Ikäihmiset ja kaatuilu – tukevasti tolpillaan

Tavallisimpia kaatumissyitä ovat kompastuminen ja liukastuminen, joiden ehkäisy on parhaimmillaan ennakointia: poistetaan hyvissä ajoin riskitekijöitä tai vähennetään sellaisten tekijöiden vaikutusta, jotka voivat lisätä iäkkään alttiutta kaatumisille. Kaatumistapaturmille ei voida määritellä yhtä ainoaa sisäistä syytä, sillä ne tapahtuvat vuorovaikutuksessa ulkoisten riskitekijöiden kanssa. Näitä ovat muun muassa epätasaiset pinnat, huono valaistus ja muut esteetöntä liikkumista vaikeuttavat tekijät. Myös lääkitys ja alkoholi ovat ympäristön ohella kaatumiselle altistavia tekijöitä.
Kaatumisriskiä lisäävistä tekijöistä sisäisiin luetaan erilaiset ikääntymisen aiheuttamat muutokset, jotka vaikuttavat vanhuksen liikkumis- ja toimintakykyyn. Normaaleja ikääntymiseen liittyviä muutoksia ovat lihasvoiman ja kävelynopeuden sekä näön ja kuulon heikkeneminen, hengästymisalttius, tasapainon huonontuminen ja huimaus. Eri tutkimusten mukaan huimausta esiintyy 30 %:lla 70 – 75 vuotiaista ja se lisääntyy lähes 70 %:iin yli 85-vuotiailla. Suomen Seniorihoivan palvelupäällikkö My Sundelin on työssään sairaanhoitajana usein törmännyt ikäihmisten huimaukseen ja nähnyt kuinka se hankaloittaa ja rajoittaa heidän elämäänsä.
Kaatumisen ehkäisy
Kaatumisia voidaan ehkäistä monella tapaa, kuten muuttamalla elinympäristöä turvallisemmaksi, ottamalla käyttöön apuvälineitä, pitämällä peruskuntoa yllä, hoitamalla kaatuilua aiheuttavia sairauksia tai muuttamalla kaatuiluun altistavia lääkityksiä. Kaatumisten aiheuttamien luunmurtumien ehkäisemiseksi on huolehdittava luun haurastumisen ehkäisystä sekä liikunnan että ravinnon avulla, ja esimerkiksi lonkkamurtumia voidaan ennaltaehkäistä lonkkasuojilla. Säännöllinen ruokailurytmi takaa tasaisen verensokerin ja estää mahdolliseen kaatumiseen johtavaa huimausta ja heikotusta.
Suurin osa kaatumistapaturmista sattuu vanhuksen omassa kodissa sen yleisimmin käytetyissä huoneissa. Kodin tiloissa ja asumisessa riskitekijöitä ovat esimerkiksi liukkaat lattiapinnat, kynnykset, irtonaiset johdot ja matot. Kotona asuva ikäihminen voi ehkäistä kaatumisriskiä kiinnittämällä huomiota muun muassa kodin asumisergonomiaan, valaistukseen ja huonekalujen sijoitteluun.
Vanhusten kaatumistapaturmiin vaikuttavat yksilölliset riskitekijät, mutta ulkoisilla tekijöillä, kuten liikenteellä ja epätasaisilla tai liukkailla pinnoilla on luonnollisesti kaatumisriskiä lisäävä vaikutus. Eri tutkimuksissa on havaittu, että 33–50 % kaatumisista tapahtuu kodin ulkopuolella, ja suurin osa näistä talviaikaan. Suomessa vuodenaikojen vaikutusta kaatumisiin ei ole kovin laajasti tutkittu, mutta vaihtelevat talvikelit ovat väistämättä yksi keskeinen vaikuttaja jokaisen suomalaisen arkielämässä.
Talven liukkaimpien kelien aikana liikkumista voi toki rajata kohtuuden nimissä, mutta kunhan varustelut ovat kunnossa, sään ei tarvitse saartaa ketään kotiin. Liukkailla keleillä tukea voivat tarjota erilaiset apuvälineet rollaattorista kävelykeppiin tai -sauvoihin. Myös laadukkaat nastapohjaiset kengät tai kenkiin kiinnitettävät liukuesteet tarjoavat pitoa.
Tasapainoinen ja turvallinen liikunta
Liikuntaharjoittelu on iäkkäille yksi tärkeimmistä keinoista ennakoiden vaikuttaa siihen, ettei kaatumisalttius lisäänny tulevaisuudessa. Ihminen, joka harrastaa säännöllisesti liikuntaa, kaatuu tai joutuu tapaturmaan arkiaskareissaan yleensä harvemmin kuin ihminen, joka ei liiku aktiivisesti. Kaatumisten ja tapaturmien välttämiseksi turvallisuus tulee huomioida paitsi liikunnan aikana, myös sitä ennen ja sen jälkeen. Jos aiempi liikkumisesi on ollut vähäistä, sinulla on diagnosoituja sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksia tai jos sinulle on tehty viime aikoina leikkaus tai muu toimenpide, kannattaa kysyä lääkäriltä tai fysioterapeutilta neuvoa ennen liikunnan aloittamista.
Kaatumisia ehkäisevän liikuntaharjoittelun pitää olla monipuolista ja siihen tulee kuulua sekä tasapaino- ja liikkumiskykyä että lihasvoimaa kehittäviä harjoitteita. ”Tasapainoharjoituksilla voimme tehokkaasti ehkäistä kaatumisriskiä”, Sundelin kertoo. Tasapainoharjoittelulla parannetaan kehon hallintaa, vähennetään kaatumispelkoa ja turvataan pystyssä pysyminen arjen vaihtelevissa tilanteissa. Tasapainoharjoitukset on mahdollista liittää osaksi arkiaskareita, jolloin niiden hoitaminen ei tunnu työläältä. Esimerkiksi hampaiden tai tiskien pesua voi harjoitella yhdellä jalalla seisten, ja tarpeen tullen tukea saa lavuaarista tai tiskipöydästä. Erilaisia tasapaino- ja jumppaharjoituksia voi harjoittaa myös esimerkiksi television katselun yhteydessä.
Vanhuus ei siis itsessään lisää kaatumisalttiutta, vaan taustalla ovat erilaiset sairaudet ja yksilölliset iän mukanaan tuomat muutokset. On hyvä huomioida, että muistisairauden tai muun diagnoosin ei tarvitse olla kuntoutuksen este. Pitämällä huolta sisäisistä tekijöistä ja ottamalla huomioon ulkoiset vaikuttajat, voi ikäihminen liikkua niin kotona kuin sen ulkopuolella huomattavasti turvallisemmin mielin.
Mikäli haluat aiheesta lisätietoa, voit lukea lisää tietopankistamme, jossa on yleistä tietoa esimerkiksi muistisairauksista ja neurologisista sairauksista.
Lähteet
Mänty, M.; Sihvonen, S.; Hulkko, T. & Lounamaa, A. 2007. Iäkkäiden henkilöiden kaatumistapaturmat opas kaatumisten ja murtumien ehkäisyyn. Kansanterveyslaitoksen julkaisu B 29/2007, Helsinki.
Pajala, Satu. Iäkkäiden kaatumisen ehkäisy. Opas 16, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 2016. 4. painos. Juvenes Print – Suomen Yliopistopaino Oy Tampere.
Lääkärilehti 47/14
Kuva: Shutterstock
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika SuominenToimitusjohtaja
Puh:+358505499707mika.suominen@suomenseniorihoiva.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen Seniorihoiva Oy on täysin kotimainen hoiva-alan kasvuyritys, jonka tehtävänä on rikastaa senioreiden elämää. Yritys on perustettu vuonna 2013 ja toimii viidellä paikkakunnalla. Tulevaisuudessa yritys pyrkii olemaan merkittävä kotimainen sote-palveluiden tuottaja. www.suomenseniorihoiva.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Seniorihoiva Oy
Suomen Seniorihoiva vahvistaa kuntoutus- ja fysioterapiaosaamistaan20.1.2022 16:23:34 EET | Tiedote
Suomen Seniorihoiva on nimittänyt palvelukoordinaattoriksi fysioterapeutti Iita Mastosalon. Nimityksen myötä yhtiö vahvistaa palveluaan ikääntyneiden kuntouttamisen ja toimintakyvyn ylläpidon osaamisalueella.
Suomen Seniorihoivan joulukampanjalla toteutetaan senioreiden unelmia maksutta26.11.2021 09:19:37 EET | Tiedote
Suomen Seniorihoiva lanseeraa 28. marraskuuta Seniorin toive -hyväntekeväisyyskampanjan, jonka aikana yritys kerää senioreiden toiveita. Kampanjan tarkoituksena on kerätä tietoa siitä, millaisista asioista seniorit unelmoivat. Kampanjan loputtua yritys valitsee 12 toivetta, jotka toteutetaan vuoden 2022 aikana maksutta.
Suomen Seniorihoivan kiireetön kotihoito laajenee valtakunnalliseksi29.9.2021 11:35:04 EEST | Tiedote
Kiireettömän kotihoidon edelläkävijänä tunnettu, jo vuosia pääkaupunkiseudulla toiminut Suomen Seniorihoiva avaa palvelunsa kaikkialle Suomeen. Asiakaslähtöiseen, läsnä olevaan ja kiireettömään ikäihmisille suunnattuun palveluun erikoistuneella yhtiöllä on nyt toimipisteet Espoossa, Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Uuden lanseerauksen myötä Suomen Seniorihoivan kiireetön kotihoito tulee 1. lokakuuta 2021 lähtien saataville kaikkialle Suomeen.
Saara Pitkälä ja Samuli Koskinen Suomen Seniorihoivan palvelutiimiin15.9.2021 12:27:26 EEST | Tiedote
Suomen Seniorihoiva on nimittänyt palvelukoordinaattoreiksi Saara Pitkälän ja Samuli Koskisen 10.8.2021 alkaen.
Suomen Seniorihoiva tuo kiireettömän kotihoidon Turkuun26.5.2021 13:58:26 EEST | Tiedote
Suomen Seniorihoiva on laajentanut toimintansa Turkuun ja avannut uuden toimipisteen Kupittaalle. Kiireettömään kotihoitoon erikoistunut yritys tuottaa avustus-, seuranpito- ja hoivapalveluja ikäihmisille. Asiakkaan luona käy aina sama avustaja tai hoitaja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme