If Vakuutus

Joulukuussa työmatkaliukastumisia enemmän kuin vuosiin – jopa 10 % liukastumisista johtaa pitkään sairauslomaan

Jaa

Viime vuoden pitkä ja liukas talvi oli poikkeuksellinen. Liukastumisvahinkoja tapahtui Ifin tilastojen mukaan ennätysmäärä sekä keväällä ja loppuvuonna.

Työmatkalla tapahtuvista henkilövahingoista suurin osa on liukastumisia. Kuva: If
Työmatkalla tapahtuvista henkilövahingoista suurin osa on liukastumisia. Kuva: If

Liukastuminen on yleisin työmatkalla tapahtuva henkilövahinko. Ifin tilastojen mukaan liukastumisvahingot kattavat noin 80 prosenttia kaikista työmatkavahingoista.

Yleensä suurin osa työmatkaliukastumisista sijoittuu marras-helmikuuhun. Viime vuoden pitkä ja liukas talvi oli kuitenkin poikkeus.

– Kevät oli poikkeuksellinen aiempiin vuosiin verrattuna. Vahinkoja sattui enemmän ja helmikuun sijaan suurin liukastumispiikki nähtiin vasta maaliskuussa, ja liukastumisia oli vielä huhtikuussakin, kommentoi Ifin työtapaturmavakuutusten tuotepäällikkö Mari Alho.

Lunta tuli poikkeuksellisesti eteläänkin jo loppuvuoden puolella. Tämän johdosta joulukuussa liukastumisvahinkoja sattui aiempia vuosia enemmän.

– Todennäköisesti tilastomme vielä täydentyvät, mutta jo nyt näemme, että liukastumisvahinkoja sattui joulukuussa enemmän kuin viimeisten kolmen vuoden aikana, Alho kertoo.

Etätyöntekijät tarvitsevat lisävakuutuksen

Ifin työtapaturmatilastojen mukaan riski loukkaantua työmatkalla liukastumisen takia on korkein 50–60-vuotiaiden naisten kohdalla. Myös tätä vanhemmissa naisten osuus korostuu. Alle 50-vuotiaissa puolestaan miehet loukkaantuvat naisia useammin.

– Naisten kaikista liukastumisista 75 prosenttia sattuu kävellessä. Miehillä vastaava luku on 65 prosenttia. Miehet taas liukastuvat enemmän pyörällä ajaessaan kuin naiset, selventää Alho.

Ifin yksityisasiakkaiden vahinkotilastot noudattavat samanlaista ikärakennetta kuin työmatkaliukastumiset. Liukastumisista johtuvista henkilövahingoista yli 50 prosenttia tapahtuu yli 40-vuotiaille.

– Lakisääteinen työtapaturmavakuutus kattaa työmatkalla sattuneet liukastumiset, mutta jos etätöissä piipahtaa ulkona, ei vakuutus ole voimassa. Työnantaja voi ottaa työntekijöille vapaa-ajan ryhmävakuutuksen tai jokainen voi turvata itsensä henkilökohtaisella tapaturmavakuutuksella, kommentoi Ifin yksityisasiakkaiden henkilövakuutusten tuotepäällikkö Piia Kononen.

Kymmenesosa liukastujista joutuu sairauslomalle yli kuukaudeksi

Suurin osa, yli 60 prosenttia, liukastuneista ei joudu lainkaan sairauslomalle. Joka kymmenes on sairauslomalla 1–5 päivää, mutta lähes 10 % joutuu sairauslomalle yli kuukaudeksi.

– Noin kymmenesosalle vahingoittuneista tulee liukastumisen seurauksena murtuma. Sairausloman pituus riippuu tietysti myös työstä eli voiko sitä esimerkiksi murtuneella jalalla tehdä, kommentoi Alho.

Lue vinkit, kuinka pysyä pystyssä liukkailla

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Työmatkalla tapahtuvista henkilövahingoista suurin osa on liukastumisia. Kuva: If
Työmatkalla tapahtuvista henkilövahingoista suurin osa on liukastumisia. Kuva: If
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

If Vakuutus
If Vakuutus
Keilasatama 2
02150 Espoo

010 191 515http://www.if.fi

 If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiseteläimetkoditautot ja paljon muuta. Me hoidamme vakuutusasiat mutkattomasti, helposti ja hetkessä. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 700 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme