Jaakko Marin ja Linda Saukko-Rauta ovat Valtakunnalliset vuoden yksinyrittäjät
19.10.2019 20:15:00 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote
Historian ensimmäiset Valtakunnalliset vuoden yksinyrittäjä -palkinnot jaettiin Suomen Yrittäjien päätapahtumassa Valtakunnallisilla yrittäjäpäivillä Lahdessa lauantaina.
Jaakko Marin JSM Consulting Oy:stä kilpailee menestyksekkäästi kansainvälisten konsulttijättien kanssa
Jaakko Marin on onnistunut saavuttamaan omalla alallaan aseman, jolla se pystyy yhden miehen yrityksenä kilpailemaan kansainvälisiä jättejä vastaan onnistuneesti. Menestyksen salaisuus on korkea osaaminen ja kyky auttaa organisaatioita modernin palvelujohtamisen haasteissa.
IT-palvelujohtaminen on hyvin nuori ja varsin heikosti tunnettu ala, vaikka sen tuloksia hyödynnetään kaikilla teollisuudenaloilla toimivimpina IT-palveluina. JSM Consulting on myös saavuttanut kolmantena yrityksenä Suomessa korkeimman tason akreditoinnin IT-palvelujohtamisen sertifiointiin johtavien valmennusten toteuttajana.
Erityisen vahvan osaamisen lisäksi yksinyrittäjä Marinin vahvuus on ketteryys reagoida muuttuviin vaatimuksiin. Toimiala on perinteisesti ollut suurien konsulttifirmojen hallinnassa. Marinin osaaminen on niin vankkaa ja asiakastyytyväisyys niin korkea, että asiakkaana on lukuisia isoja pörssiyrityksiäkin. Tähän Marin on päässyt pitkäjänteisellä työllä ja panostamalla omaan erityisalaan ja sen yksityiskohtiin.
Yrityksen kannattavuus on huipputasolla. Omavaraisuusaste on 82 prosenttia ja liikevoittoprosentti lähes 70 prosenttia. Lukemat ovat kovia erittäin hyvä alan muihin yrityksiin nähden.
JSM Consulting Oy
Yrittäjä, perustaja: Jaakko Marin
Perustettu: 2011
Toimiala: IT-palvelujohtamisen konsultointi ja valmennus
Kotisivut: www.jsmconsulting.fi
Digiajan Kylli-täti Linda Saukko-Rauta tiivistää kuvaan olennaisen
Omaleimaisella tyylillä ja persoonalla toimiva livekuvittaja Linda Saukko-Rauta on saanut vahvan jalansijan alan ammattitaitoisena tekijänä.
Sarjakuvien piirtämisestä lähtenyt toiminta on kasvanut monipuoliseksi palvelutarjonnaksi. Eräänlaisena digiajan Kylli-tätinä profiloitunut Linda Saukko-Rauta on livekuvittamisen pioneereja Suomessa. Yritystoiminta on laajentunut livekuvittamisesta piirrosvideoihin ja strategisiin kuvituksiin.
Yksinyrittäjä on saavuttanut asemansa rakentamalla hienosti erottuvan henkilöbrändin. Saukko-Raudalla on erinomainen kyky pureutua eri alojen sisältöihin, tiivistää ja löytää monimutkaisistakin jutuista asian ydin. Hän jalostaa olennaisen ja tiivistää sen kuvaksi tai sarjaksi kuvia. Lopullinen muoto auttaa hahmottamaan laajankin kokonaisuuden. Referenssilista on kasvanut tätä nykyä laajaksi ja vaikuttavaksi. Hän tekee myös livekuvituskeikkoja ulkomaille.
Saukko-Rauta yhdistää yrittäjänä hienosti kaikkea aiemmin oppimaansa. Aiemmin kieltenopettajana sekä verkkopedagogiikan suunnittelijana työskennellyt yrittäjä hyödyntää menestyksekkäällä tavalla osaamistaan. Hän on onnistunut yhdistämään perhe-elämän vauhdikkaaseen yksinyrittäjän arkeen.
Redanredan Oy
Yrittäjä, perustaja: Linda Saukko-Rauta
Yrityksen perustamisvuosi: 2010
Toimiala: Taiteellinen luominen, livekuvitus
Kotisivut: www.redanredan.fi
Yhteyshenkilöt
toimialapäällikkö Mika Hämeenniemi, Suomen Yrittäjät, 050 372 4804, mika.hameenniemi@yrittajat.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen YrittäjätKäynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjägallup: Yli neljännes työnantajista tehnyt paikallisia sopimuksia15.3.2026 16:11:00 EET | Tiedote
Yli neljännes työehtosopimusta noudattavista työnantajayrityksistä on tehnyt vähintään yhden paikallisen sopimuksen viimeisen vuoden aikana, osoittaa Yrittäjägallup. ”Tulokset kertovat, että tällä vaalikaudella tehdyt paikallisen sopimisen lainsäädäntömuutokset ovat olleet tarpeen”, toteaa johtaja Atte Rytkönen-Sandberg Suomen Yrittäjistä.
Yrittäjät: Lähi-idän kriisi lisää epävarmuutta - vaikutukset tuntuvat pk-yrityksissä13.3.2026 06:25:00 EET | Tiedote
- Lähi-idän tilanne on vakava, ja laajenemisen riski on olemassa. Suomalaisten pk-yritysten ja koko talouden kehityksen kannalta on erittäin toivottavaa, että tilanne rauhoittuu nopeasti ja kytevä epävarmuus vähenee. Energian ja polttoaineen hinnannousu nostaa suoraan suomalaisyritysten kustannuksia ja lisää epävarmuutta. Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Yrittäjät: Koronasta tehtävä jälkiselvitys – yritysten kokemukset jäivät raportissa sivuun12.3.2026 12:30:00 EET | Tiedote
Valtioneuvoston kanslia julkaisi perjantaina 6.3.2026 raportin korona-ajan rajoituksista. Raportti on yritysten näkökulmasta puutteellinen. Siksi tarvitaan erillinen, riippumaton selvitys siitä, miten rajoitukset vaikuttivat elinkeinovapauteen, yrityksiin ja yrittäjiin, Suomen Yrittäjät esittää.
Yrittäjägallup: Kesätyöpaikkoja tarjolla viime vuotta vähemmän10.3.2026 08:25:00 EET | Tiedote
Pk-yritykset tarjoavat tänä kesänä aiempaa vähemmän kesätöitä, kertoo Yrittäjägallup. Pk-yrityksistä 21 prosenttia aikoo palkata kesätyöntekijöitä, kun viime vuonna osuus oli 23 prosenttia ja vuonna 2024 vielä 26 prosenttia. – Moni yrittäjä epäröi vielä, voiko kesätyöntekijöitä palkata. Usein tarve hahmottuu vasta kesälomien sijoittelun jälkeen. Nuorten kannattaa hakea ja tiedustella kesätöitä aktiivisesti kesään asti, työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellstén Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät: Pakettiralliin on luvassa tolkkua - ”Tilanne on yrityksille kestämätön”9.3.2026 13:53:49 EET | Tiedote
”On erittäin tärkeää, että hallitus laajentaa Tullin mahdollisuuksia ja pyrkii velvoittamaan kiinalaisyhtiöt maksamaan lähetysten tuottajavastuumaksut eli kierrätyskulut Suomessa. Halpatuonnin hillitseminen vaatii lisäksi määrätietoisia toimia EU:ssa”, asiantuntija Sanna Lempiäinen Suomen Yrittäjistä sanoo. Ministerit Matias Marttinen ja Sari Multala esittelivät tänään hallituksen ratkaisuja ”temutuksen” kitkemiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

