Ilmastometsät-kirja tuo keinoja ja toivoa kuivuuden hillintään

Ilmastonmuutoksen torjumiseksi tarvitaan päästöjen vähentämisen lisäksi vahvempia hiilinieluja sitomaan hiilidioksidia pois ilmakehästä. Tehokkain ja turvallisin keino tähän on puuston ja kasvillisuuden lisääminen. Voimme istuttaa uusia metsiä, kasvattaa nykyisiä metsiä sekä tehostaa metsien suojelua ja kestävää käyttöä.

Kuivuus pakottaa ihmiset muuttamaan pois

Aavikoituminen on jäänyt keskustelussa muiden ympäristöhuolien varjoon. "Kesän uutiskuvat Euroopan kuivuudesta ja metsäpaloista ennakoivat maan köyhtymiselle ja aavikoitumiselle altistavia oloja”, kuvailevat Ilmastometsät-kirjaan aavikoitumisesta kirjoittaneet metsä- ja ympäristöasiantuntijat Vesa Kaarakka ja Matti Nummelin. 

Nummelinin mukaan aavikoituminen Pohjois-Afrikassa on nopeaa ja kehityskulku surullinen.

–Tällä menolla monilla alueilla Afrikassa viljelymaat kuivuvat viljelyyn kelvottomiksi alueiksi. Nyt voimakas muuttoliike kohdistuu vielä maiden ja maanosan miljoonakaupunkeihin ja vain pieni määrä ihmisiä pyrkii kauemmas Eurooppaan.

Suomi on tukenut aavikoitumisen vastaisia kehitysyhteistyöhankkeita muun muassa Keniassa, Etiopiassa, Tunisiassa, Algeriassa, Marokossa, Syyriassa, Libanonissa ja Jordaniassa.

Metsiä on mahdollista lisätä myös kaikkein kuivimmilla alueilla

Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC on arvioinut, että ilmaston lämpenemisen rajoittamiseen 1,5 celsiusasteeseen tarvittaisiin noin miljardin hehtaarin verran uutta metsäalaa lisäämään hiilensidontaa. Tämä vastaa noin neljäsosaa maapallon nykyisestä metsäalasta.

Zürichin teknillisen korkeakoulun (ETH-Zürich) Crowther Labin selvityksissä on saatu tulokseksi, että maapallolla on noin 900 miljoonan hehtaarin verran ilmastollisesti ja ympäristöllisesti soveliaita maa-alueita, joilla uuden metsän ja puuston lisäämisellä voidaan saavuttaa merkittävää hiilensidontaa ilmakehästä – mahdollisesti jopa 205 gigatonnia hiiltä.

Näissä arvioinneissa on jätetty maatalousmaa ja asutuskeskusten maa-alueet laskelmien ulkopuolelle.

”Koska maapallon maatalousmaasta yli 70 prosenttia on laidunmaata ja rehupeltoa, on syytä tarkastella myös niiden alueiden potentiaalia. Jos vauraiden maiden naudanlihan kulutus vähenee tulevina vuosina, on mahdollista, että karjan- ja rehuntuotannosta vapautuisi satoja miljoonia hehtaareja maata, jota voitaisiin käyttää metsien ja puuston lisäämiseen sekä puutarha- ja peltometsäviljelyyn.”

Vaikka metsäkato edelleen jatkuu monella alueella – varsinkin trooppisissa sademetsissä – on muualla muutos parempaan jo näköpiirissä. Metsäpinta-ala lisääntyy monissa Euroopan maissa ja Venäjällä sekä muun muassa Pohjois-Amerikassa, Intiassa, Kiinassa, Vietnamissa ja osassa Afrikkaa. Metsityspotentiaalia on myös maapallon laajoilla kuivilla alueilla, kuten erityisesti Sahelin alueella peltometsäviljelynä, Arabian niemimaalla, Kiinassa ja Australiassa.

Teoksen takaa löytyy arkkitehti, kehitysyhteistyö- ja ympäristöasiantuntija Kari Silfverbergin lisäksi työryhmä, johon kuuluu laaja-alainen ja arvostettu kirjailija, kolumnisti ja ympäristöaktivisti Risto Isomäki, metsäopettaja ja palontorjunnan asiantuntija Mike Jurvelius, aavikoitumiseen ja kehitysmaiden metsiin erikoistunut ulkoministeriön neuvonantaja Vesa Kaarakka, ympäristönsuojelun emeritusprofessori Pekka Kauppi, yhdyskuntasuunnittelussa ja vesihuollossa työskennellyt ulkoasiainministeriön vesialan entinen neuvonantaja Eero Kontula, kehitysmaiden metsänhoidon emeritusprofessori Olavi Luukkanen, liikenne- ja yhdyskuntasuunnittelun konsultti Pentti Murole, Helsingin ja Turun yliopistojen dosentti ja entinen ulkoministeriön ympäristöalan neuvonantaja Matti Nummelin, tietokirjailija ja emeritusprofessori Eero Paloheimo, metsänhoitotieteen dosentti, emeritusprofessori Veli Pohjonen, VTT:n erikoistutkija, FT Laura Sokka, tutkijatohtori Jenni Laininen, Siemenpuu-säätiön Hanna Matinpuro, Kari Bottas, Kirsi Chavda ja Timo Kuronen sekä maantutkimuksen tutkimusprofessori Hannu Ilvesniemi ja St1:n Concept Development Manager Jukka Hietanen.

Tilaa arvostelukappale