Lääkärikeskus Aava Oy

Johtajat ovat nyt kovilla - poikkeustilanteessa johtamistaidot ja henkilöstön hyvinvointi ratkaisevat yrityksen menestyksen

Jaa
Koronapandemian aikana moni kokenutkin johtaja on tilanteessa, jossa ei ole koskaan ollut urallaan. Taloudellisten muutosten lisäksi etänä johtaminen, live-kohtaamisten puute ja nopeasti käyttöön otetut uudet toimintamallit laittavat esimiehet koville. Lääkärikeskus Aava ja Danske Bank tarjoavat valmennusta 200 yritysjohtajalle, jotta nämä jaksaisivat paremmin.

Vaikeiden asioiden johtaminen onnistuu parhaiten läheltä, nyt siihen ei ole ollut mahdollisuutta. Etätyöskentely on vaikeuttanut vuorovaikutuksen ylläpitämistä sekä työntekijöiden hyvinvoinnin seuraamista. Johtajien taloudelliset paineet ovat kovat ja henkilökohtainen kuormitus on lisääntynyt.

Danske Bankin yrityspankin johtaja Matti Vainionpää peilaa koronapandemiaa viime vuosikymmenten talouskriiseihin.

”Talouskriiseillä on aina omat lainalaisuutensa. Nyt kaikki on epävarmaa eikä kukaan voi ennustaa mitä seuraavaksi tapahtuu. Eivät yritysjohtajat ole aiemmin joutuneet pohtimaan näin laaja-alaisesti henkilöstön terveyteen liittyviä asioita”, Vainionpää sanoo.

Danske Bank ja Lääkärikeskus Aava uskovat suomalaisten yritysten selviytymiskyvyn olevan avainasemassa yhteiskunnan jälleenrakennuksessa.

”Näemme omissa asiakaskontakteissamme, että yritykset ja yritysjohtajat ovat kiperässä tilanteessa eikä tilanne tule muuttumaan lähiaikoina. Me haluamme nyt tukea yrityksiä auttamaan Suomea uuteen nousuun. Valmennamme veloituksetta kahtasataa suomalaista yritysjohtajaa jaksamaan paremmin ja tekemään parempia päätöksiä sekä yrityksen talouden että henkilöstön hyvinvoinnin tukemiseksi”, jatkaa Vainionpää.

Aavan työterveyshuollon ylilääkäri Timo Vänttisen mukaan johtamisen rooli korostuu poikkeustilanteessa, jossa esimiesten on kohdattava mullistukset sekä itse että henkilöstön reaktioiden kautta.

”Hyvinvoinnin strateginen johtaminen on yksi yrityksen tärkeimmistä menestystekijöistä. Johtamisen rakenteet luodaan arjessa ja niiden toimivuus testataan kuormitustilanteissa. Työntekijöiden hyvinvoinnilla on erityisen suuri merkitys poikkeustilanteessa yrityksen tuloksen kannalta”, sanoo Vänttinen.

Aavan hyvinvointiyksikkö Virta on tarjonnut yritysjohtajille intensiivistä valmennusta vuodesta 2018 lähtien. Koronakriisin aikana kyky johtaa jaksamistaan sekä keinot tehdä oikeita valintoja omassa arjessa ja työpaikalla korostuvat entisestään.

”Valmennuksemme tavoitteena on tarjota konkreettisia keinoja sovellettavaksi organisaation johtamiseen poikkeuksellisessa tilanteessa. Valmennuksessa käsitellään muuttunutta työkuormaa, jaksamista ja työhön sitoutumista niin kognitiivisen kuin fysiologisen hyvinvoinnin näkökulmasta”, sanoo Aava Virta hyvinvointiliiketoiminnan johtaja ja päävalmentaja Petteri Kilpinen.

Tietoa valmennuksista:

Danske Bank ja Aava järjestävät sarjan ryhmävalmennustilaisuuksia, jotka tarjotaan kahdellesadalle yrityspäättäjälle. Valmennusten sisältö koostuu työssä jaksamisen, energisyyden ylläpitämisen ja taloudellisen mielenrauhan opeista. Valmennuksissa on huomioitu kiireisten johtajien ja asiantuntijoiden työn eritysvaatimukset ja sisältö perustuu tutkittuun tietoon ja tieteellisiin referensseihin. Valmennukset järjestetään syksyn 2020 aikana osallistujien turvallisuus ja hyvinvointi huomioiden ja niihin kutsutaan Danske Bankin ja Aavan yritysasiakkaiden avainhenkilöitä.

Yhteyshenkilöt

Matti Vainionpää, yrityspankin johtaja, Danske Bank, p. 050 423 2715

Tietoja julkaisijasta

Lääkärikeskus Aava Oy
Lääkärikeskus Aava Oy
Annankatu 32
00100 Helsinki

Asiakaspalvelu 010 380 3838http://www.aava.fi

Suomalainen Lääkärikeskus Aava on edistänyt terveyttä ja hyvinvointia pian 60 vuotta. Perheyrityksemme toimii 18 toimipisteessä, 12 paikkakunnalla.

Lasten ja nuorten lääkäriasema Pikkujätti kuuluu samaan Ahon perheen omistamaan konserniin kuin Aava. Pikkujätti toimii 8 paikkakunnalla.

Aavassa ja Pikkujätissä työskentelee yhteensä noin 600 henkilöstön jäsentä ja 1000 ammatinharjoittajaa.

Huolenpitomme kantaa läpi ihmisen elämän.  

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lääkärikeskus Aava Oy

Juha Tapio: ”Muutuin isäni pojasta poikani isäksi yhdessä yössä” – Suositun Lasten kasvattamat -podcastin 2. kausi alkaa19.10.2023 10:59:02 EEST | Tiedote

Spotifyn kuunnelluimpien podcastien kärkeen noussut keskusteluohjelma lasten kasvattamana olemisesta saa jatkoa. Julkkikset pohtivat jälleen, mitä he ovat oppineet vanhemmuuden kautta itsestään, omasta lapsuudestaan, vanhemmistaan ja ylipäätään maailmasta. Suplasta uuden kodin löytäneen podcastin 2. kauden ensimmäisessä jaksossa vieraana on laulaja-lauluntekijä Juha Tapio.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye