KPY Novapolis Oy

Ilmaiseksi etätöihin työviikon ajaksi uuteen CoWork-tilaan Kuopiossa - luvassa työtilan lisäksi veloituksetta majoitus ja lounaat

Jaa
KPY Novapolis on avannut Kuopioon uuden yhteisöllisen työtilan CoWorkin Savilahteen. Yhtiö tarjoaa nyt avoimen haun kautta valittaville henkilöille ilmaisen etätyöviikon Kuopiossa sisältäen majoitukset, työtilat ja lounaat. Myös paikallisopastusta on luvassa. Etätyöviikkoa voi hakea yhdessä puolison tai työkaverin kanssa
KPY Novapoliksen CoWork-tilassa voi kokea eloisan työpäiväkokemuksen, joka mahdollistaa sekä muiden kohtaamisen että oman työn ääreen rauhoittumisen. Kuva: KPY Novapolis Oy / Akseli Muraja. Kuva vapaasti julkaistavissa.
KPY Novapoliksen CoWork-tilassa voi kokea eloisan työpäiväkokemuksen, joka mahdollistaa sekä muiden kohtaamisen että oman työn ääreen rauhoittumisen. Kuva: KPY Novapolis Oy / Akseli Muraja. Kuva vapaasti julkaistavissa.

KPY Novapoliksen CoWork-investointi valmistui Microkadun torniin Kuopiossa maaliskuussa. Investoinnin arvo on noin kaksi miljoonaa euroa. CoWorkissa on runsaasti äänieristettyjä vetäytymistiloja erilaisia tapaamisia ja etäpalavereita varten. Ympäristöstä löytyy myös erillinen hiljaisen työn tila sekä Tastory-ravintola ja Hav a Java -kahvila.

”CoWork-konseptia on suunniteltu ja valmisteltu lähes puolentoista vuoden ajan. Se on keskeinen vastauksemme työn muutokseen ja haluamme sen kautta mahdollistaa erinomaiset puitteet hybridityölle. Tavoitteenamme on tuoda kaikkien ulottuville eloisa työpäiväkokemus, joka mahdollistaa sekä oman työn ääreen rauhoittumisen että muiden kohtaamiseen”, KPY Novapoliksen kehitys- ja viestintäjohtaja Silja Huhtiniemi kertoo.

Uusi tila on saanut erittäin positiivisen vastaanoton käyttäjiltään, ja nyt KPY haluaa saada lisää palautetta myös kaupungin ulkopuolelta tulevilta käyttäjiltä.

”Etätyömahdollisuuksien lisääntyessä toivomme, että saamme myös tänne Kuopioon yhä enemmän etätyötä tekeviä. Samalla haluaisimme kuulla, miten tilamme palvelevat kauempaa tulevia ja miten ne vertautuvat muihin vastaaviin palveluihin. Siksi päätimme tarjota kymmenelle hengelle mahdollisuuden kokeilla etätyökonseptiamme viikon ajan”, Huhtiniemi sanoo ja jatkaa:

”Kokeilu on toki mielenkiintoinen myös jo tiloissa toimiville asiakkaillemme ja haluamme sen avulla myös luoda uusia kontakteja heille. Samalla kokeiluun valittavat saavat takuulla myös vinkkejä ja yhteyksiä Kuopioon”

CoWork-tilan suunnittelusta vastasivat kuopiolaiset Partanen & Lamusuo Oy, jonka kädenjälki näkyy muun muassa Järvisydämen Järvikylpylässä, sekä Hiili & Timantti Oy.

Majoitus kokeiluun valittaville tarjotaan Kuopion keskustassa sijaitsevasta hotellissa, josta on noin kolmen kilometrin matka työtilaan. Lisäksi kokeiluun osallistuvat saavat lounaat ja CoWork-ympäristön käyttöön oikeuttavan sovelluksen. Sen kautta varataan esimerkiksi vetäytymistilat oman tarpeen mukaan.

”Voisi sanoa, että CoWork-konseptimme vastaa hieman kuntosalijäsenyyttä. Kuukausipassi on edullisimmillaan vain 59 euroa ja arvonlisävero. Meillä on myös päiväpasseja tarjolla”, Huhtiniemi avaa.

Kokeiluun valittavien toivotaan antavan palautetta kokeilusta kirjallisesti ja sosiaalisen median kanaviensa kautta. Mukaan voi hakea 2.6. mennessä osoitteessa: https://fi.surveymonkey.com/r/D3NY3TF

Kuopioon voi matkata ensisijaisesti elo- tai syyskuun aikana.

KPY Novapolis on noin 200 yrityksen ja organisaation sekä 15 000 osaajan kansainvälinen työnteon alusta.

Lisätietoa:
Silja Huhtiniemi, kehitys- ja viestintäjohtaja, varatoimitusjohtaja, KPY Novapolis Oy
silja.huhtiniemi@novapolis.fi / 050 4120 559

Tutustu osallistumissääntöihin
Tutustu tietosuojaselosteeseemme

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

KPY Novapoliksen CoWork-tilassa voi kokea eloisan työpäiväkokemuksen, joka mahdollistaa sekä muiden kohtaamisen että oman työn ääreen rauhoittumisen. Kuva: KPY Novapolis Oy / Akseli Muraja. Kuva vapaasti julkaistavissa.
KPY Novapoliksen CoWork-tilassa voi kokea eloisan työpäiväkokemuksen, joka mahdollistaa sekä muiden kohtaamisen että oman työn ääreen rauhoittumisen. Kuva: KPY Novapolis Oy / Akseli Muraja. Kuva vapaasti julkaistavissa.
Lataa
KPY Novapoliksen CoWork-tila mahdollistaa erinomaiset puitteet hybridityölle Kuopion Savilahdessa. Kuva: KPY Novapolis Oy / Akseli Muraja. Kuva vapaasti julkaistavissa.
KPY Novapoliksen CoWork-tila mahdollistaa erinomaiset puitteet hybridityölle Kuopion Savilahdessa. Kuva: KPY Novapolis Oy / Akseli Muraja. Kuva vapaasti julkaistavissa.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

KPY Novapolis Oy
KPY Novapolis Oy
Viestikatu 7 A
70600 KUOPIO

https://www.novapolis.fi

Novapolis – osaajien kaupunki.

Novapolis on modernin työpäiväkokemuksen edelläkävijä. Meiltä saat kaiken yrityksesi tarpeisiin – joustavat toimitilat, palvelut sekä osaajat. Samalla tulet osaksi eloisaa yhteisöä ja olet mukana rakentamassa alueemme kilpailukykyä ja elinvoimaa.

Kuopion Savilahdessa ja Siilinjärven Toivalassa sijaitsevilla toimitiloilla on jo 250 asiakasyritystä ja -yhteisöä ja 15.000 käyttäjää. Novapolis on osa KPY-konsernia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta KPY Novapolis Oy

Novapolis luo yhteisöllistä työpäiväkokemusta Savilahdessa – tapahtumissa yli 1000 osallistujaa2.1.2024 10:59:01 EET | Tiedote

Kuopiossa ja Siilinjärvellä toimiva toimitilayhteisö Novapolis on uudistanut tilojaan ja palveluitaan vastatakseen työelämän muutokseen. Novapolis järjesti vuonna 2023 yli 50 tapahtumaa, joihin osallistui yli 1000 osallistujaa. Tapahtumien tavoitteena on lisätä yhteisöllisyyttä, edistää yritysten verkostoitumista ja helpottaa harrastamista työpäivän päätteeksi.

Koodikouluhanke etenee Pohjois-Savossa – Koodikoulun johtajaksi nimitetty Laura Nykänen22.8.2023 09:33:51 EEST | Tiedote

Pohjois-Savoon perustettavaan yksityiseen, yritysvetoiseen koodikouluun on palkattu avainhenkilöt. Koodikoulun johtajaksi on valittu KTM, YTM Laura Nykänen. Hän aloittaa tehtävässään 28.8.2023. Koodikoulun johtaja tulee johtamaan koodikoulun toimintaa ylös ajosta lähtien, vastaten koulun ja henkilöstön johtamisesta sekä toiminnan vakiinnuttamisesta. Nykänen on työskennellyt viimeiset viisi vuotta liikkeenjohdon konsulttina Talentreella. Hän on vetänyt innovaatio- ja strategiajohtamisen asiantuntijana monipuolisia liiketoiminnan kehittämisprojekteja ja yritysvalmennuksia valtakunnallisesti.

Yritysvetoinen koodikoulu etenee Itä-Suomessa – Koodi / Sisu ry on perustettu2.2.2023 10:00:00 EET | Tiedote

Kuopioon suunnitteilla oleva yksityinen ja yritysvetoinen koodikoulu sai vahvan alkusysäyksen, kun hankkeeseen sitoutuneet yritykset KPY Novapolis, Ponsse, Normet, Istekki ja Osuma Henkilöstöpalvelut sekä Kuopion alueen kauppakamari ja Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä YSAO perustivat Koodi / Sisu ry:n vuoden 2022 lopussa. Yhdistyksen tavoitteena on, että ensimmäisten opiskelijoiden haku koodikouluun voisi käynnistyä jo tulevana syksynä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye