Jarno Alastalon Oudot tyypit Kustantamon kuulumisia -blogissa

Jaa
Onko Tampereen alla Atlantis ja korona keino saada mikrosiru ihmisiin? Yksi on lihakoukuissa riippuja. Toisella on sarvet päässä ja mustat silmät. Kuulostaako oudolta? Jarno Alastalo kertoo tänään kirjastaan Oudot tyypit Kustantamon kuulumisia -blogissa. Blogi on osa Avaimen osallistumista Helsingin Kirjamessut verkossa -tapahtumaan ja se jaetaan Avaimen virtuaaliosastolla tapahtumassa.

Jarno Alastalon Oudot tyypit -kirja esittelee parikymmentä outoa, joita tuijotetaan, ihmetellään ja osoitellaan. Nämä katujen kummajaiset uskaltavat kuitenkin olla omia itsejään ja inspiroivat samalla myös muita.  Kirjoittaja nostaa teoksessaan esille ihmisiä, jotka ovat kuitenkin ottaneet outouden omakseen ja voimavaraksi.  

“Outous on voimavara. Elämä olisi tylsää, jos kaikki olisivat samanlaisia ja kun uskaltaa lopulta olla oma itsensä, niin se vapauttaa valtavasti energiaa olla onnellinen”, kiteyttää Alastalo outouden voiman. 

Jokainen meistä on varmasti hieman outo. 

“Minunkin on vaikea nähdä itsessäni outoja piirteitä, mutta onhan niitä varmasti enemmän kuin aavistankaan. Varmasti joku pitää sitä outona, että olen perustanut oikeasti yrityksen, jonka mielestä vain kissavideot ovat ainut oikea tapa tehdä markkinointia. Sanomalehdissä olen saanut tittelin Suomen johtava kissavideoasiantuntija”, pohtii kirjoittaja omaa outouttaan. 

Kustantamon kuulumisia -blogi tuo Avaimen uutuuskirjat kirjamessuille

Helsingin kirjamessut verkossa -tapahtuman aikana Kustantamon kuulumisia -blogissa haastatellaan: 22.10. Krista Launonen (Hymyn salaisuus), 23.10. Kirsikka Myllyrinne (Happamat sitruunat), 24.10. Olli Nurmi (Ruutitynnyrin vartijat) ja 25.10. Pirjo Suvilehto (Oi ihana satu!).

Paitsi kirjailijahaastatteluiden välityksellä, messuyleisö pääsee kurkistamaan kustantamon uutuuskirjojen maailmoihin myös blogissa julkaistavien kuvien ja tekstien avulla. 24.10. Ville-Juhani Sutisen Sivupolkuja vie matkalle kirjojen tapahtumapaikoille ja maisemiin maailmalla, 29.10. vaelletaan Tomi Kontion Kansallispuistojen kutsu -kirjan mukana upeaan luontoon  ja 6.11. pääsee Tittamari Marttisen Lasten vegekeittokirja todelliseen testiin!  

Katsoaksesi videon lähteestä youtu.be, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Video: Jarno Alastalo, Oudot tyypit -kirjan esipuhe

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot, haastattelupyynnöt ja arvostelukappaleet


Avain, Suomen kirjastopalvelu Oy, viestintäjohtaja Vilja Perttola, puh. 040 755 3319, vilja.perttola@avain.net


Arvostelukappaleet: info@avain.net

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Avain
Avain
Työpajankatu 13 A
00580 Helsinki

09 5840 440https://avain.net/

Avain on suomalainen kirjakustantamo, joka kustantaa laadukasta kotimaista kirjallisuutta. Kustantamo on palkittu Selkokeskuksen Seesam-palkinnolla tunnustuksena selkokirjallisuuden edistämisestä.

Avain on osa Suomen kirjastopalvelu Oy:tä ja Booky Groupia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Avain

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye