Reuna Publishing House

Juhannuksesta jouluun on vain puoli vuotta!

Jaa
Reuna-kustantamon Joulukalentereilla kerätään rahaa lapsille. Syksyllä ilmestyy uusin Joulukalenteri - Herkkua on siinä monenlaista. Kirja sisältää kymmeniä ruoka- ja juomareseptejä, jotka kietoutuvat joulutarinoihin. Kaikki kirjoittajat lahjoittavat tekijänpalkkionsa Pelastakaa Lapset ry:n kautta vähävaraisten perheiden lapsille

Kustantamo julkaisi ensimmäisen Joulukalenteri-kirjan vuonna 2014. Joukko dekkaristeja kirjoitti lyhyen tarinan adventtiajan jokaiselle päivälle. ”Joulukalenteri kirjana, terveellisempi kuin suklaakalenteri”, mainostettiin ensimmäistä kokoelmaa. Tekijänpalkkioiden lahjoituskohteeksi päätettiin Hyvä Joulumieli -keräys.


Seuraavien kahden kirjan lahjoituskohteena oli Tukikummit-säätiö, joka ohjaa lahjoitusvarat lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseen ja syrjäytymisen estämiseen. Joulukalentereiden ideaa kehitettiin: vuoden 2015 kokoelmassa tarinat tuli sijoittaa tiettyyn paikkaan ja vuoden 2016 kokoelmassa kukin kirjoittaja sai joululaulun, jonka tuli tavalla tai toisella näkyä tarinassa. Vuonna 2018 lahjoituskohde arvottiin kirjoittajien kesken, kohteeksi valikoitui Sastamalan nuorisotoimi - samalla tavalla valikoitui vuoden 2019 lahjoituskohde: Utön saarikoulu.

Uusi Reuna haluaa jatkaa vanhan Reunan hyväntekeväisyysperinnettä. Koronapandemia on lisännyt eriarvoisuutta Suomessa, ja yhä useampi lapsi on vaarassa syrjäytyä. Osallistumalla joulukeräykseen tuemme vähävaraisten perheiden lapsia. Kirjan resepteistä osa on ennen julkaisemattomia, kirjoittajan kehittämiä ja jalostamia oman joulupöydän klassikoita; osa vuosien mittaan hyviksi havaittuja lempiruokia. Maailmalla joulua viettäneet jakavat lukijoille makuja muista maista. Huumorilla höystettyjä reseptejä suositellaan kokeiltavaksi omalla vastuulla!

Joulukalenteri-kirjoja voi tilata ennakkoon jo nyt, heti juhannuksen jälkeen, verkkokaupasta reunalla.fi. Kirja tulee kirjakauppamyyntiin elokuun alussa. Pitkällä myyntiajalla kerätään mahdollisimman suurta hyväntekeväisyyspottia. Aiempien vuosien kirjoja on vielä pieni erä jäljellä. Myös niiden ja äänikirjan - Joulukalenteri Special - myynnistä kertynyt summa tilitetään joulukuun alussa Pelastakaa Lapset ry:lle.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Reuna Publishing House
Reuna Publishing House
Myllykoskentie 17
46800 Myllykoski

info@reunakirja.fihttps://www.reunakirja.fi

Reuna Publishing House Oy on 2022 Kouvolan Myllykoskella perustettu kustantamo. Jatkamme Reuna-kustantamon perinnettä ja vaalimme reunalaista henkeä. Reunan tapa toimia on avoin ja yhteisöllinen. Edellä mainittujen lisäksi arvojamme ovat rohkeus, iloisuus, moniarvoisuus ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Joukossamme on yli 100 kirjailijaa, jotka osallistuvat kirjoittamisen lisäksi toimintaan monin tavoin. Julkaisemme koti- ja ulkomaista kauno- ja tietokirjallisuutta. Emme julkaise sarjakuvia, uskonnollista kirjallisuutta emmekä oppikirjoja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Reuna Publishing House

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye