Novo Nordisk Farma Oy

Itse aiheutetun sairauden leima aiheuttaa diabeetikoille häpeää

Jaa
Novo Nordisk käynnistää Maailman diabetespäivän alla kampanjan, jolla diabeetikot kertovat sairaudestaan omin sanoin. Kampanjan tavoitteena on vähentää tyypin 2 diabetekseen liittyvää häpeää.

”Tyypin 2 diabeteksesta ei uskalleta kertoa vaimolle tai lapsille.” Näin kuvaa sairauden arkea terveydenhoitaja Marita Lassila. Hän on yksi lääkeyhtiö Novo Nordiskin Melkein täydellinen -kampanjassa esiintyvistä tyypin 2 diabeetikoista.

Nyt käynnistyvä kampanja pureutuu sairauteen sisältä päin, diabeetikon silmin.

”Halusimme tuoda esiin julkisesta keskustelusta lähes aina puuttuvan näkökulman eli sairastuneiden näkökulman, ja nostaa esiin sen, että häpeäleima on epäreilu”,  kertoo Novo Nordiskin viestintäjohtaja Karoliina Vuopala kampanjan taustoista.

Tyypin 2 diabeteksella on maine itseaiheutettuna sairautena, vaikka sairaus on myös voimakkaasti perinnöllinen. Vanhemman sairaus nostaa todennäköisyyttä sairastua ja todennäköisyys kohoaa entisestään, jos kummallakin vanhemmalla on tyypin 2 diabetes.

”Jonkun verran siihen pystyy itse vaikuttamaan, mutta minullakin noin 70 prosenttia tuli ihan perimänä”, kertoo entinen huippu-urheilija Ringa Ropo kampanjavideolla. Ropon kummallakin vanhemmalla on diabetes.

Terveelliset elämäntavat ovat olennainen osa tyypin 2 diabeteksen ennaltaehkäisyä ja hoitoa, mutta ne eivät aina riitä. Suomalaistutkimus on osoittanut, että lähes puolella sairastuneista sairaus etenee huolimatta intensiivisestä elämäntapaohjauksesta.*

”Diabeetikkoja syyllistetään kovaa. Otsikointi on ikävää kaiken kaikkiaan”, kertoo aktiivisesti urheileva Tiitus Aho kampanjavideolla. Hän sai diabetesdiagnoosin täysin yllättäen työterveyslääkäriltään.

Australialaisessa tutkimuksessa on käynyt ilmi, että 84 prosenttia tyypin 2 diabeetikoista häpeää sairauttaan. **

Diabetes-lehti halutaan kotiin ruskeassa kirjekuoressa, ettei vaan naapuri näe”, kuvaa Marita Lassila tyypillisiä häpeän kokemuksia, joita hän on kohdannut toimiessaan vertaistukihenkilönä.

Suomessa on lähes 300 000 tyypin 2 diabeetikkoa. Kokonaismäärä nousee puoleen miljoonaan, sillä arviolta 200 000 suomalaista sairastaa tietämättään. Maailman Diabetespäivää vietetään 14. marraskuuta.

 

Linkit videoihin: https://drive.google.com/drive/folders/0BwEFLZ-FaQ7sMnU5b2l4QTRvd3c

 

Lähteet:

*)Tuomilehto et Al., NEJM 2001 / 18, Vol 344

**)Browne JL, Ventura A, Mosely K, et al BMJ Open 2013;3:e003384.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Viestintä- ja markkinointijohtaja
Karoliina Vuopala
Puh: 050 4320708
kvup@novonordisk.com


Lääketieteellinen johtaja
Tero Saukkonen
Puh: 040 843 3339
tskk@novonordisk.com

Kuvat

Ringa Ropo, kuvaaja: Kira Hagström.
Ringa Ropo, kuvaaja: Kira Hagström.
Lataa
Marita Lassila, kuvaaja: Kira Hagström.
Marita Lassila, kuvaaja: Kira Hagström.
Lataa
Tiitus Aho, kuvaaja:Kira Hagström.
Tiitus Aho, kuvaaja:Kira Hagström.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Novo Nordisk Farma Oy
Novo Nordisk Farma Oy
Linnoitustie 6
02600 ESPOO

020 762 5300http://www.novonordisk.fi

Novo Nordisk on globaali lääkealan yritys, jolla on yli 90 vuoden kokemus edelläkävijänä diabeteshoidon kehittämisessä. Tämän työn kautta yrityksellä on kokemusta ja osaamista, jota se hyödyntää myös muiden vakavien pitkäaikaissairauksien, kuten hemofilian, kasvuhäiriöiden ja lihavuuden voittamiseksi. Novo Nordiskilla on yli 41 000 työntekijää 75 eri maassa, ja sen tuotteita markkinoidaan yli 180 maassa. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Tanskassa.

Lisätietoa on luettavissa: www.novonordisk.fi ja www.novonordisk.com

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Novo Nordisk Farma Oy

Tuore tutkimus: Työikäisten diabetespotilaiden määrä kasvaa ja hoitotasapaino on keskimääräistä heikompi25.9.2023 08:15:00 EEST | Tiedote

Tuoreessa suomalaistutkimuksessa on selvitetty rekisteriaineiston perusteella tyypin 2 diabetesta sairastavien suomalaisten hoidon tilaa ja hoitotasapainoa. Tutkimuksen tulokset ovat merkittäviä: sairauden esiintyvyys kasvaa Suomessa voimakkaasti ja huomattavaa on työikäisen väestön keskimääräistä heikompi hoitotasapaino. Huonosti hoidetun diabeteksen seuraukset ovat sekä yksilötasolla että kansanterveydellisesti huolestuttavia. Tutkimuksen tulokset täydentävät THL:n diabetesrekisterin tuloksia.

Semaglutidi 2,4 mg vähentää ylipainoisilla tai lihavilla aikuisilla merkittävien sydän- ja verisuonitapahtumien riskiä 20 prosentilla11.8.2023 09:14:25 EEST | Tiedote

Bagsværd, Tanska, 8. elokuuta 2023 Novo Nordisk on julkistanut päätulokset sydän- ja verisuonitapahtumia selvittävän SELECT-tutkimuksen tärkeimmät tulokset. Kaksoissokkoutetussa tutkimuksessa verrattiin ihonalaista, kerran viikossa annettavaa 2,4 mg:n annosta semaglutidia lumelääkkeeseen normaalihoidon lisänä merkittävien sydän- ja verisuonitapahtumien ehkäisemiseksi enintään viiden vuoden ajan. Tutkimukseen osallistui 17 604 vähintään 45-vuotiasta henkilöä, jotka olivat ylipainoisia tai lihavia ja joilla oli todettu sydän- ja verisuonitauti, mutta ei diabetesta. Tutkimus osoitti tilastollisesti merkitsevän eron semaglutidin ja lumelääkkeen välillä: semaglutidia saaneilla esiintyi 20 prosenttia vähemmän merkittäviä sydän- ja verisuonitapahtumia1. Tutkimuksen päätavoitteeksi oli määritelty ensimmäisen merkittävän sydän- ja verisuonitapahtuman ilmaantuminen. Merkittävällä sydän- ja verisuonitapahtumalla tarkoitettiin tutkimuksessa sydän- ja verisuonitaudista johtuvaa kuolemaa, ei-kuolema

Aspect Biosystems ja Novo Nordisk solmivat yhteistyösopimuksen kehittääkseen diabeteksen ja lihavuuden hoitoon tarkoitettuja biotulostettuja kudoshoitoja12.5.2023 14:30:15 EEST | Tiedote

Yhteistyössä hyödynnetään Aspectin kehittämää biotulostusteknologiaa ja Novo Nordiskin kantasolujen erilaistamiseen sekä soluhoitojen kehittämiseen ja valmistamiseen liittyvää osaamista ja teknologiaa. Aspect saa etumaksuina 75 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria ja välitavoitemaksuina enintään 650 miljoonaa dollaria kustakin yhteistyön tuloksena syntyneestä tuotteesta sekä lisäksi porrastettuja rojaltimaksuja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye