HUS vetoaa: välttäkää joukkotapaamisia ja pysykää sairaana kotona
Terveydenhuollon rajallista kapasiteettia kuormittaa tällä hetkellä kaksi asiaa: koronavirusnäytteenotto ja tartunnanjäljitys. ”Ei ole luonnon laki, että tämä on tilanne. Ihmiset voivat käyttäytymisellään vaikuttaa tilanteeseen. Jos ihmiset eivät osallistu joukkotapaamisiin, tartunnanjäljittäjien työ vähenee merkittävästi”, sanoo johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi HUSista.
Mäkijärvi vetoaa erityisesti nuoriin. ”Uutiset altistumisista opiskelijatapahtumissa ovat todella huolestuttavia. Nuoret eivät ehkä hahmota, miten iso vaikutus näillä on terveydenhuoltoon.”
Mäkijärvi toteaa myös, että useiden todettujen tartuntojen osalta on käynyt ilmi, että tartunnan saaneet ovat liikkuneet muiden ihmisten parissa ennen tai jälkeen testiin hakeutumisen välittämättä siitä, että heillä on ollut oireita. ”Vaikka flunssaoireisella henkilöllä ei olisi koronavirustartuntaa, hän voi tartuttaa jotain muuta virusta ja siten aiheuttaa ruuhkaa koronavirustestaukseen”, jatkaa Mäkijärvi.
”Olemme HUSissa todella huolissamme kertyneestä hoitovelasta ja on tärkeää, että koronavirusepidemian hoitoon tarvittavat resurssit eivät syö liikaa resursseja muiden potilaiden hoidosta. Vetoamme väestöön, että kaikki tekisivät oman osuutensa epidemian hallinnassa pitämisessä, koska koulutettujen terveydenhuollon ammattilaisten määrä on rajallinen”, vetoaa Mäkijärvi.
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Alla patienter som ska genomgå stötvågsbehandling av urinstenar behöver inte få antibiotika före behandlingen21.10.2025 07:47:57 EEST | Pressmeddelande
I en internationell prövning ledd av HUS undersöktes fördelarna, nackdelarna och behovet av antibiotika före stötvågsbehandling av urinstenar för att förebygga infektioner.
Kaikki potilaat eivät tarvitse antibioottia ennen virtsatiekivien murskaustoimenpidettä21.10.2025 07:47:57 EEST | Tiedote
HUSista johdetussa kansainvälisessä tutkimuksessa tarkasteltiin antibiootin hyötyjä, haittoja ja tarpeellisuutta ennen virtsakivien murskausta infektioiden ehkäisemiseksi.
Not all patients need antibiotics before shockwave lithotripsy for urolithiasis21.10.2025 07:47:57 EEST | Press release
An international study led by a HUS investigator examined the benefits, adverse effects, and necessity of antibiotics before shockwave lithotripsy in the prevention of infections.
God kognitiv funktionsförmåga kan främja återhämtning från en hjärnskada20.10.2025 08:27:58 EEST | Pressmeddelande
HUS studie inom neurokirurgi visar att en bra kognitiv kapacitet före en hjärnskada kan förbättra möjligheterna för återhämtning. En sämre kognitiv kapacitet kan däremot öka risken för en hjärnskada.
Hyvä kognitiivinen toimintakyky voi edistää aivovammasta toipumista20.10.2025 08:27:58 EEST | Tiedote
HUSin neurokirurgian tutkimus osoittaa, että hyvä kognitiivinen kapasiteetti ennen aivovammaa voi parantaa toipumismahdollisuuksia. Heikompi kognitiivinen kapasiteetti saattaa puolestaan lisätä riskiä saada aivovamma.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
