Naisjärjestöt yhteistyössä - NYTKIS ry

Ilmastonmuutoksen torjuminen on tasa-arvokysymys

Jaa
Naisjärjestöt vaativat budjettiriiheen valmistautuvalta hallitukselta toimia ilmastonmuutosta vastaan. Ilmasto- ja energiapolitiikkaan liittyvät päätökset on tehtävä sukupuolivaikutukset arvioiden.

Naisjärjestöt vaativat panostuksia ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön. Tasa-arvo on kestävän kehityksen edellytys ja ilmastonmuutos vaikuttaa eri sukupuoliin eri tavoin. Kaikista heikoimmassa asemassa olevilla ei aina ole kykyä tai edes mahdollisuuksia mukautua olosuhteiden muutokseen. Suomen on kannettava vastuunsa globaalina toimijana.

Eniten ilmastonmuutoksesta kärsivät naiset ja lapset. Luonnonkatastrofit vaikeuttavat naisten asemaa entisestään sekä altistavat naisia ja tyttöjä esimerkiksi sairauksille ja konfliktien mukanaan tuomalle väkivallalle. Esimerkiksi luonnonvarojen epätasa-arvoinen jakautuminen, ulossulkeminen päätöksenteosta ja rajoitetut mahdollisuudet liikkua vaikuttavat suoraan naisten asemaan ja jokapäiväiseen elämään sekä kykyyn valmistautua ilmastonmuutoksen tuomiin muutoksiin.

Sukupuolinäkökulma tulee sisällyttää Suomen ilmasto- ja energiapolitiikkaan. Naisten moninainen rooli, esimerkiksi päättäjinä, asiantuntijoina ja kasvattajina, tulee tunnistaa laaja-alaisesti, jotta saadaan luotua kestäviä ratkaisuja ilmastonmuutoksen tuomiin haasteisiin. Naisten työn ja innovaatioiden on todettu muuttavan elämää ja edistävän valmiuksia ilmastonmuutoksen torjumiseen ja luovan yleisestä hyvinvointia.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Naisjärjestöt yhteistyössä - NYTKIS ry
Bulevardi 11 A 1
00120 Helsinki

Naisjärjestöt Yhteistyössä - Kvinnoorganisationer i Samarbete NYTKIS ry on kattojärjestö, johon kuuluvat eduskunnassa edustettuina olevien puolueiden naisjärjestöt sekä Naisasialiitto Unioni ry, Naisjärjestöjen Keskusliitto ry ja Sukupuolentutkimuksen seura ry.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Naisjärjestöt yhteistyössä - NYTKIS ry

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye