Hyvinvointialueilla tulee koordinoida vahvemmin työikäisten sotepalveluja
19.1.2022 08:30:00 EET | Työterveyslaitos | Tiedote
Työterveyslaitoksen mediatiedote 19.1.2022
Työikäiset on merkittävä väestöryhmä, jonka sotepalveluita tuottaa Suomessa moni toimija. Riskinä on, että hoito ja tiedonkulku katkeavat potilaan siirtyessä palveluntuottajalta toiselle, ellei yhteistyö toimi.
– Jotta työikäinen suomalainen saa ajoissa tarvitsemansa sotepalvelut, tulevilla hyvinvointialueilla tulee koordinoida vahvemmin työikäisten palvelujen kokonaisuutta, sanoo työterveysyksikön johtaja Eva Helaskoski Työterveyslaitoksesta.
Tällä hetkellä työterveyshuollon ja julkisten sotepalveluiden yhteistyö on rajallista, eikä usein ole vakiintuneita toimintamalleja, joilla varmistetaan potilaan hoidon jatkuvuus.
Verrattuna muihin OECD-maihin Suomessa on korkea sairauspoissaoloaste, ja työikäisten sairastaminen ja työkyvyttömyys aiheuttavat erittäin suuret kustannukset.
Työikäisille tarvitaan yhtenäinen palvelukokonaisuus
Työikäisille on tärkeää rakentaa hyvinvointialueilla yhtenäinen palvelukokonaisuus, jossa yhteistyö on saumatonta kaikkien sotetoimijoiden välillä, mukaan lukien työterveyshuolto, TE-palvelut ja kuntoutuspalvelut. Näin saadaan paremmin käyttöön esimerkiksi työterveyshuollon osaaminen työkyvyn tukemisesta.
Yhteistyön tavoitteena on:
- Nykyistä varhaisempi ja tehokkaampi ote työkyvyttömyysriskien ratkaisemiseksi, mikä auttaa vähentämään sairauspoissaoloja sekä uusia työkyvyttömyyseläkkeitä ja tuo ratkaisuja työttömien työkykyongelmiin.
- Päällekkäisten toimintojen välttäminen eri sote-toimijoiden kesken, mikä auttaa kohdentamaan resursseja.
- Tiedonkulun ja tiedonkeruun tehostaminen työikäisten käyttämien sotepalveluiden välillä, mikä mahdollistaa tiedolla johtamisen ja sujuvat hoitopolut.
14 sairaanhoitopiiriä on jo sitoutunut TYÖOTE-toimintamalliin
Julkisen terveydenhuollon ja työterveyshuollon onnistuneesta yhteistyöstä löytyy jo esimerkkejä. Sairauspoissaolojen pitkittymistä ehkäisevä Vastuullinen työkyvyn tuki (TYÖOTE) -toimintamalli otetaan käyttöön koko Suomessa vuosien 2020–2023 aikana.
Toimintamallissa erikoissairaanhoidon lääkäri kirjoittaa potilaalle tietyissä diagnooseissa aiempaa selvästi lyhyemmän sairauspoissaolon, ja potilas ohjataan työterveyshuoltoon, jossa suunnitellaan työkyvyn ja työhön paluun tukitoimet.
Uuden toimintamallin rakentamiseen on sitoutunut jo 14 sairaanhoitopiiriä. Kussakin sairaanhoitopiirissä aloitetaan hoitopolun uudistaminen yhdestä potilasryhmästä, kuten rintasyöpä-, masennus- tai tekonivelpotilaista.
Hankkeessa kullekin alueelle perustetaan yhteistyöfoorumi, jossa pohditaan, kuinka eri sotetoimijat voisivat mahdollisimman tehokkaasti tehdä yhteistyötä työikäisen henkilön työkyvyn turvaamiseksi.
– TYÖOTE-toimintamalli etenee hyvin eri puolilla Suomea. Parhaillaan tehdään töitä sen eteen, että potilas voidaan ohjata sairaalasta työterveyshuoltoon sujuvasti sähköisellä lähetteellä. Lähetekäytäntö työterveyshuoltoihin tulee helpottamaan erikoissairaanhoidon ja työterveyshuollon yhteistyötä. Se on samalla erinomainen esimerkki tiedonkulun tehostumisesta hyvinvointialueella, kertoo ylilääkäri Pauliina Kangas Työterveyslaitoksesta.
Lisätiedot
- ylilääkäri Pauliina Kangas, p. 0304742514, pauliina.kangas@ttl.fi.
- tutkimuspäällikkö Hanna Hakulinen, p. 043 824 1072, hanna.hakulinen@ttl.fi
- työterveysyksikön johtaja Eva Helaskoski, p. 046 851 2432, eva.helaskoski@ttl.fi
Tutustu myös
Vastuullinen työkyvyn tuki – TYÖOTE | Työterveyslaitos (ttl.fi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Hietanenmediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504773267juha.hietanen@ttl.fiPäivi Lehtomurtomediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504156309paivi.lehtomurto@ttl.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin asiantuntija, joka tutkii, palvelee ja vaikuttaa.
Kehitämme asiakkaidemme kanssa hyviä työyhteisöjä ja turvallisia työympäristöjä sekä tuemme työntekijöiden työkykyä. Asiakkaitamme ovat työpaikat, päättäjät, kansalaiset, työterveysyksiköt sekä muut työhyvinvointia kehittävät organisaatiot.
Visiomme on ”Hyvinvointia työstä”, sillä terveellinen, turvallinen ja mielekäs työ luo hyvinvointia. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Henkilöstön määrä on noin 500.
Lisätietoja:
Tietoa meistä
Medialle-sivulta löydät asiantuntijoiden yhteystiedot ja aiemmat tiedotteemme
Aineistopankki (logot, asiantuntijoiden kuvat)
Twitter: @tyoterveys (fi), @FIOH (en)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työterveyslaitos
Undersökning: Artificiell intelligens kan bidra till att hitta sätt att öka möjligheterna för personer med partiell arbetsförmåga att delta i arbetslivet23.9.2026 09:04:41 EEST | Pressmeddelande
Artificiell intelligens hjälper både till att hitta lämpliga arbetsuppgifter och att anpassa uppgifterna så att de även lämpar sig för personer med partiell arbetsförmåga. Användningen av artificiell intelligens i detta syfte är ett åtagande som kräver noggrannhet på arbetsplatserna — för att underlätta detta har Arbetshälsoinstitutet publicerat en särskild checklista för arbetsplatserna.
Tutkimus: Tekoäly voi auttaa löytämään tapoja lisätä osatyökykyisten mahdollisuuksia osallistua työelämään23.9.2026 09:04:41 EEST | Tiedote
Tekoäly auttaa sekä löytämään sopivia työtehtäviä että muokkaamaan tehtäviä myös osatyökykyisille sopiviksi. Tekoälyn hyödyntäminen näissä tavoitteissa vaatii työpaikoilta tarkkaa paneutumista – sen helpottamiseksi Työterveyslaitos on julkaissut työpaikoille erityisen muistilistan.
Study: Artificial intelligence can help to find ways to increase the opportunities for people with partial work disability to participate in work life23.9.2026 09:04:41 EEST | Press release
Artificial intelligence helps both to find suitable work tasks and modify tasks to be suitable for people with partial work ability. The use of artificial intelligence for this purpose requires careful attention from workplaces. To facilitate this, the Finnish Institute of Occupational Health has published a special checklist for workplaces.
Työterveyslaitoksen tutkimuskatsaus: syyskuu 202623.9.2026 07:07:55 EEST | Uutinen
Tässä tutkimuskatsauksessa on esitelty tiiviisti kahdeksan tuoreinta tutkimusta Työterveyslaitoksen tutkijoilta. Niissä on tarkasteltu esimerkiksi työhön liittyvää astmaa, työyhteisöjen ilmastotoimijuutta ja hengityksensuojaimen valintaa kylmään työtehtävään.
Nya lösningar söks for att lindra omsorgskrisen: 36 lovande innovationer föremål för forskning och utveckling17.9.2026 16:00:00 EEST | Pressmeddelande
150 förslag inkom till den riksomfattande innovationstävlingen Huomisen hoivatyö (Morgondagens omsorgsarbete). Överraskande nog var de bästa förslagen framför allt lösningar som förbättrade bemötandet och interaktionen mellan människor samt vardagen inom omsorgen. Av innovationerna får 36 delta i ett mångårigt forsknings- och utvecklingssamarbete.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
