Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Joulua ja uuttavuotta on tärkeää viettää yhdessä läheisten kanssa – suunnittele juhlat turvallisiksi etukäteen

Jaa

Joulun pyhiä joudutaan viettämään koronan takia normaalista poikkeavissa olosuhteissa myös tänä vuonna. Loppuvuoden juhlat joulusta uuteenvuoteen kannattaakin suunnitella etukäteen mahdollisimman turvallisiksi kaikille.

Jouluna läheisten kanssa vietetty aika on monelle erityisen tärkeää, eikä yksin kannata jäädä. Ikääntyneiden ja muiden riskiryhmiin kuuluvien läheisten kohdalla on hyvä noudattaa heidän toiveitaan joulunvietosta. 

”Vaikka tautia on tänäkin jouluna paljon liikkeellä, turvanamme ovat jo koronarokotteet, ja onneksi suuri osa ihmistä on jo rokotettu kahdella annoksella. Jos rokotetta ei tähän mennessä ole käynyt hakemassa, kannattaa se vielä tehdä – ja ajatella sitä vaikkapa joululahjana niin muille kuin itselle”, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) johtaja Mika Salminen

Joulukuun juhlien järjestämisessä tulee muistaa samat periaatteet kuin muulloinkin korona-aikana. Tärkeää on noudattaa hyvää käsi- ja yskimishygieniaa, hakeutua testiin tarvittaessa sekä pysytellä oireisena kotona. 

Kotitestiä voi hyvin käyttää, mutta on hyvä huomioida, että kotitestistä saatu positiivinen tulos on varmistettava terveydenhuollossa tehtävällä PCR-testillä. 

Joulun ruuhkissa liikkuessa ja julkisessa liikenteessä kannattaa käyttää maskia ja pitää turvavälejä.

Koronarokotettuna juhlit turvallisemmin 

Joulun alla huolta aiheuttaa erityisesti omikronvariantti, jonka tiedetään leviävän tämänhetkistä valtavirusta, deltavarianttia, helpommin ja nopeammin. 

Omikronvariantin leviämistä voi ehkäistä samoilla keinoilla kuin muiden varianttien: ota sinulle suositellut rokoteannokset, hakeudu tarvittaessa testiin, sairasta kotona ja huolehdi käsi- ja yskimishygieniasta sekä turvaväleistä, käytä kasvomaskia ja pidä Koronavilkku päällä. 

Seuraa ja noudata alueellisia suosituksia

Joulun ja uudenvuoden juhlien suunnittelussa kannattaa varautua siihen, että epidemian tilanne saattaa nopeasti vaihdella alueellisesti. Epidemian leviämisvaiheessa olevilla alueilla voi olla voimassa esimerkiksi rajoituksia yksityistilaisuuksien osallistujamääriin. 

”Ohjeita noudattamalla jokainen voi vaikuttaa taudin leviämiseen ja suojella omaa ja muiden terveyttä”, Salminen muistuttaa.

Muista nämä joulukuun juhlien suunnittelussa:

  • Huolehdi, että rokotussuojasi on kunnossa.
  • Keskustele juhlapyhien viettämisestä läheisten kanssa etukäteen. Yhdessä kannattaa sopia, miten järjestätte mukavan juhlan mahdollisimman turvalliseksi kaikille.
  • Jos sinulle tulee oireita, älä osallistu kokoontumiseen tai järjestä juhlia vaan pysyttele kotona ja hakeudu testiin tarvittaessa. Varmistuakseen, että ei kanna oireetonta koronavirustartuntaa muille, voi itselleen tehdä myös kotitestin. 
  • Muista huolellinen käsi- ja yskimishygienia joulukiireidenkin keskellä. Tee käsienpesu ja käsidesin käyttäminen helpoksi myös vieraillesi. 
  • Käytä kasvomaskia erityisesti ruuhkaisissa sisätiloissa, kuten lahjaostoksilla, joulukonsertissa ja julkisilla kulkuvälineillä juhlapaikalle liikkuessasi, riippumatta siitä, oletko rokottamaton tai rokotettu.
  • Jos mahdollista, vältä tungos kokonaan ja hoida ostokset rauhallisempina kellonaikoina tai verkkokaupoista.
  • Jos suuntaat juhlakautena ulkomaille, ota huomioon, että maat voivat rajoittaa maahantuloa. Tarkista ajantasaiset maahantulo- ja karanteenimääräykset ennen matkaa kohdemaasi viranomaisilta. Huolehdi myös matkustusilmoituksen tekemisestä ja vakuutusturvastasi sairastumisen varalta.
  • Varmista, että omassa ja läheistesi puhelimissa on Koronavilkku-sovellus.

Lisätietoja:

Tarttuminen ja suojautuminen – koronavirus
(THL)

Rokotteet ja koronavirus
(THL)

Koronavirustestit
(THL)

Matkustaminen ja koronaviruspandemia
(THL)

Mika Salminen
johtaja
THL
etunimi.sukunimi@thl.fi

Kuvat

Tietoja julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Mannerheimintie 166
00270 Helsinki

029 524 6000https://thl.fi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat mediatiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Raskaus altistaa vakavalle koronavirusinfektiolle – raskaana olevat lisätty vakavan koronataudin riskiryhmiin18.1.2022 16:12:53 EET | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on lisännyt raskaana olevat vakavalle koronavirustaudille altistavien sairauksien tai tilojen listalle. Riskiryhmien listaus on tuotettu Kansallista rokotusasiantuntijaryhmää (KRAR) kuullen. Lista pohjautuu lääketieteelliseen riskinarvioon. Riskiryhmään kuuluvat kaikki raskaana olevat. Tieto koronaviruksen ja rokotusten vaikutuksesta raskaana olevalle, sikiölle sekä syntyneelle lapselle on merkittävästi lisääntynyt. Lisäksi omikronvariantin leviäminen sekä vaikeutunut epidemiatilanne vahvistavat koronarokotteiden merkitystä myös raskaana oleville. Raskaus lisää naisen riskiä sairastua vakavaan koronavirusinfektioon sekä nostaa sairaala- ja tehohoidon tarvetta. Koronavirusinfektion on todettu lisäävän myös pre-eklampsian eli raskausmyrkytyksen riskiä. ”Jos raskaana oleva saa koronatartunnan, ennenaikaisen synnytyksen todennäköisyys kasvaa. Koronatauti lisää myös veritulppien riskiä, joka on raskaana olevilla jo ennestään suurempi kuin muilla”, kert

THL: Voimakkaiden rajoitustoimien tarkoituksenmukaisuus kyseenalaista, koronastrategiassa tulisi painottaa rokotuksia ja oireisten kotieristystä18.1.2022 15:12:55 EET | Tiedote

THL katsoo, että tärkein keino hillitä omikrontartuntojen aiheuttamaa sairaalahoidon kuormitusta on se, että ikääntyneet ja riskiryhmiin kuuluvat rokotetaan kolmanteen kertaan mahdollisimman nopeasti. Lisäksi etenkin suurimman tartuntariskin tapahtumia tulee edelleen rajoittaa. THL on julkaissut lausuntonsa valmiuslaista sekä koronan epidemiatilanteesta. Lausuntojen mukaan äärimmäiset sulkutoimet voisivat madaltaa omikronin aiheuttamaa tartuntahuippua, mutta toisaalta todennäköisesti pitkittäisivät tautitilannetta. Tämä saattaisi puolestaan nostaa vakavien tautitapausten riskiä, kun rokotettujen saama suoja vakavaa tautimuotoa vastaan ehtisi heiketä. ”Omikron leviää todella nopeasti. Merkittävä hidastuminen edellyttäisi sitä, että koko väestön kontakteja rajoitettaisiin erittäin voimakkaasti. Tällaisen toimen hyödyllisyys ei kuitenkaan ole yksiselitteistä,” sanoo THL:n ylilääkäri Otto Helve. ”Epidemian pitkittyessä väestön rokotussuoja alkaa hiipua. Pitkittyminen ei myöskään välttämätt

Koronan sairastaminen ei ole este rokotteiden saamiselle – sairastettu tauti vastaa yhtä rokoteannosta14.1.2022 15:19:40 EET | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on tarkentanut koronavirustaudin sairastaneiden rokotussuositusta. Kaikille 18 vuotta täyttäneille aiemmin rokottamattomille ensimmäinen rokoteannos voidaan antaa jo kahden kuukauden kuluttua sairastetusta taudista. Alle 18-vuotiaille koronarokote voidaan antaa 4–6 kuukautta sairastetun taudin jälkeen. ”Sairastettu koronatauti ei ole esteenä rokotteiden saamiselle. Koronataudin seurauksena muodostuva immuniteetti säilyy ainakin 6–12 kuukautta ja antaa todennäköisesti ainakin osittain suojaa myös eri virusmuunnosten aiheuttamaa vakavaa tautia vastaan”, kertoo THL:n tutkimuspäällikkö Merit Melin. Sairastettu koronatauti muodostaa yhtä rokoteannosta vastaavan immuunivasteen. Tutkimusten perusteella taudin sairastanut saa yhdestä rokoteannoksesta vähintään yhtä hyvän vasteen kuin kaksi annosta saaneet, jotka eivät ole sairastaneet koronavirustautia. Jos rokotettu sairastuu koronaviruksen aiheuttamaan tautiin, vahvistaa sairastettu tauti rokotteilla ai

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme