EET | HUS | Tiedote
HUS on vastuussa yli 1,6 miljoonan ihmisen erikoissairaanhoidosta. Heistä noin 8 prosenttia on ruotsinkielisiä. HUS on kaksikielinen kuntayhtymä ja potilaille tarjotaan hoitoa omalla äidinkielellään, suomeksi tai ruotsiksi.
”Kun kyseessä on potilas, kunnioittavaan ja arvostavaan kohtaamiseen kuuluu se, että potilaalla on mahdollisuus käyttää omaa äidinkieltään”, HUSin toimitusjohtaja Juha Tuominen sanoo. ”Meidän pitää täyttää kansalaisten oikeudet oman äidinkielen käyttöön. Se vaatii positiivista ja kannustavaa asennetta meiltä kaikilta.”
Svenska veckan on vakiintunut tapahtuma HUSissa ja tänä vuonna työkaverit kannustavat ja haastavat toisiaan puhumaan ruotsia.
”Ruotsin kieli on myös osa kulttuuriamme ja yhteiskuntaamme. HUSin pitää pystyä tukemaan sitä.”
HUSin 120 kielilähettiläällä on tärkeä rooli ruotsin kielen käytön kannustamisessa ja tukemisessa omalla työpaikallaan. HUSissa järjestetään vuosittain useita ruotsin kielen kursseja henkilöstölle.
”Monella kieli on ruosteessa, ja vaatii uskallusta ja harjoittelua aloittaa sen käyttöä. Ruotsin puhuminen on myös palkitsevaa. Kuulija kokee itseään ymmärrettävän ja kunnioitettavan, ja puhuja voittaa itsensä”, Tuominen sanoo.
Svenska veckanin aikana HUSin ravintoloissa tarjotaan suomenruotsalaista ruokaa. Lisäksi tarjotaan erilaisia ruotsin kielen sanastoja ja vinkkejä suomenruotsalaisista kulttuuri- ja ajankohtaistarjonnasta. Ruotsalaisuuden päivänä voi nauttia suomenruotsalaisesta musiikista, kun Munkkiniemen ruotsinkielinen ala-asteen koulukuoro esiintyy Meilahden tornisairaalan aulassa.
Svenska veckan järjestetään yhteistyössä Folktingetin ja Samarbetsforumin kanssa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marja Renholm
johtava ylihoitaja, HUSin kieliohjelman puheenjohtaja
marja.renholm@hus.fi
p. 050 427 0840
Pia Stoltzenberg
kehittämispäällikkö
pia.stoltzenberg@hus.fi
puh. 040 723 0594
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa yli puoli miljoonaa potilasta. HUSissa työskentelee 25 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
HUS sammanslutningens styrelse behandlade budgetförslaget för 20272.11.2026 12:41:26 EET | Pressmeddelande
Sammanslutningens styrelse sammanträdde den 2 november 2026 för att behandla förslaget till budget för 2027 samt verksamheten och ekonomin för januari–september 2026. Sammanslutningens styrelse godkände också HUS hållbarhetsprogram.
HUSin yhtymähallitus käsitteli vuoden 2027 talousarvioesitystä2.11.2026 12:41:26 EET | Tiedote
HUSin yhtymähallitus kokoontui 2.11.2026 käsittelemään muun muassa vuoden 2027 talousarvioesitystä sekä tammi−syyskuun 2026 toimintaa ja taloutta. Yhtymähallitus hyväksyi myös HUSin vastuullisuusohjelman.
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 2 november 202630.10.2026 13:26:44 EET | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 2 november 2026 för att för första gången behandla förslaget till budget för 2027 samt verksamheten och ekonomin för januari–september 2026. Föredragningslistan för mötet finns här. Sammanslutningens styrelse leder HUS verksamhet, förvaltning och ekonomi. Sammanslutningens styrelse har 17 ledamöter och av dem är två företrädare för Helsingfors universitet. Sammanslutningens styrelse sammanträder cirka en gång per månad. HUS medietjänst betjänar medier måndag–torsdag kl. 10–16, fredag kl. 10–15 på numret 050 427 2875 eller per e-post på viestinta@hus.fi. Se avvikande öppettider.
HUSin yhtymähallitus kokoontuu 2.11.202630.10.2026 13:26:44 EET | Tiedote
HUSin yhtymähallitus kokoontuu 2.11.2026 käsittelemään ensimmäistä kertaa vuoden 2027 talousarvioesitystä sekä tammi–syyskuun 2026 toimintaa ja taloutta. Kokouksen esityslistan pääset lukemaan täältä. Yhtymähallitus johtaa HUSin toimintaa, hallintoa ja taloutta. Yhtymähallituksessa on 17 jäsentä, joista kaksi on Helsingin yliopiston edustajia. Yhtymähallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa. HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi. Katso poikkeusaukioloajat
HUS övergår till att skicka patientbrev i första hand elektroniskt21.10.2026 07:30:00 EEST | Pressmeddelande
HUS tar Suomi.fi-meddelanden i användning 26.10.2026. Efter det skickas patientbrev till myndiga personer till Maisa, Suomi.fi-meddelanden eller OmaPosti. Pappersbrev får ännu de patienter som inte har tagit e-tjänster i användning.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
