HUS

HUSin henkilökunnalle uusi neliportainen jaksamisen tukijärjestelmä

Jaa

Koronavirusepidemian ensimmäinen aalto on ollut monella tapaa haastava kokemus HUSin henkilöstölle. HUS tarjoaa keskitetysti ja porrastetusti tukea jaksamiseen poikkeusolosuhteissa työskentelevälle henkilöstölleen.

Valtaosa Suomessa todetuista koronaviruspotilaista on hoidettu HUSin alueella. HUSin johdossa ja työsuojelussa huomattiin kevään aikana, että osa työntekijöistä reagoi koronavirusepidemian mukanaan tuomiin jaksamiseen liittyviin huoliin ja murheisiin.

Työskentely kriisioloissa voi herättää työntekijöissä monenlaisia tunteita, ahdistusta ja pelkoja. Huoli omasta sekä lähipiirin jaksamisesta ja terveydestä voi haitata tai häiritä elämää monin tavoin. ”Ennakoimattomuus, epävarmuus tilanteen kestosta, jatkuvat muutokset ja uudelleen organisoinnin vaatimukset sekä kokemus, että omat vaikutusmahdollisuudet ovat vähäiset, aiheuttavat ehkä eniten kuormitusta osassa henkilöstöämme”, kertoo hankkeen koordinaattori Tuija Kotavuopio HUSin Psykiatriasta. Monen työntekijän työrooli ja työskentely-ympäristö muuttui nopeasti, kun HUSissa alettiin valmistautua koronavirusepidemian vuoksi hoitoa tarvitsevien potilaiden hoitoon. Myös esimiehet ovat kokeneet merkittävää lisäkuormitusta ja tuen tarvetta. Heille on järjestetty yksilö- tai ryhmämuotoista työnohjausta ja coachausta.

HUS rakensi neliportaisen henkilöstön jaksamisen tukijärjestelmän koronavirusepidemian ajaksi

Työssä jaksamisen tukijärjestelmän rakentaminen sai alkunsa HUSin johdon huolesta henkilöstön kuormittuneisuuden kokemuksesta. ”Työsuojelutoimijamme toivat johdolle viestiä henkilöstön jaksamisen tuen tarpeesta. Asia nousi myös HUSin pandemiakoordinaatioryhmässä esille”, kertoo henkilöstöjohtaja Outi Sonkeri. Uudenlaisen tukijärjestelmän suunnittelu ja toteutus käynnistyi ripeästi HUSin henkilöstöjohdon, työsuojelun, työterveyshuollon ja Psykiatrian tulosyksikön yhteistyönä. Osa tukipalveluista on liitetty mukaan huhtikuun aikana.Viimeisimmät palveluntuottajat saatiin liitettyä tukikokonaisuuteen mukaan toukokuun aikana.

Porrastettu tukijärjestelmä on monipuolinen ja työntekijöiden ohjaus tarpeenmukaisen tuen piiriin on tehty helpoksi.Työssä jaksamisen tukimuodot on porrastettu neljälle tasolle. Se koostuu neljästä toimenpidetasosta.

1. Kevyen kuormituksen tuki, esim. Mielenterveystalo.fi-palveluun rakennettu kaikille avoin Milli-virtuaaliapuri, erilaiset omahoito-ohjelmat ja tukipuhelimet.

2. Kohtalaisen kuormituksen tuet, esim. työntekijöiden ja esimiesten yksilö- ja ryhmätyönohjaus tai coachaus.

3. Korkean kuormituksen tuki, esim. yksilöllinen akuutin stressirektion hoito.

4. Hoito terveydenhuollossa, esim. lyhytpsykoterapia traumaoireista kärsiville.

Tukijärjestelmän tekninen toteutus on virtuaaliapuriin (bottiin) perustuva. Vastaamalla botin kysymyksiin, työntekijä saa tukijärjestelmältä vastaustensa perusteella tarkoituksenmukaisia suosituksia tukimuodoista, joihin hän voi olla yhteydessä. Käytännössä muutamaan kyllä-ei -kysymykseen vastaaminen kartoittaaapua hakevan tukitarpeen. Botin sisällön suunnittelusta ovat vastanneet HUSin Psykiatrian asiantuntijat ja teknisestä toteutuksesta HUSin Tietohallinto. Palveluiden pariin voi hakeutua myös arkisin toimivan puhelinneuvonnan kautta. Apua voi molemmissa kanavissa hakea anonyymisti.

Tukijärjestelmästä pysyvä apu koronavirusepidemian jälkeenkin

Henkilöstön työssä jaksamisen tukijärjestelmä on valmiina koronavirusepidemian mahdollista toista aaltoa varten. HUSin työsuojelupäällikkö Susann Martinin mielestä on tärkeää, että työntekijät sekä esimiehet saavat jatkossakinnopeasti ja matalalla kynnyksellä henkilökohtaista tukea oman työssä jaksamisensa tueksi. ”Kun palvelut ovat jo valmiina, ei kenenkään tarvitse jäädä yksin huoliensa kanssa”, kertoo Martin.

Palveluihin ohjaamiseen rakennettu botti jää koronavirusepidemian jälkeenkin HUSin henkilöstön käyttöön ja sitä voidaan käyttää jatkossakin kuormittavaksi koetuissa tilanteissa tarpeenmukaisen ja oikea-aikaisen tuen piiriin ohjaamisen välineenä. ”Erityisen iloisia olemme olleet tueksi tarjoutuneiden toimijoiden moninaisuudesta, vilpittömästä auttamisen halusta ja rakentavasta yhteistyöstä niin sisäisten kuin ulkoistenkin toimijoiden kesken”, toteavat Outi Sonkeri ja Tuija Kotavuopio. ”Meillä on isona organisaationa asiantuntemusta tuottaa jaksamisen tuen palveluja sekä kyky rakentaa nopeasti niitä tarjoaviatoimivia järjestelmiä. Motivaatio, into, ketteryys ja yhdessä tekemisen meininki on tehnyt tästä varsin erityisen tukijärjestelmän”, kertoo Sonkeri.

Lisätietoja:

Outi Sonkeri, henkilöstöjohtaja, HUS, 09 471 71202

Tuija Kotavuopio, kehittämispäällikkö, HUS Psykiatria, 050 427 2812

Avainsanat

Tietoja julkaisijasta

HUS
HUS
Stenbäckinkatu 9, PL 100
00029 HUS

http://www.hus.fi

HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.

HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HUS

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme