HUSin hallituksen päätökset 14.6.2021: HUSiin Kansallisen syöpäkeskuksen johtajan virka
14.6.2021 15:07:52 EEST | HUS | Tiedote
Kansallisen syöpäkeskuksen tavoitteena yhtenäistää hoitokäytäntöjä
Hallitus hyväksyi Kansallisen syöpäkeskuksen johtajan viran perustamisen HUSiin. Kansallisen syöpäkeskuksen päätavoitteena on yhtenäistää syövän hoidon kokonaisuutta sekä kehittää ja tehostaa syövän ehkäisyä, diagnostiikkaa, hoitoa ja tutkimusta sekä kuntoutusta. HUSiin sijoitetun koordinoivan yksikön tehtävänä on yhteisten, kansallisten päätösten hallinnointi ja toimeenpano. Kansallinen syöpäkeskus (The Finnish Cancer Center, FICAN) muodostuu viidestä alueellisesta syöpäkeskuksesta ja niitä koordinoivasta yksiköstä. Kansallisen syöpäkeskuksen johtajan virka on määräaikainen, toimikauden kestäessä viisi vuotta.
Lisätietoja:
Markku Mäkijärvi, johtajaylilääkäri, markku.makijarvi(at)hus.fi
Suuri Sydän -taideteos Meilahteen
Hallitus päätti, että pitkään valmistelussa ollut Suuri Sydän -taideteos toteutetaan ja sijoitetaan Meilahden sairaala-alueen keskuskalliolle, Tornisairaalan eteen. Kuvanveistäjä Matti Peltokankaan suunnittelema teos voitti HUSin järjestämän kutsukilpailun vuonna 2015. Sen jälkeen on teoksen valmistamisen vaatimia kustannuksia arvioitu uudestaan. HUSin taidetoimikunta voi toteuttaa teoksen HUSin taidemäärärahojen puitteissa vuosina 2021 ja 2022 enimmäishintaan 375 000 euroa. Asian valmistelusta vastaa kiinteistökehitysjohtaja Hannu Lähteenmäki.
Lisätietoja:
Hannu Lähteenmäki, kiinteistökehitysjohtaja, hannu.lahteenmaki(at)hus.fi
Pöytäkirja ja kaikki päätökset
HUSin mediapalvelun yhteystiedot: www.hus.fi/ajankohtaista/medialle
Avainsanat
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
Sammanslutningens styrelse valde HUS nya leverantör av bilddiagnostisk lösning5.10.2026 13:16:05 EEST | Pressmeddelande
På sitt möte valde sammanslutningens styrelse HUS nya leverantör av bilddiagnostisk lösning och behandlade verksamheten och ekonomin för januari–augusti 2026.
Yhtymähallitus valitsi HUSin kuvantamisratkaisun toimittajan5.10.2026 13:16:05 EEST | Tiedote
Yhtymähallitus valitsi kokouksessaan HUSin kuvantamisratkaisun toimittajan sekä käsitteli tammi−elokuun 2026 toimintaa ja taloutta.
Studie gav ny kunskap om immunförsvaret vid leukemi29.9.2026 08:26:54 EEST | Pressmeddelande
Forskare vid HUS Cancercentrum och Helsingfors universitet utredde hur immunsystemet hos patienter med akut myeloisk leukemi reagerade på experimentell immunterapi. Förändringar som hänför sig till terapiresponsen visade sig i andra immunceller än förväntat baserat på tidigare studier.
Tutkimus toi uutta tietoa leukemian immuunipuolustuksesta29.9.2026 08:26:54 EEST | Tiedote
HUSin Syöpäkeskuksen ja Helsingin yliopiston tutkijat selvittivät, miten akuuttia myelooista leukemiaa sairastavien potilaiden immuunijärjestelmä reagoi kokeelliseen immunoterapiaan. Hoitovasteeseen liittyvät muutokset näkyivät eri immuunisoluissa kuin aiempien tutkimusten perusteella olisi voitu odottaa.
Study provides new insights into the immune response in leukemia29.9.2026 08:26:54 EEST | Press release
Researchers at HUS Comprehensive Cancer Center and the University of Helsinki investigated how the immune systems of patients with acute myeloid leukemia (AML) respond to experimental immunotherapy. The study found that changes associated with treatment response were observed in different immune cell types than would have been expected based on previous research.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
