Onnettomuustietoinstituutti

Joka kolmannessa kuolonkolarissa kuljettaja on päihtynyt

18.3.2019 07:35:00 EET | Onnettomuustietoinstituutti | Tiedote

Jaa
Vuosina 2013–2017 liikenteessä tapahtui 304 kuolemaan johtanutta päihdeonnettomuutta, mikä on noin kolmannes kaikista kuolemaan johtaneista liikenneonnettomuuksista. Huumeiden vaikutuksen alaisena aiheutettuja kuolonkolareita tapahtui 20 enemmän kuin edeltävällä viisivuotisjaksolla (2008–2012). Alkoholionnettomuuksien osuus on pysynyt useiden vuosien ajan noin neljänneksenä kaikista kuolonkolareista.
Lähde: Onnettomuustietoinstituutti
Lähde: Onnettomuustietoinstituutti

Tuore OTI-päihderaportti sisältää liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien vuosina 2013–2017 tutkimat kuolemaan johtaneet päihdeonnettomuudet. Raportissa tarkastellaan päihteiden eli alkoholin, huumeiden tai ajokykyyn vaikuttavien lääkkeiden tai näiden yhdistelmän alaisena ajaneita kuljettajia.

Päihdekuljettajien aiheuttamissa onnettomuuksissa menehtyi moottoriliikenteessä 340 henkilöä. Heistä 261 oli päihdekuljettajia, 63 päihtyneen kuljettajan kyydissä matkustaneita ja 16 toisessa ajoneuvossa olleita sivullisia.

Vuosina 2013–2017 päihdeonnettomuuksista 222 tapauksessa kuljettaja oli ainakin alkoholin vaikutuksen alaisena. Valtaosa (81 %) alkoholia käyttäneistä ylitti törkeän rattijuopumuksen 1,2 promillen rajan. Huumausaineiden vaikutuksen alaisena ajoi 78 kuljettajaa. Kuljettajista 87 oli käyttänyt lääkkeitä, jotka voivat vaikuttaa ajokykyyn. Osa kaikista kuljettajista oli samanaikaisesti useamman mainitun päihteen vaikutuksen alaisena. Alkoholia käyttäneistä suurin osa (170 kuljettajaa) oli kuitenkin käyttänyt vain alkoholia.

Näiden moottoriliikenteessä tapahtuneiden onnettomuuksien lisäksi päihdekuljettajien aiheuttamissa onnettomuuksissa menehtyi neljä jalankulkijaa ja kaksi polkupyöräilijää vuosina 2013–2017.

Liikenteen huumeonnettomuudet eroavat alkoholionnettomuuksista monin tavoin

– Vain alkoholia käyttäneiden kuljettajien aiheuttamissa kuolonkolareissa toistuu suurimmassa osassa erottuva kaava: ei muita osapuolia, viikonloppu, kesäyö, OTIn liikenneturvallisuustutkija Arja Holopainen tiivistää.

– Huumeonnettomuudet eroavat monin tavoin alkoholionnettomuuksista. Tapaukset jakaantuvat voimakkaammin pitkin viikkoa ja eri kellonaikoihin. Lisäksi sattuu enemmän yhteenajoja muiden kanssa, jopa puolet. Sekakäyttö on yleisempää, usein huumeiden lisäksi on käytetty myös alkoholia tai ajokykyyn vaikuttavia lääkkeitä. Niin sanottujen huumekuljettajien onnettomuuksista onkin vaikeampi todeta tyypillistä onnettomuutta kuin vain alkoholia käyttäneiden rattijuoppojen, Holopainen kuvailee onnettomuuksien eroja.

Yhdistävä piirre päihdeonnettomuuksissa on, että suurimmassa osassa onnettomuuksista kuljettaja ja mahdolliset matkustajat eivät ole käyttäneet turvalaitteita, esimerkiksi turvavyötä.

Päihdeonnettomuuksien vähentäminen vaatii toimenpiteitä

– Kuolemaan johtaneet liikenneonnettomuudet ovat kaikkiaan vähentyneet viimeisen 20 vuoden aikana, myös rattijuopumusonnettomuudet siinä samalla. Nyt alkoholionnettomuuksien väheneminen näyttää kuitenkin pysähtyneen, ja huumeonnettomuudet ovat jopa lievässä kasvussa. Onnettomuuksien vähentäminen vaatii toimenpiteitä, painottaa OTIn liikenneturvallisuuspäällikkö Esa Räty.

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat suosittelevat monia keinoja päihdeonnettomuuksien ehkäisyyn, mm. alkolukkoa sekä päihdeongelmaisten hoitoonohjauksen ja liikennelääkärijärjestelmän kehittämistä. Tutkijalautakunnat korostavat myös liikennevalvonnan tehostamista.

Myös lisää tutkimustietoa tarvitaan.
– Lääkkeiden vaikutus ajokykyyn on monimutkainen asia selvitettäväksi. Tämä on aihe, josta olisi hyvä tehdä tarkempaa tutkimusta, Räty ehdottaa.

Lisätietoja:

Liite: OTI-päihderaportti 2019

  • Liikenneturvallisuuspäällikkö Esa Räty, p. 040 922 1365
  • Liikenneturvallisuustutkija Arja Holopainen, p. 040 450 4531
    etunimi.sukunimi@oti.fi
  • Viestintä, p. 040 450 4700
 

Tiedotteessa käytettyjä termejä:

Päihdeonnettomuus: Kuljettaja ollut joko alkoholin, huumeiden, ajokykyyn vaikuttavien lääkkeiden tai näiden yhdistelmän vaikutuksen alainen.

Alkoholionnettomuus: Kuljettaja ollut ainakin alkoholin vaikutuksen alaisena, mutta on voinut käyttää myös muita päihteitä.

Huumeonnettomuus: Kuljettaja ollut ainakin huumeiden vaikutuksen alaisena, mutta on voinut käyttää myös muita päihteitä.

Moottoriliikenteen onnettomuudet: Osallisena vain moottoriajoneuvoja, ei jalankulkijoita ja polkupyöräilijöitä.


 

Onnettomuustietoinstituutti (OTI) tekee työtä ennaltaehkäistäkseen liikenneonnettomuuksia Suomessa. OTI koordinoi liikenneonnettomuuksien tutkijalautakuntien toimintaa ja hallinnoi tutkinnasta kerättyä tietoa muiden liikennevahinkotilastojensa lisäksi. Tilastotiedon määrä ja laatu ovat kansainvälisesti ainutlaatuisia. OTI tarjoaa tärkeää tietoa, jolla voidaan vaikuttaa liikenneturvallisuuteen sekä lainsäädännön että käytännön toimenpiteiden tasolla. Instituutti toimii erillisenä yksikkönä Liikennevakuutuskeskuksessa. www.oti.fi

Kuvat

Lähde: Onnettomuustietoinstituutti
Lähde: Onnettomuustietoinstituutti
Lataa

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Onnettomuustietoinstituutti
Onnettomuustietoinstituutti
Itämerenkatu 11-13
00180 Helsinki

Viestintä p. 040 450 4700http://www.oti.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Onnettomuustietoinstituutti

Yli kolmannes kuolonkolareiden aiheuttajista päihteiden vaikutuksen alaisia – Alkoholi edelleen päihdetyypeistä yleisin17.6.2026 06:35:00 EEST | Tiedote

Päihteiden vaikutuksen alaiset kuljettajat aiheuttivat vuosina 2015–2024 yhteensä 526 kuolemaan johtanutta moottoriajoneuvo-onnettomuutta. Se vastaa 37 prosenttia kaikista kuolemaan johtaneista onnettomuuksista kymmenen vuoden aikana. Lisäksi päihteiden vaikutuksen alaiset moottoriajoneuvon kuljettajat aiheuttivat 15 jalankulkijan, polkupyöräilijän tai kevyellä sähköajoneuvolla liikkuneen kuolemaan johtanutta onnettomuutta.

KORJATTU OSOITE, TILAISUUS POHJOLA-TALOSSA! : Kouvolan mediatilaisuus 26.5. | Tuore julkaisu mopojen onnettomuuksista ja katsaus Kymenlaakson liikenneturvallisuuden tilanteeseen22.5.2026 12:53:36 EEST | Kutsu

KORJATTU JAKELU: Ilmoitimme aiemmin virheellisesti tilaisuuden olevan Valimotien virastotalossa, mutta tilaisuus pidetään Pohjola-talon 8. kerroksessa. Pahoittelut sekaannuksesta ja tervetuloa tilaisuuteen! Tervetuloa Onnettomuustietoinstituutti OTIn ja Kymenlaakson liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan mediatilaisuuteen tiistaina 26.5.2026 klo 11 Pohjola-taloon 8. kerrokseen, Kauppamiehenkatu 4, Kouvola.

Raskas ajoneuvo mukana 60 kuolonkolarissa vuosittain, aiheuttajana viidenneksessä13.5.2026 06:26:00 EEST | Tiedote

Liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnat tutkivat vuosina 2015–2024 yhteensä 579 kuolemaan johtanutta onnettomuutta, joissa oli mukana raskas ajoneuvo eli kuorma-auto tai linja-auto. Raskaiden ajoneuvojen kuljettajat aiheuttivat näistä onnettomuuksista hieman alle viidenneksen (19 %) eli vuosittain keskimäärin yksitoista onnettomuutta. Suurimmassa osassa aiheuttajana oli toinen moottoriajoneuvo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye