Joka kuudennessa pörssiyhtiössä naisia on sekä hallituksessa että johtoryhmässä vähintään kolmannes
8.3.2020 07:00:00 EET | Keskuskauppakamari | Tiedote

”Naispuolisten jäsenten määrä hallituksessa ei silti korreloi sen kanssa, mikä on naisten osuus johtoryhmän jäsenistä. Tasa-arvoa talouselämän johtotehtävissä voidaan edistää kestävimmin pienentämällä sukupuolten segregaatiota koulutusalojen välillä ja kiinnittämällä huomiota yleisemmin naisten urapolkuihin johtajina”, sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Ville Kajala.
Keskuskauppakamarin viime vuonna julkaisemien selvitysten mukaan naisten osuus pörssiyhtiöiden hallituksissa oli ennätystasolla 29 prosentissa. Suurten pörssiyhtiöiden hallitusten jäsenistä naisia oli 33 prosenttia. Myös naisten osuudet keskisuurten ja suurten pörssiyhtiöiden johtoryhmän jäsenistä sekä pörssiyhtiöiden toimitusjohtajista nousivat ennätyslukemiin. Suurissa pörssiyhtiöissä naisten osuus johtoryhmän jäsenistä oli 23,5 prosenttia ja keskisuurissa yhtiöissä 26,7 prosenttia. Toimitusjohtajista 9 prosenttia oli naisia.
Keskuskauppakamarin selvitysten perusteella joka kuudennessa pörssiyhtiössä naisten osuus sekä hallituksen että johtoryhmän jäsenistä on vähintään 30 prosenttia. Yhdeksässä pörssiyhtiössä näistä naisten osuus hallituksen ja johtoryhmän jäsenistä oli vähintään 40 prosenttia. Suurin osa näistä yhtiöistä on keskisuuria pörssiyhtiöitä.
Kajalan mukaan naisten osuudet pörssiyhtiöiden hallitusten ja johtoryhmien jäsenistä eivät kuitenkaan käytännössä korreloi keskenään. ”Tilanteet yhtiöiden välillä vaihtelevat suuresti. Toisessa ääripäässä on yhtiö, jossa hallituksen jäsenistä 60 prosenttia on naisia, mutta johtoryhmässä ei ole yhtään naista. Toisessa ääripäässä taas kolmannes johtoryhmän jäsenistä on naisia, mutta yhtiön hallituksessa ei ole yhtään naista”, Kajala sanoo.
Kajalan mukaan naisten menestymistä pörssiyhtiön muissa johtotehtävissä tukee parhaiten se, että naisten osuus pörssiyhtiön hallituksissa jatkaa kasvuaan. Pörssiyhtiöiden hallituksiin edetään useimmiten liiketoiminnan johdosta tai talousjohdosta.
”Hallitus on parhaillaan valmistelemassa uutta tasa-arvo-ohjelmaa. Ohjelman luonnoksen mukaan sukupuolten tasapuolista edustusta pörssiyhtiöiden hallituksissa on tarkoitus edelleen edistää itsesääntelyn keinoin. Tämä on järkevää, koska tilanteeseen vaikuttavat monet eri syyt ja tekijät. Erityisesti sukupuolten segregaatiota eri koulutusalojen välillä tulisi pyrkiä pienentämään. Suomen on syytä puolustaa itsesääntelyn asemaa tasa-arvon edistämisessä myös EU-tasolla”, toteaa Kajala.
Keskuskauppakamari on edistänyt naisjohtajuutta pitkään ja menestyksekkäästi itsesääntelyn keinoin. Keskuskauppakamari on vuodesta 2012 lähtien järjestänyt Naisjohtajien mentorointiohjelmaa. Mentorointiohjelmaan on osallistunut jo yli 200 naisjohtajaa. Ohjelman järjestyksessään viides vuosikurssi käynnistyi helmikuussa 2020.
Lisätietoja Keskuskauppakamarin selvityksistä:
- Naiset pörssiyhtiöiden hallituksissa selvitys (toukokuu 2019)
- Naisjohtajakatsaus (joulukuu 2019)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville KajalaYhtiöoikeudesta ja arvopaperimarkkinaoikeudesta vastaava johtava asiantuntija
Puh:050 376 1460ville.kajala@chamber.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Keskuskauppakamari edustaa yli 22 000 suomalaista yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin miljoona työntekijää. Haluamme helpottaa yritysten toimintaedellytyksiä verotuksen, liikenteen ja lainsäädännön saralla sekä kansainvälisessä kaupassa. Edistämme yritysten itsesääntelyä sekä tarjoamme monipuolisia asiantuntijapalveluja elinkeinoelämän tarpeisiin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kauppakamarikysely: Osaajapula ja työttömyys rinnakkain – yritykset peräävät nopeampia täsmäkoulutuksia tutkintojen sijaan12.10.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Kauppakamareiden osaajakyselyn mukaan yritykset tarvitsevat työntekijöilleen ennen kaikkea lyhyitä koulutuksia ja täsmäosaamista, eivät uusia tutkintoja. "Tekoäly ja vihreä kasvu edellyttävät yrityksiltä ja työntekijöiltä ennennäkemätöntä ketteryyttä", sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen.
Pimeys lisää mopojen ja mönkijöiden turvallisuusriskejä – “Mopoilla kertyy usein yllättävän paljon ajokilometrejä, mikä näkyy erityisesti renkaiden kulumisena”9.10.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Syksyn pimeät ja märät ajokelit korostavat mopojen ja mönkijöiden turvallisuuden tarvetta.
Kuljetuskustannusten nousu heikentää jo merkittävästi joka kolmannen yrityksen kilpailukykyä, selviää kauppakamareiden kyselystä2.10.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Eniten ovat kärsineet teollisuuden ja kaupan alan yritykset. Tiedot selviävät kauppakamareiden yrityksille syyskuussa tekemästä kyselystä. Kustannusten kasvua tulisi hillitä väliaikaisin verotoimin, sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Hanna Kalenoja.
Kauppakamarikysely: Yritysten kasvuodotukset nousivat ennätystasolle – ”Tulokset eivät jätä tulkinnanvaraa”1.10.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Yritysten arviot suhdannetilanteesta ovat parantuneet laaja-alaisesti keväästä niin liikevaihdon, tilauskantojen ja kannattavuuden kuin henkilöstömäärien ja vienninkin osalta. Tiedot selviävät kauppakamarien syyskuussa toteuttamasta suhdannekyselystä.
Asuntomarkkinoilla varovaista piristymistä - Hyväkuntoiset, muuttovalmiit asunnot menevät kaupaksi, korjausvelkaiset eivät30.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin markkinakyselyyn vastanneista auktorisoiduista kiinteistöarvioijista 44 prosenttia arvioi markkinoiden vilkastuneen kuluvan vuoden aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
