If Vakuutus

Ifin asiakaskysely: Inflaatio pakottaa vähentämään matkailua tänä vuonna

Jaa
Inflaatio on aiheuttanut viime kuukausina kustannusten nousua monilla elämänalueilla. Rahaa kuluu nyt enemmän esimerkiksi sähköön ja ruokaan – samalla myös matkailun kustannukset ovat nousseet. Ifin asiakaskyselyyn vastanneista yli puolet kertoo, että inflaatio on muuttanut tämän vuoden matkasuunnitelmia.
Lapsiperheiden hiihtolomasuunnitelmat ovat muuttuneet inflaation seurauksena.
Lapsiperheiden hiihtolomasuunnitelmat ovat muuttuneet inflaation seurauksena.

Vakuutusyhtiö If kysyi asiakkailtaan vaikuttaako inflaatio ja kustannusten nousu matkustusaikeisiin tämän vuoden aikana. Yli 600 asiakasta vastasi ja puolet heistä kertoi, että inflaatio on muuttanut matkasuunnitelmia.

Kaikista vastaajista kolmannes (31,2 %) kertoi matkustavansa vähemmän, noin joka viides (18,6 %) kertoi vaihtaneensa halvempiin kohteisiin tai matkailun suuntautuvan aiempaa lähemmäs. Noin 6 prosenttia vastaajista kertoi matkailun jäävän tänä vuonna kokonaan väliin.

– Matkailusta säästetään, koska se ei ole pakollista. Tämä on todella ymmärrettävää. Samaan aikaan asiakkaidemme vastauksissa kuitenkin paistaa se, ettei matkailusta haluttaisi luopua. Se tuo monen elämään kaivattua vaihtelua ja kokemuksia, kommentoi Ifin matkavakuutuksista vastaava tuotepäällikkö Jukka Heinämäki.

Nyt ovat matkasuunnitelmat holdissa. Matkat ovat kallistuneet yhdessä normaalin elämisen kallistumisen kanssa. Ulkomaan matkaa en uskalla varata, kun pelottaa rahojen riittäminen pidemmällä aikajänteellä. – Ifin asiakkaan kommentti

Inflaatio muuttaa lapsiperheiden hiihtolomasuunnitelmia

Lapsiperheiden suunnitelmiin inflaatio vaikuttaa selvästi enemmän. Peräti 68 prosenttia kertoo muuttaneensa inflaation takia matkasuunnitelmiaan, ja kolmannes on muuttanut myös hiihtolomasuunnitelmiaan aiemmista vuosista.

Lomabudjetti on monella tänä vuonna selvästi pienempi. Avoimissa vastauksissa moni Ifin asiakas kertoi etsivänsä tänä vuonna edullisempia lomailumahdollisuuksia. Säästöä haetaan vaihtamalla kohde ulkomaista kotimaahan, kulkemalla lentämisen sijaan omalla autolla ja muun muassa hotellin tasosta karsimalla.

Matkailua vähennetään, jos rahat on tiukilla. Tai ainakin vaihdetaan edullisempiin vaihtoehtoihin. – Ifin asiakkaan kommentti

Kannattaako jatkuva matkavakuutus pitää?

Ifin asiakkaat mainitsivat myös muutamissa avoimissa kommenteissa, että jatkuva matkavakuutus tuntuu olevan voimassa turhaan.

– Ifin jatkuva matkavakuutus kattaa myös matkojen peruuntumisia kotimaassa. Se kattaa esimerkiksi junamatkat mummolaan tai kesäfestariliput. Nyt kun matkailuun on käytettävissä vähemmän rahaa, on hyvä varmistaa, että saa korvauksen, jos matka sairastumisen takia peruuntuu, muistuttaa Heinämäki.

Jatkuvaan matkavakuutukseen on saatavilla myös kotimaan hoitokulut kattava lisäturva, jolla voi varmistaa sujuvan hoitoon pääsyn Suomessa matkaillessa.

Aikaisemmin tuloista pystyi perheessä säätämään ylimääräistä ja suunnitella vaikka juuri lomamatkaa. Nyt asuntolainojen korkojen, bensan, ruuan, sähkön ja veden hinnan nousun jälkeen kuukausittaiset menot ovat kasvaneet satoja euroja. Tulot ei enää riitä säästämään ylimääräistä luksusta varten. – Ifin asiakkaan kommentti

Lue lisää matkavakuutuksesta kotimaassa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Lapsiperheiden hiihtolomasuunnitelmat ovat muuttuneet inflaation seurauksena.
Lapsiperheiden hiihtolomasuunnitelmat ovat muuttuneet inflaation seurauksena.
Lataa
Ifin asiakaskysely
Ifin asiakaskysely
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

If Vakuutus
If Vakuutus
Keilasatama 2
02150 Espoo

010 191 515http://www.if.fi

 If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiseteläimetkoditautot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 700 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye