HUS korjaa hankinta- ja kilpailutusmenettelyjään
26.8.2019 16:59:13 EEST | HUS | Tiedote
HUSin hallitus antoi tämän vuoden alussa uudeksi toimitusjohtajaksi valitulle Juha Tuomiselle tehtäväksi hankintatoimien päällekkäisyyksien arvioinnin ja purkamisen. Myös Kilpailu- ja kuluttajavirasto (KKV) käynnisti kesäkuussa selvityksen, joka koskee Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin hankintojen kilpailutuksia. HUS toimii KKV:n kanssa avoimessa yhteistyössä ja on tehnyt hankinnoista oman sisäisen selvityksen.
Kymmeniä puutteellisia hankintoja
Sisäisen selvityksen tavoitteena on ollut ilmenneiden epäkohtien mahdollisimman tarkka yksilöinti. HUS Logistiikan tekemässä selvitystyössä on löytynyt 73 hankintalain kynnysarvon ylittävää tuoteryhmää, joita ei ole kilpailutettu lainkaan. Näiden lisäksi on vielä täsmentämätön määrä hankintoja, joissa ostamista on jatkettu sopimukseen mahdollisesti sisältyneen optiokauden jälkeen ilman uutta kilpailutusta tai sopimus on tehty kokonaan hankintamenettelyn ulkopuolella.
Hankintalain kynnysarvoja sovelletaan kansallisen ja EU-kynnysarvon ylittäviin julkisiin hankintoihin. Tavaroiden ja palveluiden kansallinen kynnysarvo on 60 000 euroa ja EU-kynnysarvo 221 000 euroa. Kilpailuttamattomista HUSin hankinnoista suurin osa ylittää EU-kynnysarvon.
”On selvää, että HUSissa käytetty hajautettu hankintamalli ei ole toiminut eikä tarjonnut riittävää läpinäkyvyyttä. Euromääräisesti hankinnoissa, joita ei ole kilpailutettu lainkaan, puhutaan vuositasolla ainakin 40 miljoonasta. Se on meille vakava peiliin katsomisen paikka”, Tuominen sanoo.
Kilpailutuksia tehostetaan ja resursseja lisätään
“Vauhditamme hankintamenettelyjä ja merkittävä osa tunnistetuista tuoteryhmistä saadaan siten kilpailutettua viimeistään vuoden 2020 ensimmäisen neljänneksen aikana.”, HUS Logistiikan hankintajohtajaksi helmikuussa tullut Timo Martelius sanoo.
Hankintaresursseja lisätään ja ensimmäinen ostopalvelusopimus on jo tehty. Alkuvuodesta on myös käynnistetty keskitettyyn hankintamalliin siirtyminen tehokkaamman ja läpinäkyvän toiminnan takaamiseksi. Lisäksi syys-lokakuussa toteutetaan HUS Logistiikan hankinnan ja prosessien johtamisen ulkoinen auditointi. Hankintajohtaja raportoi toistaiseksi suoraan toimitusjohtajalle.
Toimitusjohtaja Juha Tuominen on pettynyt esiin tulleiden ongelmien määrästä.
”Kilpailu- ja kuluttajavirasto on oikea taho tutkimaan toimien lainmukaisuutta. Minun tehtäväni on varmistaa, että hankinnat tehdään jatkossa asianmukaisesti.”, Tuominen sanoo.
HUS osti vuonna 2018 ulkoisia palveluita ja tarvikkeita 863 miljoonalla eurolla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoa medialle:
HUSin hallitus kokoontuu maanantaina 26.8.2019 kello 17 alkaen. Lisätietojen antajat vapautuvat kokouksesta viimeistään kello 20.00.
Toimitusjohtaja Juha Tuominen, 09 4717 1200
Soitto- ja haastattelupyynnöt tekstiviestillä 050 427 2875
Hallituksen puheenjohtaja Ulla-Marja Urho, 0400 412 645
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa yli puoli miljoonaa potilasta. HUSissa työskentelee 25 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 7 september 20264.9.2026 15:47:05 EEST | Pressmeddelande
HUS-sammanslutningens styrelse sammanträder den 7 september 2026 för att behandla bland annat den oberoende utredningen som Oy Apotti Ab:s ägare har beställt om kund- och patientdatasystemlösningen på lång sikt. Sammanslutningens styrelse behandlar dessutom de ändringar som föreslås i HUS Fastigheter Ab:s och HUS Säkerhetstjänster Ab:s verksamhet. Föredragningslistan för mötet finns här. Sammanslutningens styrelse leder HUS verksamhet, förvaltning och ekonomi. Sammanslutningens styrelse har 17 ledamöter och av dem är två företrädare för Helsingfors universitet. Sammanslutningens styrelse sammanträder cirka en gång per månad. HUS medietjänst betjänar medier måndag–torsdag kl. 10–16, fredag kl. 10–15 på numret 050 427 2875 eller per e-post på viestinta@hus.fi. Se avvikande öppettider.
HUSin yhtymähallitus kokoontuu 7.9.20264.9.2026 15:47:05 EEST | Tiedote
HUSin yhtymähallitus kokoontuu 7.9.2026 käsittelemään mm. Oy Apotti Ab:n omistajien tilaamaa riippumatonta selvitystä pitkän aikavälin asiakas- ja potilastietojärjestelmäratkaisusta. Lisäksi yhtymähallitus käsittelee päätösasiana HUS Kiinteistöt Oy:n ja HUS Turvapalvelut Oy:n toimintoihin esitettäviä muutoksia. Kokouksen esityslistan pääset lukemaan täältä. Yhtymähallitus johtaa HUSin toimintaa, hallintoa ja taloutta. Yhtymähallituksessa on 17 jäsentä, joista kaksi on Helsingin yliopiston edustajia. Yhtymähallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa. HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi. Katso poikkeusaukioloajat
Hälsobyns nya hus Huset för munhälsa samlar tillförlitlig information om munhälsa på ett och samma ställe4.9.2026 13:05:32 EEST | Pressmeddelande
Hälsobyns nya hus Huset för munhälsa erbjuder information som tagits fram av vårdpersonal om munhälsa, munsjukdomar, tandvård och egenvård av munnen för alla åldersgrupper.
Uusi Suun terveyden talo kokoaa luotettavan tiedon suun terveydestä yhteen paikkaan4.9.2026 13:05:32 EEST | Tiedote
Terveyskylän uusi Suun terveyden talo tarjoaa ammattilaisten tuottamaa tietoa suun terveydestä, suun sairauksista, hammashoidosta sekä suun omahoidosta kaiken ikäisille.
Onödig uteslutningsdiet kan öka allergirisken för barn3.9.2026 08:25:48 EEST | Pressmeddelande
Inkludering av allergener i barnets kost redan i spädbarnsåldern kan minska risken betydligt att allergier bryter ut. Behandlingen av födoämnesallergier är också på väg att ändra från uteslutningsdiet till att stärka toleransen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
