If Vakuutus

Ifin tilastot: murtumat ovat lasten yleisimpiä kesätapaturmia

Jaa
Vauhdikkaat kesäaktiviteetit näkyvät lasten tapaturmissa, joista suurin osa johtaa onneksi vain kotihoidolla hoituviin haavoihin ja mustelmiin. Ifin tilastojen perusteella lasten lääkärikäyntiä vaativista tapaturmista yleisimpiä olivat viime kesänä käden murtumat. Vahinkoja sattuu esimerkiksi trampoliinilla hyppiessä.

– Kesällä asfaltti-ihottuma ja erilaiset ruhjeet lisääntyvät etenkin pienemmillä lapsilla, kun suojaavaa vaatetta on vähemmän. Haavat myös tulehtuvat tavallista helpommin, joten on erityisen tärkeää huolehtia huolellisesta haavanpuhdistuksesta ja pitää lapsi poissa uimasta, kunnes haava on parantunut, muistuttaa Ifin henkilökorvausten asiantuntija Anne Koivisto.

Lääkärikäyntiä vaatineista alle 12-vuotiaille sattuneista tapaturmista yleisimpiä olivat kesällä 2020 erilaiset ranteen, sormen ja käsivarren murtumat, käy ilmi Ifin tilastoista.

– Murtumia tapahtuu esimerkiksi trampoliinilla, kun alastulossa käsivarsi vääntyy vartalon alle. Aikuisen tulisikin aina valvoa myös isompien lasten hyppimistä. Vahinkoja sattuu etenkin tilanteissa, joissa trampoliinilla on yhtä aikaa useita erikokoisia hyppijöitä, painottaa Koivisto.

Vanhempi, huolehdi lapsen kypärän käytöstä

Pään kolahdukset ja tärähdykset ovat lapsilla yleisiä: pienet lapset putoavat tuolilta, rattaista tai leikkipaikan telineiltä, isommat kolauttavat päänsä esimerkiksi urheillessa tai rajuissa leikeissä. Näissä yhteyksissä tapahtuu välillä myös hammasvammoja.

– Potkupyöräilyn, temppupotkulautailun ja parkourin suosio näkyy tällä hetkellä Ifin vahinkotilastoissa. Huolehdi vanhempana, että lapsella on aina laudalla tai pyörällä liikkuessa kypärä päässä, painottaa Koivisto.

Milloin tarvitaan lääkäriä?

Tyypillisiin kesällä sattuviin vahinkoihin kannattaa varautua kotiapteekilla, joka kulkee mukana myös reissussa tai mökillä. Siitä on hyvä löytyä ainakin haavanhoitotarvikkeet, hydrokortisoni, mahdolliset allergialääkkeet, lapselle sopivaa särkylääkettä, punkkipihdit sekä kyypakkaus.

Lääkäriin kannattaa lähteä välittömästi, jos lapsi menee tajuttomaksi tai vuotaa paljon verta. Jos tilanne näyttää vakavalta, mutta et ole varma, miten toimia, soita aina hätänumeroon 112.

– Jos lapsen raajat ovat selvästi väärässä asennossa tai epäilee murtumaa, kannattaa mennä heti lääkärin tutkittavaksi. Lapsen jalka saattaa olla murtunut, jos hän ei pysty varaamaan painoa jalalle ollenkaan. Haava vaatii puolestaan lääkärin apua, jos se on iso, tulehtunut tai alkaa märkiä, kuvaa Koivisto.

Jos tilanne ei ole akuutti ja pohdit, tarvitseeko lapsesi lääkärin hoitoa, Ifin asiakkaana kannattaa hyödyntää If Terveysneuvontaa tai ottaa yhteys etälääkäriin, jonka tavoittaa vaivattomasti riippumatta siitä, missä lomaa viettää.

Ifin korvaamat yleisimmät lasten tapaturmat kesällä 2020:

  1. Murtuma ranteessa, sormessa tai käsivarressa
  2. Nilkan nyrjähdys
  3. Haava kasvoissa tai päässä
  4. Hammasvamma
  5. Pään tärähdys
  6. Ruhje

Tilasto perustuu alle 12-vuotiaiden lasten tapaturmista johtuviin lääkärikäynteihin Ifin yhteistyökumppanilääkäriasemilla kesä–elokuussa 2020.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

If Vakuutus
If Vakuutus
Keilasatama 2
02150 Espoo

010 191 515http://www.if.fi

 If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiseteläimetkoditautot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 700 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye