If Vakuutus

Ifin kyselytutkimus: Yli 40 % suomalaisista muuttanut kesäsuunnitelmiaan inflaation vuoksi

Jaa

Suomalaiset kertovat matkustavansa tänä kesänä vähemmän tai etsivänsä aiempaa edullisempia vaihtoehtoja. Osa on joutunut perumaan lomamatkat kokonaan. Kotimaassa suomalaisten suosikkikohde on edelleen mökki.

Inflaatio vaikuttaa suomalaisten lomasuunnitelmiin monin tavoin tänä kesänä.
Inflaatio vaikuttaa suomalaisten lomasuunnitelmiin monin tavoin tänä kesänä.

Peräti 41 prosenttia suomalaisista kertoo, että inflaatio on vaikuttanut tulevan kesän lomasuunnitelmiin. Suurin vaikutus on lomamatkustamisen väheneminen.

Lomasuunnitelmiaan muuttaneista 59 % kertoo matkustavansa tänä kesänä normaalia vähemmän. Kolmannes etsii edullisempia vaihtoehtoja matkustamiselle ja joka viides jättää lomamatkat kokonaan väliin.

Inflaation vaikutus korostuu erityisesti lapsiperheiden lomasuunnitelmissa, heistä yli puolet kertoo kustannusten nousun vaikuttaneen kesän suunnitelmiin.

- On todella ymmärrettävää, että matkustelu on yksi asia, mistä säästetään, sillä se ei ole pakollinen kulu, kommentoi Ifin matkavakuutusten tuotepäällikkö Jukka Heinämäki.

Kotimaan kaupunkikohteet aiempaa suositumpia

Ifin kyselytutkimuksen mukaan kotimaan lomailun suunnitelmat ovat tänä vuonna lähes samanlaiset kuin vuonna 2020. Kotimaan kaupunkikohteet kuitenkin kiinnostavat selvästi enemmän, peräti 39 prosenttia suomalaisista suunnittelee vierailevansa niissä. Vuonna 2020 tämä oli suunnitelmissa vain 28 prosentilla.

Mökkeily on edelleen suosituin lomailutapa, 43 prosenttia suomalaisista suuntaa tänä kesänä mökeille (44 % vuonna 2020). Luontokohteissa aikoo vierailla joka neljäs (24 %) ja Lapissa 14 prosenttia.

- Kotimaan matkoihinkin kannattaa varautua matkavakuutuksella. Ifillä jatkuva matkavakuutus korvaa myös kotimaan matkojen peruuntumisia ja voit ottaa myös kotimaassa hoitokuluja kattavan lisäturvan, Heinämäki kehottaa. 

Kotimaan lomailun top 5

  1. Mökkeily
  2. Kaupunkikohteet
  3. Luontokohteet
  4. Lappi
  5. Saaristo

Koronan vaikutus näkyy vielä matkustelussa

Suomalaisten matkailutottumukset muuttuivat rajusti vuonna 2020 koronapandemian myötä. Matkailu ehti osin toipua entisille tasoille, mutta koronakin on jättänyt suomalaisten matkailutottumuksiin jälkensä.

Ifin kyselytutkimukseen vastanneista peräti 40 prosenttia kertoo edelleen matkustavansa vähemmän ulkomaille kuin ennen pandemiaa. Lentämistä on vähentänyt 35 prosenttia ja risteilyjäkin 30 prosenttia suomalaisista.

- Vain muutama prosentti suomalaisista kertoo lisänneensä matkustamista pandemian jäljiltä. Poikkeuksena kotimaanmatkailu, jota kertoo lisänneensä 11 prosenttia, kommentoi Heinämäki.

Kyselytutkimuksen on toteuttanut huhtikuussa 2023 YouGov Finland* Vahinkovakuutusyhtiö Ifin toimeksiannosta. Kokonaistuloksissa (N=1014) keskimääräinen virhemarginaali on noin ±3%-yksikköä suuntaansa (95%:n luottamustasolla).

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Peräti 41 prosenttia suomalaisista on joutunut muuttamaan lomasuunnitelmiaan inflaation vuoksi.
Peräti 41 prosenttia suomalaisista on joutunut muuttamaan lomasuunnitelmiaan inflaation vuoksi.
Lataa
Inflaation vuoksi lomamatkasuunnitelmiaan muuttaneista peräti 59 prosenttia vähentää matkustelua.
Inflaation vuoksi lomamatkasuunnitelmiaan muuttaneista peräti 59 prosenttia vähentää matkustelua.
Lataa

 If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiseteläimetkoditautot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 700 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye